Sijoituspäiväkirja
Toukokuu 2018
Kuun alussa myin vihdoin tappiopesäke ölynporauslauttoja
vuokraavan Enscon osakkeet. Tappiota tuli noin parituhatta euroa. Tappion
suuruuden voi suhteuttaa monella tapaa. Se on noin prosentin koko salkustani,
kahden kuukauden säästöt osakkeisiin tai noin kolmannes vuotuisista
osingoistani. Ensco-sijoituksessa astuin arvoansaan. Sijoitin yhtiöön hetkellä,
jolloin toimiala oli oman syklinsä huipulla, samoin huipulla olivat yhtiön
tulos ja osakekurssi. Markkinoille tuli runsaasti uutta kapasiteettia ja öljyn
hinnan laskettua asiakkaat vähensivät investointejaan, oli nämä tekijät myrkkyä
yhtiön myynnille ja tulokselle, ja osakekurssi seurasi alaspäin.
Kuten sijoitusviisaat korostavat, tappioiden välttäminen on
ensiarvoisen tärkeää. Omat tappioni syntyvät huonosta suunnittelusta, jos
sijoitus lähtee ostohetken jälkeen laskuun, minulla ei ole valmiiksi mietittyä
toimintasuunnitelmaa. Sijoitusstrategiaani olen tappioita koskevan säännön
kirjannut, mutten ole noudattanut sitä kurinalaisesti. Kiinnittämällä huomiota
epäonnistuneisiin osakevalintoihin ja erityisesti ajoitukseen, pystyisin
parantamaan salkun kokonaistuottoa merkittävästi.
Enscon myynti mahdollisti kuitenkin verovähennykset
sijoitustuotoista ja pääoman irrottamisen osinkoa tuottamattomasta kohteesta.
Tein lisäsijoituksen ExxonMobiliin, joka maksaa nykykurssille yli 4 prosentin
osinkotuoton ja voi kääntää tuloksensa kasvuun, mikäli öljyn hinta jatkaa
nousuaan. ExxonMobilia olen ostanut ensimmäisen kerran vuonna 2010 ja
täydentänyt toisen kerran 2013.
Toukokuussa tein lisäsijoituksen myös Hennes&Mauritziin. Tämän oston kanssa voin olla samalla tiellä kuin Enscon kanssa. Sijoitustyylissäni otan kuitenkin välillä tiedostettuja riskejä sijoittaessani yhtiöihin, jotka ovat vaikeuksissa, mutta joilla on oletettavasti kyky, resurssit ja kilpailuetu kääntää liiketoiminta takaisin parhain päin. H&M:n kohdalla lasken sen varaan, että sijoittajat keskipitkällä aikavälillä ylireagoivat nettikaupan uhkaan.
Kuun lopussa ostin lisää Tikkurilaa ja Nordnetin euron
kampanjassa pikkiriikkisen erän Nordeaa. Tikkurilaa ostin spekulatiivisessa
mielessä. Ostoksella veikkaan sen puolesta, että Tikkurilan vaikeudet ovat
tilapäisiä. Käännettä odottaessa Tikkurila maksaa puolet vuotuisesta
osingostaan syksyllä ja jos kurssi nousee yli kuudentoista euron olen valmis luopumaan
Tikkurilan osakkeista. Nordea ostoksen syynä oli lähinnä omistamieni osakkeiden
lukumäärän pyöristäminen mukavaan tasalukuun – oikein esimerkillinen syy ostaa
osakkeita.
Toukokuun seurannassa salkkuni arvo kohosi uudelle
kymmentuhannelle, yltäen 211 000 euroon. Salkkuni olen tallettanut
125 000 euroa pääomaa. Nettovarallisuuteni ponkaisi kaksi kymppitonnista
kerralla ja nousi 360 000 euron yläpuolelle. Osinkoja toukokuun loppuun
mennessä oli kertynyt noin neljätuhatta euroa ja tahti vaikuttaisi olevan
tavoittelemassani 6000 euron vuosivauhdissa – saamillani osingoilla teintilapäisen sijoituksen kiinteistösektorille.
Ei liity varsinaisesti tähän kirjoitukseen, mutta huomasin että olet sijoittanut korkeatuottoiseen ym muihin vertaislaina palveluihin. Mites ajattelet toimia kun gf moneyn anti peruuntui, kaikilla vähän hätä vetää rahojaan osakkeista sopan vuoksi. Onko näkemystä miten putiikille tulee käymään? Jätätkö sijoituksen vai lunastatko, onko peräti konkurssi mahdollinen jos suurin osa haluaa rahansa pois.
VastaaPoistaHyvä kysymys. Lunastin itsekin puolet osakkeista, joilla rahoitetaan GF Moneyn kulutusluototusta. Palaan tähän todennäköisesti seuraavassa kirjoituksessa.
Poista