torstai 14. marraskuuta 2013

Arvoyhtiötä tilapäisestä kuopasta

Sijoituspäiväkirja

Toukokuu 2013

Hiljaisen huhtikuun jälkeen hankin salkkuun uutta amerikkalaista osaketta Western Unionia. Kansainvälisten maksujen välittämiseen erikoistuneen yhtiön osakekurssi oli painunut alas, yhtiön tunnusluvut olivat houkuttelevalla tasolla (P/E 9,7)  ja voimakkaasti kasvava osinkotuotto ylsi 3,2 prosenttiin. Olin hieman myöhässä oston ajoituksessa, sillä osakekurssi oli nopeasti noussut sen jälkeen, kun olin iskenyt silmäni yhtiöön. Yrityksen kassavirta oli järisyttävä ja amerikkalaiseksi yhtiön toiminta oli erittäin kansainvälistä. Western Union oli toimialallaan markkinajohtaja. Myös WU:n uhkana oli Internet ja sen myötä useat uudet kilpailijat. Tämä seikka oli yksi pääsyy virheelliseen Visan myyntiin.

Western Unionin hankinta oli merkki salkkuani kohtaavasta laajemmasta haasteesta. Eri osakkeita oli salkussa 36 (ydinsalkku) + 9 (satelliitit) + 5 (ETF). Uusia yhtiöitä oli tullut jakaantumisten seurauksena salkkuun: Abbott Laboratories oli jakaantunut sekä YIT ja Metso suunnittelivat jakaantumista. Näiden lisäksi omistuksia oli viidessä rahastossa, joihin olin tehnyt pieniä kertasijoituksia ajallisesti hajauttaen. Western Unionille ei ollut oikeastaan enää paikkaa salkussa. Divisioonarakenteen yksi tarkoitus oli pitää salkku sille tarkoitetussa rajoissa.

Toukokuussa ajatuksiini heräsi muutaman satelliittisijoituksen realisointi. Tieto ja NesteOil olivat myyntiä ajatellen houkuttelevalla tasolla. Dow Jones oli jälleen Yhdysvalloissa puhkaissut uuden ennätyksen sitten vuoden 1999 puhkaissen 15 000 pisteen rajan. Euroopassa kurssit olivat korkeimmillaan sitten vuoden 2008.


Toukokuussa varmistin vuokralaisen ensimmäiseen sijoitusasuntooni syyskuusta lähtien. Vaimean alun jälkeen sijoitusasunto näyttäisi saaneen myönteisen alun. Kerrytin myös nopeasti lisävaroja toisen sijoitusasunnon hankintaa varten. Omarahoitusosuuden kerryttäminen tarjosi hetken pienentää velkapääomaa, tarkkailla markkinoita ja kartoittaa sopivia kohteita. Aikaa tulisi käyttää myös sopivan rahoituksen etsintään.

- - - 
11/2013: Hankin WU:ta kurssiin 15,58. Siitä osakekurssi on noussut mukavasti 19 dollariin. Laadukkaan yhtiön kurssia tilapäisesti painaneet maakohtaiset vaikeudet Meksikossa osoittautuivat ohimeneviksi ja arvosijoittajalle erinomaiseksi ostopaikaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti