perjantai 29. tammikuuta 2021

Päivitys: Koko omaisuuteni listattuna

Olen kirjoittanut tätä blogia kahdeksan vuotta. Tässä ajassa sijoitukseni ovat rönsyilleet useisiin suuntiin. Blogissa olen koettanut keskittyä sijotuksiin, jotka olen tehnyt palkkatyöstä säästetyillä varoilla. Kuukausittain kirjoittamassani sijoituspäiväkirjassa keskityn pääasiassa osakesijoituksiin, jotka ovat hieman alle puolet kokonaisvarallisuudestani. Tässä kirjoituksessa koetan purkaa kaikki sijoitukseni osiin ja antaa kokonaiskuvan koko sijoitusportfoliosta. Myös siitä osasta, josta en kovin usein tässä blogissa käsittele. Tämä kirjoitus on samalla päivitys "Salkkuni" alasivulle, joka alkaa olla pahasti ajasta jäljessä.

En lähde tässä kirjoituksessa spekuloimaan mitä eri omaisuuserien suhteen kannattaisi tehdä tai millaisia suunnitelmia minulla niiden osalta on. Kokonaisuuden kannalta eri sijoitukset eivät välttämättä ole optimaalisia. Hankintahetkellä sijoitukseen on luonnollisesti aina ollut jokin perustelu, vaikka jälkikäteen sijoituksen järkevyyden voi kyseenalaistaa. Näin on luonnollisesti kaikkien päätösten kanssa, siksi en myöskään loputtomasti spekuloi mitä teen joillekin sijoituksille. Pidän ne portfoliossani, jos ne tuottavat hyvän kassavirran suhteessa riskiin. 

Omassa kirjanpidossa jaan varallisuuteni kolmeen pääosaan: omin töin ansaittuun, perintönä saatuun ja käteiseen. Ensimmäinen osa on selkeästi suurin, 78 prosenttia kokonaisuudesta. toinen 15 prosenttia ja käteistä hieman yli 7 prosenttia. Näiden kolmen sisällä jaan sijoitukset neljään omaisuusluokkaan: osakkeisiin, vaihtoehtoisiin sijoituksiin, kiinteistöihin ja käteiseen. Kaksi ensimmäistä pääosaa, omin töin ansaitut ja perintönä saadut, pitävät sisällään sijoituksia kaikkiin omaisuusluokkiin.

Seuraavaksi siis listaan sijoitukseni jaoteltuna näihin eri osoihin:

1. Omin töin ansaitut

1A: Osakesijoitukset

Osinkosalkku

Osinkosalkku on suurin kokonaisuus osakkeita ja sijoituksia, ja käsittelen sen salkkutapahtumia tässä blogissa eniten. Osinkosalkku on taloudellisen riippumattomuuden kulmakiviä, sen tarkoituksena on tuottaa kasvava tulovirta osinkoja. Salkku on ylihajautettu kokoelma osakkeita. Osinkosalkun sisältö on nähtävissä Sharevillestä

Osinkosalkun koko ~290 000 euroa.

Satelliittisalkku

Satelliittisalkku on ollut minulla olemassa jo useita vuosia, mutta en ole ehtinyt sen kehittämiseen panostaa. Satelliittisalkussa minulla on tavoitteena luoda sijoitustuottoja spekuloimalla osakkeiden arvonnousulla. Raportoin tammikuussa miten spekulatiiviset sijoitukset sujuivat vuonna 2020. Satelliittisalkun tarkoituksena on olla tärkeä lisätuottolähde erityisesti silloin, kun päätän elää täysin sijoitusteni tuotoilla.

Satelliittisalkun koko ~22 000 euroa.

ETF-salkku ja rahastot

ETF-salkun olen perustanut vuonna 2021. Perustin vielä yhden salkun lisää, koska haluan ulottaa sijoitukseni myös sellaisiin kolkkiin, jonne en suorilla osakesijoituksilla yllä. Lisäksi varaudun luomaan sijoituspaikan kertaluonteiselle erälle käteistä, jonka sijoittaminen tulee ajankohtaiseksi keväällä 2021. Osinkosalkun tapaan ETF-sijoitusten tarkoituksena on luoda kassavirtaa tuotto-osuuksin.

Rahastosijoituksilla pyrin rauhoittamaan rauhatonta sijoitustoimintaani ostelemalla säännöllisesti pieniä eriä rahastoja, jotka sijoittavat aliarvostetuille maantieteellisille alueille tai toimialoille.

ETF-salkun ja rahastosijoitusten koko ~13 000 euroa.

Yhteensä: 325 000 euroa.

1B: Vaihtoehtoiset sijoitukset

Vaihtoehtoisten sijotusten piirissä olen sijoittanut sekalaiseen joukkoon erilaisia sijoituskohteita:

  • Kaksi rahastosijoitusta: metsärahasto 5000 € ja kiinteistörahasto 10 000 €.
  • Osakesijoitukset pääasiassa infrastruktuuri-, kiinteistö-, vakuutus- ja rahoitus- sekä yhdyskuntapalvelualan yhtiöihin: 30 000 euroa.
  • Spekulatiiviset sijoitukset amerikkalaisiin osakkeisiin: 15 000 euroa.
  • Sijoitukset pikavippejä tarjoavien yhtiöiden osakkeisiin: neljä sijoitusta, yhteensä 15 000 euroa.
  • Sijoitukset joukkorahoituspalveluihin, pääasiassa kiinteistörahoitukseen: 7200 euroa.
  • S-ryhmän osuuskauppojen jäsenyydet: 500 euroa.
  • Yksityislaina 10 000 euroa.

