torstai 10. syyskuuta 2015

10 vuotta tavoitteeseen

Vuoden 2025 syksyyn on nyt matkaa kymmenen vuotta. Siihen mennessä pyrin saavuttamaan varallisuusaseman, jonka tuotoilla pystyn kattamaan elinkustannukseni.

Tavoitteen ollessa vuosikymmenen päässä, osakkeiden hinnat huojuvat voimakkaasti. Salkkuni arvosta hävisi yhden viikon aikana vuotuisten talletusten verran - noin 12 000 euroa. Kymmenen vuoden aikajänteellä tämä on mainio ostotilaisuus: voin ostaa aiempaa enemmän hyvien yhtiöiden osakkeita. Tein juuri lisätalletuksen osakesalkkuun siirtämällä vaihtoehtoisten sijoitusten tuottoja ja käteisvarojani osakesalkkuun.

Tällä hetkellä olen sijoittanut useisiin toimialakohtaisiin ja maantieteellisiin rahastoihin kokonaiset 25 euroa kerrallaan, Olen ostanut esimerkiksi Odin Offshore rahastoa, Afrikkaan sijoittavaa Deutsche Bankin rahastoa sekä aiemmin kertaalleen myymääni Finastan Russia TOP20 rahastoa. Ajatuksenani on sijoittaa ajallisesti hajauttaen näille sijoittajien hylkäämille toimialoille, joiden arvostustasot ovat laskeneet voimakkaasti. Ennemmin tai myöhemmin ne palaavat jälleen itseäni suurempien sijoittajien ostoslistalle, ja silloin piensijoittaja kylvää sadon.

Viime vuoteen nähden:
Olen tehnyt paljon pieniä ja uusia asioita vaurastumiseni tukemiseksi. Kymmenen vuotta on kuitenkin suhteellisen lyhyt aika riittävän varallisuuden luomiseksi palkkatyöllä ja sijoittamisella - korkoa korolle ilmiön yksi tärkein elementti on aika. Jatkamalla osakesijoittamista 1000 euron kuukausitahtia, kykenen laskelmieni mukaan luomaan noin 1000 euron kuukausittaiset netto-osinkotulot. Tekemällä muutaman vuoden pidempään työtä summa nousee noin 1200 euroon.

Asuntosijoittaminen ja yritystoiminta ovat minulle tärkeimmät keinot parantaa mahdollisuuksiani saavuttaa taloudellinen riippumattomuus. Piikkinä, entistäkin syvemmällä, on erityisesti yritystoiminta, jota olen ollut laittamassa alulle jo vuosia. Tämän vuoden laskutukseni elokuun loppuun mennessä on noin 600 euroa. Toisin sanoen tavoittelemaani 2500 euroon on pitkä matka. Selityksiä on enemmän kuin tekoja, ja tämä blogi toimii erinomaisena sanallisena raippana. Matkalla taloudelliseen riippumattomuuteen

Lue myös:
11 vuotta tavoitteeseen
12 vuotta tavoitteeseen

7 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää - tavoite lähestyy tasaisen varmasti! Onko tavoitteenasi pärjätä pelkällä osinkotuotolla, vai niin, että realisoit myös osakkeiden arvonnousua?

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tavoitteenani on pärjätä osinkotuotolla eikä realisoida sijoituksia. Toki koetan satelliittisijoituksilla kasvattaa sijoitustuottoja arvonnousun muodossa, mutta ne ovat vain pieni osa sijoituksiani.

    VastaaPoista
  3. Mukava lukea juttu, jossa näkyy pitkäjänteisyys. Hylätyistä toimialoista maanosista heittäisin kysymyksen, että oletko ajatellut, että tilanne voi olla niin, että ne ei ehkä koskaan nouse.

    Rockefeller vaikutti öljyn asemaan Amerikassa ajamalla kilpailevat energiamuodot esimerkkinä autoilusta alas. Tämä mahdollisti öljyn hinnanousun. Energian tuotannossa on pidemmällä aika jänteellä tapahtunut mullistuksia, kivihiili, höyrykone jne. on aikanaan jääneet kelkasta, palavilla nesteillä toimivat lamput vaituneet sähkölammpuihin jne. Moni sijoituksistasi lähtee siitä, että öljy nousee uudelleen. Käykö näin?

    Kontratievin syklissä on aina joku ala, joka pomppaa yliarvostetuksi ja lähes kaikki hankkivat sitä. Kaikesta huolimatta sitä ostetaan kovaan hintaan ja se tuntuu järkevältä, koska hinta nousee. Tavallinen kasakin ostaa, koska kokee ostamisen tarpeelliseksi. Nyt velkaantuminen maailmalla on korkealla ja samaten arvostukset. Mikä on sellainen omaisuusluoka, joka on korkealla arvostuksessa ja sitä ilmankin pärjää? Yksi mahdollisuus on öljy. Esimerkkinä pääkaupunkiseudulla voi hyvin liikua ilman öljyä, sitä ei tarvita lämmittämiseen. Samaan aikaan mm. laivat kulkevat kiihtyvällä tahdilla kaasulla, hybridiautojen määrä lisääntyy jne. Onko kysyntä kääntynyt laskuun?

    VastaaPoista
  4. "Ennemmin tai myöhemmin ne palaavat jälleen itseäni suurempien sijoittajien ostoslistalle, ja silloin piensijoittaja kylvää sadon." Itse toivon, että piensijoittaja pääsee joskus myös satoa korjaamaan ;)

    VastaaPoista
  5. Moi Warre! Kiitos hyvästä kommentista. Voi olla, että energia-ala kulkee tällä hetkellä läpi suurta muutosta. Offshore ja myös suurimmat öljyalan yhtiöt tuottavat myös kaasua ja panostavat siihen. Sähköä autoihin tuotetaan kaasuturbiinein. Itse koen, että öljyn hinta on tällä hetkellä poljettu alas poliittisin lähtökohdin (OPEC vs. USA:n liuskeöljy tuotanto). Siksi uskon, että öljyn hinta nousee vähintään 3-5 vuoden kuluessa. Paino sanoilla koen ja uskon.

    Energia-alan tulevaisuudesta kannattaa lukea ExxonMobilin tuottama Energy outlook:
    http://cdn.exxonmobil.com/~/media/global/reports/outlook-for-energy/2015/2015-outlook-for-energy_print-resolution.pdf

    Aloittelija,
    Piensijoittajan etu on kärsivällisyys odottaa.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi11.9.15

    Kunhan ei kävisi niin, että ostat juuri huipun jälkeen. Kyllä minullakin raha polttaa taskussa, mutta jos tästä kehkeytyy oikea laskukausi, sitä ei pidä käyttää ainakaan vuoteen tai kahteen.

    VastaaPoista
  7. Useat toimialat ovat tulleet useita kymmeniä prosentteja huipputasoista alas. 25 euroa kerrallaan voi hyvin sijoittaa pari vuotta laskeviin kursseihin ja nauttia ennemmin tai myöhemmin koittavasta noususta. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista