lauantai 9. marraskuuta 2019

Tirkistys tuloihini ja veroihini

Vaikka kansallinen kyttäyspäivä meni jo ja keskustelu laantui, ajattelin avata omaa tulopuoltani. Se on kutienkin tärkein komponentti omassa vaurastumisen tarinassani. Löysin itseni toistamiseen iltapäivälehtien verokoneesta, joiden oikeustieteen tohtori Janne Juusela arvioi loukkaavan kansalaisten perusoikeuksia torstain 7.11. Kauppalehdessä. Hänen mukaansa verotietojen julkaiseminen loukkaa niin yksityisyyden suojaa kuin yhdenvertaisuusperiaatetta. Miksei kaikkien verotietoja julkaista Internetissä, jos toisten tiedot julkaistaan?

Omat kokonaistuloni kipusivat jälleen yli julkaisurajan. Ansiotulot eivät vielä listalle pääsemiseksi aivan riittäneet, mutta pääomatulot siivittivät tuloni rajan ylitse. Ansiotuloni jäivät muutaman tonnin päähän sadasta ja pääomatulot olivat viime vuoden tasolla 23 000 euron hujakoilla. Veroja maksoin lähes 45 000 euroa. Tosin verottaja ei ollut ottanut huomioon täydentämääni veroilmoitusta ja oikaisupyynnön käsittelyn jälkeen uskon verojen pienenevän tonnilla.

Viime vuoteen nähden pääomatuloni eivät juuri kasvaneet. Verotettavaan pääomatuloon vaikuttaa merkittävästi myyntivoitot ja -tappiot, joita pyrin optimoimaan myymällä huonompia sijoituksia pois vähentääkseni verotettavia myyntivoittoja. Ansiotulojani kasvatti merkittävästi vapaa autoetu, jota minulla ei ollut vuonna 2017. Autoetu oli suuri syy siihen, että maksoin 8000 euroa enemmän veroja vuonna 2018 kuin vuonna 2017. Itse saan nettona tilille saman verran, vaikka rahapalkkani oli tonnin suurempi kuin vuonna 2017.

Suomalaisen käsityksen mukaan olen siis suurituloinen. Rahaa käytän pääosin, ehkä matkustamista lukuunottamatta, kuin pienituloinen. Tämä yhdistelmä mahdollistaa, että pystyn säästämään pari tonnia kuussa. Nettopalkkani on viimeisen parin kolmen vuoden ajan säilynyt samalla tasolla, enkä usko sen merkittävästi kasvavan lähivuosina. Pysäytin tietoisesti urapolkuni miellyttävämmän työn takia. Siksi tärkein keino kasvattaa tulojani on sijoittaa niistä merkittävä osa. Sijoitustuotot ovat palkka mukavasta harrastuksesta, korvaus pääoman kiinnittämisestä ja muiden työn tuloksesta. Raha tulee rahan luo.

Lue myös: Maaorja verokoneessa

***
Pääomatuloilla verokoneeseen. Lue Vaurastumisen välineet.

8 kommenttia:

  1. Anonyymi9.11.19

    Siis ansiotulosi olivat 98000e vuonna 2018? Jos vapaa autoetu olisi vaikka 800e kuussa, niin normi bruttopalkkasi ennen bonareita ja lomarahoja olisi n. 6000-7000e kuussa!? Huh huh. Tuo vaatii joko konsulttina oloa oman firman kautta, johtotehtävissä oloa tai sitten tekniikan tai talouden alalla arkkitehtina tai pääekonomina oloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Oikein laskettu. Päällikkötason tehtävissä.

      Poista
  2. Mielenkiintoista että pysäytit urapolun päällikkötason tehtäviin. Mikäs se seuraava taso sitten olisi ollut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ulkopuolisen näkövinkkelistä yhtä tasoa korkeammalla jo, mutta päätin palata takaisin tositoimiin. Powerpointin piirtely ammatikseen ei ollut minua varten.

      Poista
  3. Anonyymi10.11.19

    Käytätkö mtn kuukausien kulujen seurantaa? Kuulostaa hurjalta elää noilla tuloilla 1000e kuukaudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tee kulujen seurantaa, kulut pysyvät tottumuksesta melko alhaisella tasolla. Yhtään olutta ei ole kuitenkaan jäänyt juomatta. "Näillä tuloilla" ei progressiivisen verotuksen vuoksi mahdottomasti jää käteen, noin 4000 euroa kuukaudessa.

      Poista
  4. Kieltämättä nämä verokalenterit osa ummehtunutta ajattelua joka meillä on hyvinkin voimissaan vielä nykyisin. Jotenkin satatuhatta on niin merkittävä summa, että yhteiskunnallisen avoimuuden nimissä on julkaistava kaikki sen tienanneet. Samaan aikaan GDPR pysäyttää järjenjuoksun tietosuojan nimissä...

    Omat tuloni ovat reilu 80k€ vuodessa eikä sillä kyllä juhlita. Kuten sanoit progressio kyllä hoitaa tuloerot tehokkaasti. Aiemmin tein ylitöitä melko paljon mutta kun tajusi että viimeisestä tienatusta 10k€ jää itselle vain 4k€ niin lopetin ylityöt kokonaan.

    Onneksi pääomatuloilla on mahdollista hieman paikata omia tuloja, lisäksi yrittäjämäinen sijoittaminen on oiva tapa oppia asioita verotuksesta ja yhteiskuntamme toiminnasta. On vahvuus että pääomatulot vähentävät riippuvuutta palkkatyöstä, tällöin kynnys tehtä isoja ratkaisuja elämässä madaltuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteiskunnallista avoimuutta ja tasavertaisuutta olisi kaikkien verotietojen julkaiseminen.

      Veroprogression ja kasvavien pääomatulojen myötä myös oma motivaationi kasvattaa ansiotuloja on laskenut. Se ei ole yhteiskunnallisesti järkevää, mutta ehkäpä olemme poikkeuksia.

      Käytän mielummin tunnin päivässä pohtiakseni, kuinka kasvatan pääomatulojani, koska niistä verottaja ottaa pienemmän osan. Lisäksi pääomatulot kertautuvat vuosi vuodelta. Kerran tehdystä työstä saa osinkoina parhaimmassa tapauksessa palkan joka vuosi.

      Poista