torstai 11. kesäkuuta 2015

24 - Siirrä spekulatiiviset sijoitukset erilleen

Sijoitusvihjeet- ja virheet

Ydinsijoitusteni tavoitteena on luoda kasvava osinkovirta taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiseksi. Tämä rakentuu laajan hajautuksen ja tarkkojen sijoituskriteerien varaan. Lähtökohtaisesti pyrin omistamaan ydinsijoitukseni ikuisesti. Tarvittaessa myyn suorituskykynsä menettäneen yhtiön, jotta salkkuni laatu säilyy korkealla tasolla sekä osinkovirta vuolaana.

Satelliittisijoitukset puolestaan ovat enemmän spekulatiivisia luonteeltaan ja näyttelevät siten vain pientä osuutta salkustani. Niiden tavoitteena on vauhdittaa vaurastumista hyödyntämällä suhdannevaiheita, tilapäisiä arvostusvirheitä ja erikoistilanteita. Vaikka jotkin nykyiset satelliittisijoitukseni ovat olleet salkussani hyvin pitkään, ne ovat lähtökohtaisesti luonteeltaan spekulatiivisia ja aion irtautua niistä sopivan tilaisuuden tullen.

Koska osakesalkkuni on kasvanut nopeasti niin euromääräisesti kuin osakkeiden lukumäärän osalta, kaipaa se parempaa ja tehokkaampaa seurantaa. Tähtään siihen eriyttämällä vaiheittain ja vähitellen ydin- ja satelliittisijoitukseni kahteen erilliseen salkkuun.

Tämän tavoitteen myötä siirsin osakesalkustani 2000 euroa toiselle uudelle tilille Nordnetissä. Vanha salkkuni tulee toimimaan nykyisten olemassa olevien sijoitusten kotina ja uusi salkku satelliittisijoituksille pyhitettynä arvo-osuustilinä.

Erillisen satelliittisalkun avaamisella on seuraavat tavoiteet:
  1. Luoda läpinäkyvyyttä osakesijoituksiini niin, että voin seurata paremmin ja erikseen ydin- ja satelliittisjoitusten kehitystä.
    • Välttää tulevaisuudessa tilanteita, jossa vähitellen kategorisoin epäonnistuneen ydinsijoituksen satelliittisjoitukseksi.
    • Pystyn paremmin arvioimaan onnistunko spekulatiivisissa sijoituksissani.
  2. Terävöittää sijoituspäätöksiäni tekemällä selvä pesäero ydin- ja satelliittisijoitusten välillä.
    • Onko kukin yhtiö todella sellainen, jonka olen lähtökohtaisesti valmis omistamaan ikuisesti?
  3. Rajoittaa satelliittisijoitusteni kokoa allokoimalla salkkuun vain rajattu määrä pääomaa.
    • Myydessäni nykyisiä satelliittisijoituksia voin siirtää enintään puolet vapautuneista varoista uuteen satelliittisalkkuun. 
    • 2000 euron alkupääoman lisäksi voin tallettaa satelliittisalkkuun enintään 1000 euroa vuodessa ydinsalkun ulkopuolelta ja aikaisintaan vuodesta 2016 alkaen.
  4. Tukea kahden päätavoitteeni kehitystä: absoluuttisen osinkokertymän ja kokonaisvarallisuuden kasvua keskittämällä huomioni ydinsalkun hoitamiseen. Satelliittisijoitukset ovat ainoastaan pyrkimys kohentaa osakesijoitusteni kokonaistuottoa.
  5. Hyväksyä taipumukseni spekuloida ja sijoittaa tunteella, mutta rajoittaa siihen liittyvää riskiä. 

Tiliavauksen ja tavoitteiden määrittelyn jälkeen pyrin vähitellen, yhtiökohtaisesti harkittuna, purkamaan ne satelliittisijoituksiksi listaamani sijoitukset, jotka ovat nykyisessä ydinsalkussani (Tieto, Panostaja, Coach, IBM, Nokia, NesteOil, Sanoma, Nokian Renkaat). Tässä reunaehtona ja hidasteena on kuitenkin osinkotulojen turvaaminen. Esimerkiksi Nokian Renkaita ja Tietoa tuskin myyn seuraavan vuoden tai kahden aikana. Vaihtoehtona on toki yhtiön sulauttaminen osaksi ydinsalkkuani, mutta se toki edellyttää tarkkaa harkintaa.

Jo listatessani taktisia toimenpiteitä vuodelle 2015 totesin, että mahdollisuuteni onnistua spekulatiivisesa kaupankäynnissä ovat rajalliset ellei heikot. Vähintäänkin aloitusajankohta ei ole suotuinen. Onnistuminen sijoituksissa on aina huomattavasti helpompaa mikäli markkinatrendi on sijoittajan puolella.

Tulen kirjoittamaan tästä hankkeesta jatkossa irrallaan sijoituspäiväkirjastani. 

Lue Rahaneuvoksen ajatukset vastaavasta toimenpiteestä.

2 kommenttia:

  1. Mitäs mieltä olet ibarin tulevaisuuden näkymistä, saavatko käännettyä liikevaihdon taas kasvuun?

    VastaaPoista
  2. Puhdas arvaukseni on, että liikevaihto varmasti jatkaa tovin vielä laskuaan. Se ei mielestäni haittaa, koska useat yhtiöt tekisivät varmasti parempaa tulosta alhaisemmalla liikevaihdolla.

    Liikevaihtoa usein ylläpidetään markkinaosuuksien ja kilpailullisten seikkojen takia. Tällaisessa tilanteessa kannattavat liiketoiminnat subventoivat heikosti suoriutuvia.

    IBM on minulle sijoitus, jota seuraan kohtuullisen tarkasti. Saan kohtuullisen osingon, joka vaikuttaa turvatulta. Tämä mielestäni mahdollistaa sen, että voi hyvillä mielin odottaa mahdollista käännettä.

    VastaaPoista