Yhteensä: 92 000 euroa.

1C: Kiinteistöt

Kun raportoin kiinteistöistä, se käsittää kolme kokonaan omistuksessani olevaa sijoitusasuntoa ja yhden puoleksi omistuksessani olevan sijoitusasunnon. Asunnoista kolme on yksiöitä ja yksi pieni kaksio. Kaikki sijaitsevat Uusimaalla.

Yhteensä: 118 000 euroa.
(=ostohinta - velka)

1D: Käteinen

Käteistä minulla on muutamilla käyttö- ja talletustileillä 15 000 euroa.

Omin töin ansaitut yhteensä: 550 000 euroa.

2. Perintönä saadut

Sain joitakin vuosia sitten perinnön, jonka olen suureksi osaksi sijoittanut ja onnistunut sitä reilusti kasvattamaan. Tyylilleni uskollisena, olen jakanut perintövarat useaan osaan:

  • Osakkeet: Sijoitukset amerikkalaisiin korkeaa osinkoa maksaviin yhtiöihin ja ETF:iin: 35 000 euroa.
  • Osakkeet: Sijoitukset amerikkalaisiin REIT-yhtiöihin: 20 000 euroa.
  • Vaihtoehtoiset: Sijoitus kotimaiseen kiinteistörahastoon: 10 000 euroa.
  • Vaihtoehtoiset: Yksityislaina: 25 000 euroa.
  • Käteinen: 14 000 euroa.

Yhteensä: 104 000 euroa.

3. Käteinen

Kahden edellisen lisäksi minulla on käteistä sivussa muutamalla eri korvamerkinnällä: hätärahasto suuruudeltaan 30 000 euroa ja tulevia remontteja varten sivuun laitettuja vuokratuloja 24 000 euroa.

Yhteensä: 54 000 euroa.

Kaikki yhteensä

Yhteensä: 708 000 euroa.

Sijoitukseni jakautuvat seuraavasti neljään eri omaisuusluokkaan, osakkeisiin, vaihtoehtoisiin sijoituksiin, kiinteistöihin ja käteiseen:

Sijoitukseni voivat vaikuttaa kokonaisuutena sekavalta seurakunnalta. Se onkin osittain sitä. Sijoitussalkkuni on yli kymmenen vuoden kehityksen tulos. Sitä on rakennettu tiiviin palkkatyön ohessa. Lisäksi olen halunnut pitää omat ja perityt rahat erillään toisistaan, mikä on jakanut varallisuuden kahteen eri blokkiin. Olen myös ollut (yli)varovainen ja kartuttanut huomattavan hätärahaston, jolle tasapainoisessa henkilökohtaisessa taloudessa on harvoin tarvetta.  Portfoliossani on siis selkeästi varaa tehostamiseen, rönsyjen karsintaan ja tuottojen virittämiseen.

***
Ala vaurastua. Lue Vaurastumisen välineet.

5 kommenttia:

  1. Anonyymi30.1.21

    Kiitoksia hyvästä blogista! ���� En meinannut uskoa silmiäni, kun kävin tsekkaamassa varallisuutesi kehitystä. Ymmärtääkseni olet sijoittanut 10-15k (ish) per vuosi. Kokonaisomaisuutesi on lähes tuplaantunut 3 vuodessa. ���� Hyvä esimerkki miten vauhtipyörä toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lukemisesta! Toivottavasti siitä on inspiraatioksi.

      500 000 euron rajapyykki (omin töin ansaitut) rikkoutui marraskuussa 2020.

      "Neljänsadantuhannen rajapyykki rikkoutui ensimmäisen kerran kuitenkin jo kesäkuussa 2019. Kolmensadantuhannen euron raja ylittyi maaliskuussa 2017. Sitä edeltävien satatonnisten kerryttämiseen kului kumpaiseenkin noin kaksi vuotta."

      Poista
    2. Anonyymi30.1.21

      On inspiraatioksi! Haaveilen taloudellisesta riippumattomuudesta ja säästö tahti on samaa luokkaa kuin sinulla 2010-2020. Olen laskeskellut että 500k on jonkinlainen TR / "haistakaa p*sk*"-raha. Tällä erää mennään jossain 80-90k tuntumassa ja matka tuntuu tuskaisen pitkältä ja epävarmalta. :) kiva nähdä blogisi kautta "tulevaisuuteen". Heittomeekit, koska mennyt ei ole tulevaisuus ja moni asia on erilailla. Kiitokset vielä blogista!

      Poista
  2. Mielenkiintoinen katsaus! Ja mukava nähdä nuo perintörahatkin laskelmissa, koska ovathan ne tosiaan ihan reaalista pääomaa. Hienosti olet saanut tuota kasvatettua vuodesta toiseen - oliko tavoitteesi mikä? Ja tosiaan aika hyvin hajautettu salkku :D Ehkä hieman karsintaa voisi tehdä, tuota määrää sijoituksia on varmaan aika vaikea seuratakin ihan kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitos kommentista! Kyllä, tarkoituksena olisi tänä vuonna hieman karsia rönsyjä, mutta se on aina niin vaikeaa, jos uutta pääomaa tulee sijoitettavaksi ja sille täytyy jokin paikka myös keksiä.

      En ole varsinaisesti asettanut omaisuuden tai osakesalkun suuruudelle tavoitetta. Tavoitteena on peittää sijoitustuotoilla elämisen kustannukset. Hankaluus piilee siinä, että molemmat vaihtelevat, ensimmäinen enemmän, kuten olemme huomanneet.

      Poista