torstai 12. maaliskuuta 2015

Mitä amerikkalaista osaketta ostaisin?

Indeksit Yhdysvalloissa tekevät uusia ennätyksiä ja kurssit jatkavat nousuaan. Lisäksi dollari on vahvistunut erittäin nopeasti. Houkuttelevia sijoituskohteita on vaikea löytää. Useiden salkkuyhtöiden osakekurssit ovat noussut tuntuvasti ja dollarin vahvistuminen on nostanut tuottoa entisestään.

Vuonna 2015 pyrin ensisijaisesti kasvattamaan olemassaolevien pienten positioiden kokoa. Amerikkalaisten osakkeiden osalta minulla on valuttaa ainoastaan yhteen ostoon. Niukkkuus luo tehokkuutta, koska kohdallani se johtaa tarkempaan valintaan. Sijoittaminen amerikkalaisiin osakkeisiin parantaa mielestäni salkun laatua, hajautusta ja luo tasaisemman osinkovirran.

Tällä hetkellä pohdin sijoitusta muutamiin osakkeisiin, jotka ovat olleet alisuoriutujia salkussani. Tärkein kysymys kuuluu, mikä näistä yhtiöistä kykenee palautumaan entiseen loistoonsa parantamalla omaa suorituskykyään ja ulkoisten tekijöiden tuodessa

Mattel
Barbie-nukesta tuttu Mattel on tipahtanut suurimman leluvalmistajan paikalta Legon jatkaessa voittokulkuaan ja Barbien myynnin romahdettua. Megabloks yritysostolla Mattel pyrkii haastamaan Legoa rakennuspalikoissa. Mikäli uskoo Mattelin brändisalkun nousevan uudelleen menestykseen, voi tällä hetkellä yhtiötä saada historiallisesti erittäin edulliseen 25 dollarin hintaan.

Jos yhtiö kykenee säilyttämään osinkotuottonsa, tarjoaa se lähes kuuden prosentin osinkotuoton. Mikäli yhtiön myynti jatkaa laskuaan nykytahdilla, voi osingonmaksu olla uhattuna. Selviytyvätkö Barbiet ja pikkuautot tabletien ja tietokonepelien puristuksessa?

Textainer tai Ensco
Kirjoitin vuosi sitten vuokrausliiketoimintaa harjoittavista yrityksistä. Sittemmin kyseiset sijoitukseni eivät ole kehittyneet erityisen hyvin Cramoa lukuunottamatta. Öljynporauslauttoja vuokraava Ensco on laskenut reilusti öljyn hinnan romahdettua ja öljy-yhtiöiden jäädytettyä investointejaan. Ensco yllätti sijoittajat, tässä tapauksessa mielestäni terveellä, osingonleikkauksella. Kymmenen prosentin osinkotuotto laski kahden prosentin tasolle. Kassavirtaa suojellessaan ja yhtenä laadukkaimmista alansa yrityksistä Ensco voi kyetä nousemaan entistäkin vahvempana. Rohkea sijoittaja voi hyötyä osakekurssin singahduksesta, jos öljyn hinta kääntyy pidempään nousuun.

Enscoon nähden Textainerin osakekurssi on pitänyt paremmin pintansa. Merikontteja vuokraava Textainer kärsii matalien korkojen ja metallinhintojen mahdollistamien uusien kilpailijoiden ja uuden kapasiteetin tulosta markkinoille. Uusi kapasiteetti ja ylitarjonta, myös Enscon tapauksessa, on vuokraustoimintaa harjoittaville yhtiöille ikuinen riski. Sijoitus Textaineriin kohentaisi amerikkalaisten osakkeideni keskimääräistä osinkotuottoa.



General Electric
Parhaillaan kuuluisa teollisuusjätti madaltaa rahoitusliiketoimintansa osuutta listaamalla kuluttajarahoitukseen keskittyneen liiketoiminnan omaksi yhtiökseen. GE:n tavoitteena on tehdä 75 % liikevaihdostaan teollisuustoimialoiltaan. Yhtiö on ostamassa ranskalaisen Alstomin energialiiketoimintaa, mutta kauppa päätyi hiljattain kilpailuviranomaisten syyniin. Lisäksi GE on muun muassa luopunut heikosti kannattavasta kodinkoneliiketoiminnastaan. GE:n virheenä on ollut viimeaikainen panostus öljyn tuotannosta riippuvaiseen liiketoimintaan, joka on kärsinyt öljy-yhtiöiden investointien jäädytyksistä.

Yhtiön osakekurssi on maannut pitkään finanssikriisiä edeltävän tason alapuolella. Osinkotuotto on 3,6 prosenttia ja arvotuskertoimet kohtuulliset. Sijoittajat ovat pidempään olleet tyytymättömiä yhtiön suorituskykyyn. General Electric käy lävitse muutosta, jolla johto uskoo kääntävänsä yhtiön osakekurssin. Nykyisessä markkinaympäristössä kuluttajapankkitoiminnasta luopuminen voi tuoda osakkeenomistajille lisäarvoa.

Ja päätös on
Edellisellä viikolla tein päätöksen ostaa General Electriciä. Käytin ostokseen lähes kaikki dollarini. Halusin vakaata tuottoa ilman merkittävää riskiä. En ole aivan varma onko GE minulle ikuinen sijoitus. Saatan luopua siitä, mikäli yhtiö onnistuu muutoksessaan ja kurssi nousee merkittävästi lyhyellä aikavälillä. Muussa tapauksessa nautin osinkotuotosta ja ehkäpä sijoitan myöhemmin tämän vuoden dollarimääräiset osingot Matteliin, Textaineriin tai Enscoon korkeamman tuoton toivossa.

Jälleen yksi nelikymppinen on lisätty kuukausittaisiin sivutuloihin - vuosiksi eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti