Sijoituspäiväkirja
Heinäkuu 2022
Myynnit
- Myin Swedish Matchin osakkeet, joista PhilipMorris oli tehnyt ostotarjouksen. Vaikka oli merkittävä mahdollisuus sille, että osakkeenomistajat saisivat paremman tarjouksen päätin kotiuttaa voitot ja katsoa muuta ostettavaa. Tuottoa kahdeksassa vuodessa 354 % ja osingot päälle.
- Myin Camping Worldin (CWH) osakkeet ennen heinäkuun puoliväliä tappiolla. Elokuun alussa osakke oli palautunut jo ostohintani tasolle, joten tämä spekulointi oli varsin epäonnistunut. Myynnin suurin syy oli RV-markkinan nopea hyytyminen. CWH:n osakkeella on yhä monia syitä, miksi se voi mennä fundamentteihin nähden päinvastaiseen suuntaan. Minulla on pieni positio yhä toisessa salkussa. Tappiota 14% ja yksi kvartaaliosinko.
- Myin pienen erän saksalaisen KSB:n osakkeita, joita olin myynyt viime vuoden lopusta lähtien. Jätetään viimeinen erä kerryttämään osinkoja. Tuotto myydylle erälle 75 %.
Veivaukset
- Ostin myös erän Cityconia 6,4 euron hintaan ja myin loppukuusta. FIFO-periaatteen mukaisesti myyntiin meni vuosia sitten ostettuja osakkeita. Halusin myyntitappioita voittojen vastapainoksi. Vuonna 2018 8,9 euroon ostetulle ja 6,9 euroon myydylle erälle tappiota tuli 23 %, tosin osingot tuonee tuloksen lähelle nollaa.
- Ostin erän Konecranesia 22,6 eurolla. Olin onnistunut myymään huippuhintaan viime vuoden lopussa. Joitakin viikkoja myöhemmin myin Cityconin tyyliin erän 25,2 euroon tehdäkseni myyntitappiota liian varhain koronaromahduksessa 28,2 euroon ostetulla erällä. Tappiota 12 %.
Ostot
- Laitoin osan Swedish Matchista irronneista varoista Hennes&Mauritziin. Kurssikäännettä on saanut odottaa, vaikka pääomistaja Persson haalii osakkeita. Myynti ja tulos ovat kehittyneet kohtuullisen hyvin ja mielestäni yhtiö tekee oikeita asioita. Tukeva osinko, joka on suhteellisen turvallinen?
- Ostin Hamburger Hafen und Logistikia, joka operoi Hampurissa satamaa. Vaikka yhtiö varmasti kärsii mahdollisesta maailmankaupan hyytymisestä, se on monella tapaa historiallisesti aliarvostettu. Myyn tämän erän 14-15 euroon, jos sellainen taso nähdään ennen taantumaa. Muutoin tyydyn hyvään osinkovirtaan rankasti verotettuna.
- Ostin Terveystaloa lisää muutama päivä osavuosituloksen julkistuksen jälkeen. Mielestäni yhtiö kärsi positiivisista ongelmista (tarjonnan tiukkuudesta) ja yhtiöllä otti aikaa viedä kohonneet kustannukset myyntihintoihin. Minulla oli osakkeita pieni erä entuudestaan ja luopunen heti puolikkaasta positiosta jos kurssi palautuu yli 10 euron.
- Ostin lisää saksalaista optikkoketjua Fielmannia. Tartuin osakkeeseen ensimmäisen kerran jo toukokuussa, mutta osake reagoi kvartaalitulokseen hyvin negatiivisesti. Mielestäni yhtiön kehitys meni hyvään suuntaan ja muutaman viikon sulateltuani ostin erän lisää. Jonkinasteinen luontainen kysyntä ja vankka perheomistus pitänee yhtiön pinnalla läpi vaikeidenkin aikojen. Yhtiö arvostetaan tänä päivänä huomattavasti edullisemmin suhteessa kassavirtaan kuin vuonna 2014. Viiden vuoden keskimääräisellä kassavirralla laskettuna P/FCF on tänään noin 11.
- Ostin spekulatiivisessa mielessä erän Banco Santanderia, joka teki täpärästi odotukset ylittävän osavuosituloksen. Arvelin, että Santander hyötyisi korkokatteen noususta ja kurssi olisi Espanjan vasemmistohenkisen politiikan vuoksi painettu turhan alas. Seuraan tilannetta vuosineljänneksen verran tai myyn osakkeet, jos kurssi painuu edellisen pohjan alapuolelle.
Fielmann. Kassavirta ja osakkeen hinta. Twiitti. |
***
Yli 400 sivua luettavaa sijoittamisesta edulliseen pakettihintaan, katso Vaurastumisen välineet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti