perjantai 11. marraskuuta 2016

Kolme poimintaa Sijoita kuin guru kirjasta

Sijoittajalle on tärkeää jatkuvasti kehittyä ja oppia uutta. Yksi luonnollinen keino on lukea sijoituskirjallisuutta. Kokeneellekin sijoittajalle on hyödyksi kerrata sijoittamisen lainalaisuuksia ja näkökulmia. Oppiminen sijoittamisessa menestyneiltä on myös luonnollinen tapa parantaa omia onnistumismahdollisuuksia.

Jukka Oksaharjun ja Karo Hämäläisen verrattain uusi Sijoita kuin guru kirja on tiivistelmä kahdeksan eri sijoitusmaailmaa muovanneen gurun ajatuksista ja teoksista. Tiivistelmiä täydentävät Oksaharjun analyysit gurujen ajatusten soveltamisesta Helsingin pörssin yhtiöihin. Vaikka kirjan sisältö ei tuonut minulle varsinaisesti paljoa uutta, seuraavat kolme lainausta kirjasin ylös - pitääkseni ne tiukasti mielessäni.

"Riski maksaa liian paljon todella hyvästä yhtiöstä ei ole keskimääräisen osakkeiden ostajan ensisijainen vaara. Sijoittajien tappiot tulevat pääasiallisesti siitä, että he ostavat huonolaatuisia yhtiöitä silloin, kun niillä menee hyvin." -Benjamin Graham

Tämä Grahamin lausahdus kiteyttää mielestäni yhden tärkeimmistä osaketutkimukseen liittyvistä huomioista. Hyvä esimerkki Suomesta lienee Outotec. Yhtiön tuotteet ja palvelut saattavat olla huippuluokkaa, mutta raaka-ainesyklin korkeasuhdanteen päätyttyä yhtiön kysyntätilanteen palautuminen voi viedä vuosia. Mikäli sijoittaja hankki yhtiön osakkeita väärään aikaan, osakkeen arvosta on hävisi sievoinen osa. Toinen esimerkki on oma lankeamiseni arvoansaan amerikkalaisten Textainerin ja Enscon kohdalla. Varsin bulkkiluonteista liiketoimintaa harjoittavat yhtiöt vaikuttivat erinomaisilta, kun yhtiöiden tuotteiden ja palveluiden kysyntä oli ennätyksellisen korkealla tasolla.

"Uudesta kohteesta innostuessaan saattaa huomata vain ostamista puoltavat puolet." - Philip Fisher

Löytäessään uuden houkuttelevan sijoituskohteen sijoittaja herkästi löytää ja perustelee itselleen syyt osakeostolle. Yhtä tärkeää on myös tunnistaa, listata ja arvioida syyt, joiden vuoksi sijoittajan tulisi jättää ostamatta yhtiön osakkeita. Huomaan usein kyllä itse tunnistavani näitä syitä, mutta jätän ne herkästi ostoa puoltavien syiden varjoon. Jatkossa, erityisesti syklisten yhtiöiden kohdalla, tähän osaketutkimuksen osaan on syytä kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Lisäksi sijoittajan tulisi myös katsastaa olisiko jokin yhtiön kilpailijoista laadukkaampi tai arvostukseltaan parempi sijoituskohde.

"Syklisiin yhtiöihin sijoittavan on tarkkailtava varastotasojen kehitystä ja uusien kilpailijoiden tuloa markkinoille. Jos osaa syklipelin, sykliset yhtiöt ovat vähäriskisiä ja tuottoisia sijoituskohteita. Jos peliä ei osaa, ne ovat korkean riskin ja huonon tuoton yhtiöitä." -Peter Lynch

Pidän syklisistä yhtiöistä, kuten Metso, AlfaLaval tai Deere. Pääomaintensiivisyys usein suojaa niiden liiketoimintaa, mutta samalla se luo sijoittajalle sekä kompastuskiven että mahdollisuuden. Vaikka useat gurut sanoissaan korostavat yhtiöön liittyvän analyysin tärkeyttä, ja antavat vähän arvoa makrotaloudelliselle tarkastelulle, on syklisten yhtiöiden kohdalla ensiarvoisen tärkeää tunnistaa, missä suhdannesyklin vaiheessa yrityksen ja sen asiakkaiden liiketoiminta on. Suhdannesyklin pohjalla yritysten arvostustaso saattaa olla erittäin alhainen ja vastavirtaan kulkeva sijoittaja voi yltää erittäin korkeisiin tuottoihin: niin arvonnousuun kuin tulevaan osinkotuottoon.

Sijoita kuin guru kirja on oiva paketti kahmia sijoituskirjallisuuden klassikot ja gurujen ajatukset yhdellä istumalla. Koska Suomen osakemarkkinat ovat verrattain suppeat ja yhtiövalikoima keskimäärin laadultaan heikkoa, jäävät Oksaharjun analyysit mielestäni hivenen pinnallisiksi - verrattuna hänen syvääluotaaviin blogikirjoituksiin. Joka tapauksessa kirja on hyvää kertausta kokeneelle sijoittajalle sekä perusteos sijoitusuraa aloittelevalle.

***

Mikäli et halua maksaa sijoituskirjallisuudesta suuria summia, hanki laatua edullisesti ostamalla Tarina vaurastumisesta esitykset.

3 kommenttia:

  1. Itsellänikin on ollut kirja luvussa jo hetken, muutama kymmenen sivua olisi vielä jäljellä =)

    VastaaPoista
  2. Hyvä! Ja tietysti vielä muistutuksena, että sijoituskirjallisuushan on verotuksessa vähennyskelpoista!

    VastaaPoista
  3. Tulossa kirjastosta jossain vaiheessa =)

    VastaaPoista