tiistai 1. toukokuuta 2018

Private bankingia Nordnetissa ja Nordeassa

Kansainvälisenä työväen juhlapäivänä omat työläiseni, eurot, dollarit ja kruunut, etsivät uutta työpaikkaa. Valtaosa työläisistäni on entistä tehokkaammassa työpaikassa, mutta suurehko määrä työttömiä etsii uutta työtä. Pääoma hakee sijoitusta, joka työllistää työväkeä ja tekee tuottoa sijoittajalle. Olen itsekin työläinen, mutta samalla omistaja ja muun muassa sijoitustuottojen myötä työläistä suurempi veronmaksaja. Työllä, säästämällä ja sijoittamalla olen luonut varallisuuden, joka hiljalleen kiinnostaa suurempia sijoittajia etsiviä pankkiireja.

Nordnetin "private bankingia"

Kun salkkuni alkuvuodesta kohosi yli 200 000 euron rajapyykin, ehdin pyytämään käyttööni Nordentin private banking palvelun. Käytännössä tämä tarkoittaa alhaisempia kaupankäyntipalkkioita. Inderesin analyysipalvelun lisäksi en ole havainnut muita etuja, jotka eivät olisi muutoinkin kaikkien asiakkaiden ulottuvilla. Muutamista kolmansien osapuolten palveluista private banking asiakas voi saada alennusta.

Kaupankäyntikulujen alentaminen oli yksi tälle vuodelle asettamistani taktisista tavoitteista. Päästyäni private banking hinnoittelun piiriin kaupankäyntikuluni alenevat suhteellisesti. Lisäksi olen pyrkinyt nostamaan yksittäisten ostojen keskikokoa. Esimerkiksi Scandicia ostin huhtikuussa ensimmäisen erän 1200 euron edestä. Toisaalta edullisempi hinnoittelu on ehkä hivenen nostanut kaupankäyntiaktiviteettiani satelliittisijoitusten osalta. Pyrin hyötymään kurssivaihteluista entistä aktiivisemmin. Toivotan tervetulleeksi alemmat kaupankäyntipalkkiot, vaikka suuri osa kaupankäyntivolyymistäni onkin siirtynyt Nordnetin ulkopuolelle.

Nordean "sijoitusneuvontaa"

Tiedustellessani muutamia käytännön pankkiasioita Nordeasta viestipalvelun kautta, erehdyin kysymään olisiko Nordealla paikkaa kahdellekymmenelletuhannelle eurolle. En saanut koskaan vastausta kahteen päivittäisasioinnin kysymykseeni, mutta puhelimeni alkoi soida. Buukkari soitti ehdottaakseen verkkotapaamista sijoitusneuvojan kanssa. Koska haluaisin pitää mahdollisimman suuren osan pääomastani työssä, suostuin tapaamiseen.

Samalla viikolla istuin kotisohvallani kuuntelemassa sijoitusneuvojan avauspuhetta. Onnekseni ja onnekseen neuvoja kysyi tähän astisesta sijoituskokemuksestani. Kerroin neutraalisti harrastaneeni sijoittamista noin kymmenen vuotta ja annoin lyhyen katsauksen varallisuuteeni. Siirtyessäni varallisuuslajista toiseen, linjan toisesta päästä alkoi kuulua innostuneen ja yllättyneen oloisia ahaa ja vai niin lausahduksia. Päätettyä katsaukseni neuvoja suositteli tapaamista private banking puolen varainhoitajan kanssa. Mielenkiinnosta suostuin, vaikken odottanut Nordealta omaan tyyliini ja tavoitteisiini sopivia ratkaisuja, enkä luonnollisestikaan ollut valmis siirtämään yhteen pankkiin koko varallisuuttani.

Seuraavalla viikolla puhuin varainhoitajan kanssa. Hieman syvällisemmän varallisuuskatsauksen ja riskinottohalukkuutta selvittävän kysymyspatteriston jälkeen, varainhoitaja antoi ehdotuksensa. Hän suositteli sijoittamaan puolet pääomasta, jonka olin mielenkiinnon lisäämiseksi korottanut 40 000 euroon, maailmanlaajuista indeksiä seuraavaan rahastoon ja Säästö 75 yhdistelmärahastoon. Purin kovasti kieltäni ja monenlaisten taivutteluyritysten jälkeen kieltäydyin ainutlaatuisesta mahdollisuudesta. Kuten odotin, varainhoitajan ehdotus oli vakioratkaisu, joka ei luonnollisesti sopinut strategiaani ja tavoitteisiini.

Kymppitonnit ovat yhä vailla työpaikkaa - ja olen vielä vailla vastauksia pankkiasiointia koskeviin kysymyksiini.

***
Puolueetonta ja palkitsevaa sijoitustietoa saat lukemalla Vaurastumisen välineet - sijoittajalta toiselle.

5 kommenttia:

  1. No olipas taas hyvät sijoitusneuvot pankilla tarjota :D

    VastaaPoista
  2. Anonyymi1.5.18

    nordean pb vuosihinta olisi itselle ollut 750e per vuosi + alv.
    sijoitusmielessa hyoty nolla verrattuna nykyiseen.
    hyoty enemmankin siina, etta voisi saada kontakteja muihin rikkaisiin pb tilaisuuksissa.
    kyseinen palvelu sopii henkiloille jotka eivat osaa sijoittaa tai joilla on kymmenia miljoonia euroja.

    VastaaPoista
  3. Minulle sanottiin joskus Nordeasta että heidän sijoitusneuvonta tarjoaa vain heidän omia rahastotuotteita... sijoitusneuvontaan todellakin!

    VastaaPoista
  4. Pääsit sentään keskusteluyhteyteen Nordean kanssa. Itse olisin pienemmällä salkulla halunnut keskustella astetta huonommasta Nordean Premium Bankingista 1%:n kaupankäyntikulujen ja avainasiakasetujen toivossa. Yhteydenottolomakkeella jättämääni pyyntöön ei koskaan tullut vastausta. Viimeisin hinnoittelu-uudistus näyttää vielä poistaneen tuon avainasiakkuusedunkin tai ainakaan siitä ei enää mainita PB-sivulla.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi2.5.18

    Olen ollut nordeassa töissä. Sijoitusneuvonta tarjoaa todellakin ainoastaan omia rahastotuotteita. Ei osakesuosituksia. Sitä en tiedä mitä private-puolella tapahtuu, jos rahaa sattuu olemaan paljon.

    Käytännössä tuo sijoitusneuvonta on sitä, että neuvoja laittaa vastauksesi "koneelle" ja kone arpoo riskinsietokykyyn sopivat tuoteet, tyyliin säästö 25, säästö 50 tai säästö 75.

    VastaaPoista