sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kesälomakatsaus ja lukuvinkki

Kesälomani alkoi kurssilaskulla kehittyvillä markkinoilla ja Suomessa. Suurta laskua Yhdysvalloissa en ole noteerannut. Kesälomaa piristi myös lomaraha, jonka osoitin lähes kokonaisuudessaan (1500 €) seuraavaa sijoitusasuntoa varten. Kesäkuussa vaurastumista piristävät myös yleinen palkankorotus ja työsuhdeauton laittaminen "tauolle" loman ajaksi, mikä vähentää veroja heinäkuun palkanmaksussa. Vaikka verot kiristyvät ja inflaatio korottaa useiden hyödykkeiden hintoja, uskon että oma talouteni inflaatiosuojattu mahdollisimman pitkälle ja siten pystyn siirtämään kasvavat tulot lähes täysimääräisesti vaurastumisen vauhtipyöriin. Osakesijoituksiin kohdistin tavoitteenani pitämän 1000 euroa.

Kesäkuussa Berkshire Hathaway lunasti Heinzin osakkeeni. Heinz oli onnistunut sijoitus tuottaen nettona, verojen ja kaupankäyntikulujen jälkeen, 12 prosenttia vuodessa. Tässä lainaus heinäkuun 2010 sijoituspäiväkirjastani:
"Heinzin erittäin vahva brändi ja markkina-asema suurimmilla markkina-alueilla sekä kasvu kehittyvillä markkinoilla sekä hyvä ja kasvava osinkotuotto olivat tärkeimpiä syitä hankinnalle."
Buffettin tekemä yritysosto osoittaa näkemykseni melko oikeaksi, mutta se ei juurikaan tuota mielihyvää, koska samalla salkustani poistuu erittäin hyvä yhtiö ja osingonmaksaja.

Kesäkuussa tapahtui kaksi historiallista asiaa. Netto-osinkokertymäni ylitti 2000 euroa ja kuukausittaisessa seurannassa kokonaisvarallisuuteni laski (-1 %) ensimmäistä kertaa koko seurantahistoriani (vuoden 2011 lopusta) aikana. Kesäloman alun keskeisiä johtopäätöksiä olivat: ensinnäkin ylimääräisten lainalyhennysten jäädyttäminen ja likvidien varojen suuntaaminen uusiin ja vanhoihin hankkeisiin, toiseksi päästäkseni vuoden 2025 tavoitteeseeni oli uudet hankkeet laitettava rohkeasti käyntiin käsittäen ne kustannusten sijasta investointeina. Vaikeinta olisi voittaa henkinen kynnys ryhtyä toimeen ja unohtaa pelot epäonnistumisesta.

Tässä kaikille samanlaisista, oman yrityksen peurstamisen, haaveita suunnitteleville kirjavinkki kesälomalukemistoksi:

Tony Hsieh: Delivering happiness
Kirja on helposti ja nopeasti luettava kertomus Zappos.comin perustajaosakkaan ja toimitusjohtajan tarina vaurastumisesta. Verkkokauppa myytiin lukuisten vaikeuksien ja haasteiden jälkeen Amazonille.

Sanonta Sri Lankalaiselta teeplantaasilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti