Sijoitusvihjeet ja -virheet
Koska tavoitteenani on luoda kasvava ja vakaa tulovirta osingoilla, ovat osinkotulot sijoitustoimintani tavoitteiden keskipisteessä. Osinkokauden lähestyessä on hyvä kerrata osinkosijoittamisen perusteita ja tuoda mukaan myös muutama uusi ajatus, joita on harvemmin käsitelty blogosfäärissä.
Osinkotuloni olivat vuonna 2016 400 euroa kuukaudessa. Vuonna 2017 yltänen 460-470 euron tuntumaan. Viisi eri komponenttia siivittävät osinkotulojeni kasvua:
1) Uusi pääoma
Osakesijoittamisen alkuvaiheessa uusi pääoma näyttelee luonnollisesti suurinta roolia osinkotulojen kasvattamisessa. Mikäli säästät osakesijoituksiin läpi vuoden 1000 euroa kuukaudessa ja saat sijoitukselle neljän prosentin osinkotuoton bruttona, kasvatat kuukausittaisia osinkotuloja kolmellakympillä.
Mitä pidempään ja vauhdikkaammin lisää uutta pääomaa osakesalkkuun, sitä pienemmäksi käy uuden pääoman merkitys osinkotulojen kasvattamisessa. Ajan myötä osinkotulot ja osingonjaon kasvu alkavat vaikuttaa osinkotulojen kasvuun voimakkaammin ja voimakkaammin.
Osingot valuuttalajeittain vuoden viimeisen päivän valuuttakurssein. |
2) Osinkojen uudelleensijoittaminen
Osingot muodostavat jopa 50 prosenttia osakkeiden kokonaistuotosta tutkimuksesta ja tarkastelujaksosta riippuen. Osinkojen uudelleensijoittaminen on siis tärkeä komponentti vaurastumisen ja osinkotulojen kasvattamisessa. Mikäli haluaa vaurastumisen olevan kiihtyvää, osinkoja ei ole syytä laskea kulutettavissa oleviksi varoiksi vaan ohjata ne takaisin sijoitusstrategian mukaisiin yhtiöihin.
Tänä vuonna 2017 tähdätessäni noin 5500 euron osinkotuloihin, tarkoittaa se puolestaan seuraavana vuonna uudelleen sijoitettuna noin 160 euron osinkotulojen kasvua. Osinkojen uudelleensijoittaminen tuo hiljalleen salkkuuni hiljalleen puolet siitä määrästä lisäosinkoja kuin salkkuuni tallettama uusi pääoma.
3) Osingonjaon kasvu
Verrattuna amerikkalaisiin osingon kasvattajiin suomalaiset yhtiöt maksavat melko epätasaisesti osinkoa. Osingonmaksu vaihtelee markkinatilanteen, tuloksentekokyvyn ja siten osingonmaksukyvyn suhteen. Suomalaisista yhtiöistäkin on tänä päivänä löydettävissä vakaampia osingonkasvattajia. Omasta salkustani esimerkkejä ovat Fiskars, Tieto ja Huhtamäki. Esimerkiksi Cramo korotti osinkoaan vuodesta 2015 vuoteen 2016 kymmenellä sentillä, tämä tarkoitti 190 kappaleen omistuksellani 15 euron osinkotulojen kasvua nettona.
Amerikkalaisten sijoitusteni osingonjaon kasvu oli vain 40 dollaria vuonna 2016 suhteessa vuoteen 2015. Tähän lukuun olen laskenut vain ne omistukset, joihin en tehnyt lisäsijoituksia vuoden 2016 aikana, joten lukema on vain osittain suuntaa antava. Joka tapauksessa 40 dollarin kasvu vastaa 1000 dollarin uuden pääoman kasvattavaa vaikutusta.
4) Erikoistilanteet
Edellisen kolmen pääelementin lisäksi myös niin sanotut erikoistilanteet siivittävät osinkotulojen kasvua. Esimerkiksi Fiskars on jakanut useaan kertaan lisäosinkoa, joiden myötä osingot ovat kattaneet lähes koko hankintahintani noin viidessä vuodessa. Vuonna 2016 nuuskavalmistaja Swedish Match maksoi muhkean lisäosingon. Kokonaisuudessaan vuoden 2016 osinko kuittasi kahdeksasosan hankintahinnastani. Lisäosingot uudelleen sijoittamalla osingot jatkavat kasvuaan.
Erityisesti amerikkalaisten yritysten suosimat spin-offit, eli tilanteet joissa yritys irrottaa jonkin liiketoiminnon omaksi yhtiökseen, vapauttavat pääomaa uusiin sijoituksiin. Parhaimmassa tapauksessa alkuperäisen sijoituksen osingonmaksu säilyy ennallaan ja sijoittaja voi myydä irtaantuneen yhtiön osakkeet ja sijoittaa varat sijoitusstrategiansa mukaiseen kohteeseen. Tälläinen esimerkki omasta salkustani on Air Products, joka irrotti Versum Materialin omaksi yhtiökseen ja jatkoi vauhdikkaasti kasvavaa osingon maksuaan.
