sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Mitä yhtiöitä ajattelin ostaa nyt?

Osakekurssien laskettua näin aiheelliseksi ja tarpeelliseksi listata ajatuksiani potentiaalisista sijoituskohteista, keskittyen yhtiöihin, joiden osakkeita minulla on jo salkussani. Seuraavassa listauksessa ei ole tarkoitus tehdä syvääluotaavaa analyysiä, vaan kirjata ylös ajatuksiani yhtiöiden ympärillä.

Salkkuuni talletan kuukausittain noin 1000 euroa lisää käteistä ja salkkuun palautuu vaihtoehtoisissa sijoituksissa lainassa ollutta pääomaa noin 4000 euron edestä seuraavan kolmen kuukauden aikana. Sen vuoksi ostokandidaatteja on oltava jonossa jatkuvasti. Etsin ostettavaa kolmessa kategoriassa: suomalaiset yhtiöt, ruotsalaiset yhtiöt ja amerikkalaiset yhtiöt. Ruotsalaisiin osakkeisiin sijoitan nyt erityisesti siksi, että kruunu on edullinen ja amerikkalaisiin yhtiöihin sijoitan uudelleen saamani dollariosingot.

Mitä yhtiöitä tarkkailen ja tarkastelen tällä hetkellä?

Suomalaiset yhtiöt
  • Vaisala. Vaisala on yksi salkkuni kulmakivistä. Keskiostohintani on vähän päälle yhdeksän euroa, mutta Vaisala on tullut huipputasoltaan houkuttelevasti alaspäin. Olen usein ostanut Vaisalaa, kun kurssi on laskenut. Vaisalan myynti ja tilaukset laskivat merkittävästi kolmannella kvartaalilla suurten projektitoimitusten puutteen vuoksi. Onko kyseessä lyhytaikainen ongelma vai ainoastaan ajoituksellinen murhe?  Vaisala teki hiljattain historiansa suurimman yritysoston vahvistaakseen sääliiketoimintaansa, jonka orgaaninen kasvu on ollut laimeaa. Teollisuuden mittalaitteiden myynti sen sijaan jatkaa kasvuaan. Toivoisin Vaisalan osakekurssin vielä laskevan hivenen - laatua paremmalla hinnalla.
  • Citycon. Ostin Cityconia ensimmäisen kerran vasta hiljattain. Kurssilaskun myötä ostokseni on pakkasella. Pieni täydennyserä voi tulla kyseeseen, mutta ostoa tuskin tulen tekemään aivan heti. Kiinteistöyhtiö on houkuttelevasti arvostettu, tosin yhtiön näkymätkään eivät ole ihanteelliset. Cityconin kohdalla on mahdollista, että yhtiön pääomistaja tekee siitä lunastustarjouksen ja näin nykyiset omistajat pääsevät yhtiöstä irti preemion turvin. Jos tämä skenaario ei toteudu, sijoittaja voi nauttia kohtuullisen turvallisesta ja korkeasta kvartaaliosingosta.
  • Nokian Renkaat. Ostin Nokian Renkaiden osakkeita neljästi vuonna 2014 yhtiön kohdattua vaikeuksia niin verottajan kuin Venäjän markkinoiden suunnasta. Tämän vuoden kurssilaskun jäljiltä tein jo pienen lisäyksen yhtiöön. Nokian Renkaat panostaa kasvuun, sillä on kattava oma jakelukanava, palkitut tuotteet ja kustannustehokas tuotanto. Vaikken alunperin nähnyt Nokian Renkaita pitkäaikaiseksi omistukseksi, on yhtiöstä tullut yksi salkkuni kulmakivistä.

