perjantai 15. kesäkuuta 2018

Osallistuin kahteen osakeantiin


Merkitsin VMP:n osakkeita

Osallistuin vauhdilla pörssiin pyrkivän VMP:n osakeantiin merkitsemällä 200 kappaletta yhtiön osakkeita. VMP:ssä kiinnosti nopea kasvu, kohtuullinen kannattavuus ja arvostustaso sekä varojen käyttäminen kasvun tukemiseen. Lisäksi yhtiön liiketoimintaa tukevat useat eri trendit, toisin kuin vähittäiskauppaa tai pankkitoimintaa. Vaikka VMP:n liiketoiminta tulisi kärsimään tulevassa laskusuhdanteessa, sen asiakasyritykset tulevat aina tarvitsemaan henkilöstöä.

Minulla on entuudestaan Tukholman pörssistä Wise Groupin osakkeita VMP:n tapaan se toimii myös usealla eri brändillä henkilöstöliiketoiminnan eri osa-alueilla. Wise Group on VMP:tä liikevaihdoltaan hieman pienempi, 80 m€ vs. 100 m€. Uskon, että pirstalaisella henkilöstöpalvelualalla tulee tapahtumaan yritysostoja. Suuret ostavat pienempiä yhtiöitä ja konsolidoivat alaa. Esimerkiksi Randstad, yksi maailman suurimpia henkilöstöpalveluyrityksiä, osti vuonna 2016 ruotsalaisen Profficen.

Merkitsin Kojamon osakkeita

Osallistuin viime tingassa myös Kojamon osakeantiin, jonka meinasin ensin ohittaa ensisijaisesti sen arvioidun kalleuden takia. Asuntomarkkinoiden huippuvaiheessa Suomen suurimpaan asuntosijoitusyhtiöön tehdyllä sijoituksella on verrattain korkea todennäköisyys kääntyä miinuksen puolelle käänteen tullessa. Lisäksi omat suorat asuntosijoitukset ovat merkittävä riskikeskittymä Suomen asuntomarkkinoiden varaan.

Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin ja merkitsin osakkeita sadan kappaleen pienen erän. Mieleni muuttumiseen oli useita syitä. Olin hiljattain lunastanut sijiotukseni Titaniumin asuntorahastoon ja näin Kojamon parempana vaihtoehtona. Omissa suorissa asuntosijoituksissani tulisi hyvin todennäköisesti tapahtumaan muutoksia kuluvan vuoden aikana. Lisäksi näen asunnot vakaana sijoituskohteena laskusuhdanteessa ja suunnittelen rakentavani oman kiinteistörahaston eurooppalaisista kiinteistösijoitusyhtiöistä kahden vuoden aikajänteellä. 

Nämä suunnitelmat ovat kuitenkin erillisten kirjoitusten väärtejä. Lyhyesti sanottuna Kojamon merkintä on uuden avauksen aloitus ja korvaavan sijoituksen osa portfoliostani poistuville sijoituksille. Kahden merkinnän ja kesäloman vuoksi kesäkuusta tulee varmastikin hiljainen sijoituskuukausi.

1 kommentti:

  1. Anonyymi16.6.18

    "Vaikka VMP:n liiketoiminta tulisi kärsimään tulevassa laskusuhdanteessa, sen asiakasyritykset tulevat aina tarvitsemaan henkilöstöä."

    En ymmärrä logiikkaa tämän takana. Vmp liiketoiminnan kärsiessä käsittääkseni asiakkaansa vähentävät ostojaan. Toisaalta laskusuhdannehan syntyy juurikin kysynnän vähenemisestä ja se taas vaikuttaa ensimmäisenä henkilöstövuokrauksen kautta olevaan henkilöstöön.

    VastaaPoista