5) Osinkotulojen kasvattaminen osakkeita myymällä ja ostamalla
Ajoittain osakeomistuksen arvostus saattaa karata perustelemattomalle tasolle. Osinkosijoittajakin voi hyödyntää tällaisia tilanteita. Kuvitteellisessa tilanteessa sijoittaja ostaa 1000 kappaletta osaketta 2 € hintaan, yhteensä 2000 eurolla. Osakkeella on 3 % efektiivinen osinkotuotto, joten osinko on 44,7 € verojen jälkeen. Osakkeen kurssi nousee 40 % 2,8 euroon. Sijoittaja myy osakkeet ja saa verojen jälkeen 2560 € [=((2,8*100)-(800*0,3))].
Sijoittaja on löytänyt toisen sijoitusmahdollisuuden. Osake, joka antaa jälleen 2 € hinnalla 3 % osinkotuoton. Nyt sijoittaja kykenee ostamaan osaketta 1280 kappaletta. Näin euromääräiseksi osingoksi tulee 57,2 €. Luonnollisesti kaupankäyntikulut vähentävät tällaisten osakevaihtojen miellekkyyttä. Jos sijoittaja on vakuuttunut omistamansa yhtiön yliarvostuksesta, hän voi luoda arvoa myymällä osakkeet ennen kuin markkina alkaa hinnoitella osakkeen oikein.
***
Lue Osinkosijoittamisen perusteet -esitys ja rakenna omat lisäansiot - tai tee se helposti rakentamalla ETF-osinkosalkku.
Onko sijoittamisessa mitään parempaa kuin osingot? Mielestäni ei. Pitää vaan määrän kasvavana ja lopulta summa kasvaa niin isoksi ettei tarvitse kuukausipalkkaa töistäkään :D
VastaaPoistaKyllä se niin taitaa olla, että osingot ovat ykkösmotiivini! :)
PoistaAloittelijana en vielä ymmärrä miten osinkojen sijoitus uudelleen toimii. Jos joku jaksaa kertoa? Siis saan osinkoa esim. 190 euroa vastatilille, eikös? Jos haluan sen taas sijoittaa samaan yhtiöön, menee ostosta kaupankäyntikuluja välittävälle pankille? Jos suositus on ettei pieniä kauppoja kannata korkeiden kulujen takia, miten tämä lasketaan kannattavaksi jos ei ole laittaa osinkopottiin lisää sijoitusrahaa?
VastaaPoistaNyt varmaan on jotain mitä en ole ymmärtänyt mutta valaiskaa noviisia. Kiitos. :)
Vasta aloittelen säästämistä/sijoittamista
Moi! Kun yhtiö maksaa osinkoa, tulevat rahat arvo-osuustilille. Välittäjä pidättää osinkoveron (suomalaisista sijoituksista kokonaisuudessaan).
PoistaOsinkojen uudelleen sijoittaminen tarkoittaa sitä, että kerrytät sopivan määrän varoja ja ostat tämän jälkeen osakkeita. Parinsadan euron sijoittaminen kerralla ei ole kaupankäyntikulujen takia järkevää kotimaisia pankkeja tai osakevälittäjiä käytettäessä. Jos kaupankäyntikulu on vaikkapa 7 euroa per kauppa, suosittelen noin 800-1000 euron kertasijoitusta.
Täällä toinenkin noviisi :) Itse myös pähkäilen osinkojen kanssa. Minulla on tällä hetkellä kuutta eri yhtiötä salkussa, ja keväällä tulossa ekat osingot. Mietin ihan samaa, että miten osinkojen uudelleensijoittaminen on käytännössä järkevintä tehdä. Ostanko osingoilla kokonaan uutta hyvää osinkoa maksavaa yhtiötä, vai lisäilenkö pikkuhiljaa jo olemassaolevia yhtiöitä. Ja milloin lisäostot olisi järkevintä toteuttaa, joka kuukausi vai harvemmin. Mitä vinkkejä konkarit antaisitte? :)
VastaaPoistaEn ole konkari, mutta lähtisin parantamaan hajautusta vähitellen n. 10-15 yhtiöön. Parin kuukauden välein tapahtuvat ostot tuovat jo erinomaista ajallista hajautusta. Kannattaa muistaa osinkokevään huumassa, että kesällä ja loppuvuodestakin voi avautua hyviä ostotilaisuuksia, joihin on hyvä varata reserviä.
VastaaPoista