Ruotsalaiset yhtiöt
  • Byggmax. Halparautakauppa on rajusti miinuksella salkussani. Byggmaxilla on ollut sisäisiä itseaiheitettuja vaikeuksia, esimerkiksi epäonnistunut yritysosto nettikauppaan, ja lisäksi osakekurssia on mielestäni kohtuuttomasti painanut yleinen kivijalkakauppojen hyljeksintä. Byggmax on saanut tehtyä liiketoiminnan käänteen verkkokaupasas ja tuloskehitys on kääntynyt parempaan suuntaan. Yhtiö jatkaa samalla uusien kauppojen perustamista. Tarina muistuttaa hieman Hennes&Mauritzia ja rakentamisen käänne huonompaan voi olla käsillä. Silti saatan olla valmis ostamaan pienen erän lisää Byggmaxia: pidän yhtiön konseptista. Haluaisin kuitenkin ensin nähdä, että yhtiön kauppakohtaiset myyntiluvut kääntyvät kasvuun.
  • Nordic Waterproofing. Kuten Cityconia, ostin NWG:tä vastikään ensimmäisen erän. Ajoitus oli kehno, mutta pidän yritystä mielenkiintoisena kasvutarinana. Toimiala ei ole houkuttelevimmasta päästä ja epäilen hieman tapaa, jolla yhtiö yhdistää tuotevalmistuksen ja asennustoiminnan saman katon alle. NWG raportoi kuitenkin vakuuttavia kasvulukuja ja osake vaikuttaa kohtuullisesti arvostetulta.
  • Dometic. Olen tarkastellut Dometicia omassa kirjoituksessa. Dometicin osakekurssi laski voimakkaasti viimeisen tulosjulkistuksen yhteydessä. Yhtiö takoo kelpo lukuja, mutta sen tulevaisuutta varjostaa erityisesti Yhdysvaltojen asuntoauto ja -vaunumarkkinan kehitys, joka on tyypillisesti syklinen ja on kasvanut voimakkaasti jo pitkään. Syklisyyttä vastaan Dometic pyrkii panostamaan jälkimarkkinaan, joka näyttelee jo merkittävää osaa sen liikevaihdosta.
Ruotsalaisista yhtiöistä olen tarkastellut myös Ahlsellia, joka on hiljattain pörssiin listautunu tekninen tukkukauppiasta. Sen osakekurssi on laskenut alle listautumishinnan, vaikka liiketoiminta menee mallikkaasti niin Ruotsin päämarkkinalla kuin Suomessa. Yhtiön liiketoiminta ei ole niin voimakkaasti riippuvainen uudisrakentamisesta kuin voisi helposti kuvitella. Tässä kohtaa jatkan yhtiön tarkkailua.

Amerikkalaiset yhtiöt

Nykyisistä omistuksistani en ole löytänyt potentiaalista ostokohdetta. Pikemminkin, myyntilistalla minulla on General Electric, joka on päätymässä omassa sarjassani epäonnistuneimpiin sijoituksiin. Myynti olisi luonnollisesti tullut tehdä jo kauan aikaa sitten, jos olisin noudattanut periatteitani. Loppuvuosi on varmastikin lopullinen hetki irtautua GE:stä ja sijoittaa varat tuottavammin. Yksi sellainen saattaisi olla Flowers Foods. Sen kanssa haluan kuitenkin katsoa ensi viikolla julkistettavan kvartaalituloksen yli.

***
Aloittamassa osakesijoittamista? Lue Vaurastumisen välineet ja vältä pahimmat karikot.

3 kommenttia:

  1. Iso peukku Vaisalalle, joka oli aikoinaan vähän kuukaudesta riippuen joko ykkös- tai kakkossuosikkini kotimaisista yrityksistä. Hieno yritys ja edelleen seurailen Vaisalan toimintaa, vaikka osakkeenomistaja en enää olekaan. Kirjoittelinkin itsekin lyhyesti firmasta täällä, kun aloin käymään läpi entisiä kotimaan omistuksiani: https://kuntaivaaltasatoirahaa.blogspot.com/2018/10/salkussa-aikoinaan-olleet-suomiosakkeet.html

    VastaaPoista
  2. Heh niin mielipiteet on eroavaisia, yhtiöistäsi mikään ei kiinnosta minua pätkääkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä sinulla on tarkkailulistalla? Vastanäkemykset myös aina kiinnostaa, jos olet yllä mainittuihin yhtiöihin perehtynyt!

      Poista