Kun osakekurssit saavuttavat jatkuvasti uusia huippulukemiaan, ovat hyvät sijoitusideat vähissä. Pyrin aina ensisijaisesti sijoittamaan varani arvopapereihin, asuntoihin tai vaihtoehtoisiin sijoituksiin. Kun säästöille ei tahdo löytyä sopivaa työpaikkaa, voi sopiva vaihtoehto olla sijoittaa varat kohteeseen, joka luo säästöjä tai kasvattaa kuukausittaista kassavirtaa.
Tällaisia kohteita voivat olla esimerkiksi pienten lainaerien maksaminen pois kokonaisuudessaan, lainojen lyhentäminen tai vaikkapa omakotitalossa lämmitysmuodon vaihtaminen edullisempaan. Kuukausittaisten kulujen pieneneminen ja kassavirran koheneminen luo mahdollisuuden sijoittaa ajallisesti hajautetummin.
Omaa tilannetta pohdittuani, tunnistin sopivaksi kohteeksi omistusasuntoni julkisivusaneerauksesta aiheutuneen pääomavastikelainan. Lainaa on jäljellä noin 7000 euroa ja sen korko on hieman yli 0,8 prosenttia sidottuna kuuden kuukauden euriboriin. Lainan maksaminen pois kohentaisi kuukausittaista kassavirtaani neljälläkymmenellä eurolla. Taloyhtiölainan voi maksaa pois kahdesti vuodessa, seuraavan kerran syyskuussa 2018.
Lainan korko on toki suhteellisen matala ja ohjauskorot ovat myös yhä matalalla tasolla. Paremman tuoton saisin luonnollisesti tallettamalla rahat Bank Norwegianin talletustilille. Katson asiaa kuitenkin kahdella tapaa. Kuukausittaisen kassavirran kohentuminen mahdollistaa suuremmat sijoitukset tulevaisuudessa. Menojen pieneneminen luo tilaa väistämättömälle korkojen nousulle, joka tulee kasvattamaan asuntolainan ja sijoitusasuntolainan korkokuluja.
En ole ottanut taloyhtiölainaa huomioon varallisuuslaskelmissani. Olen perustellut sen itselleni sillä, että arvostan kaikki omistamani asunnot laskelmassani hankintahintaan. En myöskään huomioi vuokrista kertyneitä varoja, jotka kasvavat korkoa Bank Norwegianissa. Säästöprojektini ei siis heti vaikuta kokonaisvarallisuuteni kehitykseen. Välitön vaikutus on ensin negatiivinen, koska kerrytän palkastani ja muista tuloista varoja lainan maksua varten. Osakkeisiin sijoittamista jatkan edelleen tuhannen euron kuukausivauhtia. Mikäli kohdalle osuu kuitenkin, houkutteleva sijoituskohde, olen nopeasti valmis perumaan tämän säästöprojektin.
***
Mihin sijoittaisin 10 000 euroa? Tietopaketti sijoittamiseen ja vaurastumiseen verkkokaupasta.
Minulla on myös vähän hakusessa miten arvotan tietyt omaisuuserät (kuten sinulla tuo julkisivulainan takaisin maksu ei edes näkyisi varallisuudessasi). Minulla on siksi laskelmat vaan suuntaa-antavia ja niissä tärkeitä on suunta. Että joka kuukausi tai kausi säästöön jää jotain (eli talouteni on oikeasikin ylijäämäinen). Tällöin vaurastuminen on automaattisesti mahdollista.
VastaaPoistaMoi! Ymmärrän, alkaa minullakin käymään vuosi vuodelta monimutkaisemmaksi.
VastaaPoistaMutta seuraavasti: Varat - velat = kokonaisvarallisuus.
Varat ei sisällä: Hätärahasto, vuokratulojen ylijäämä (pl. velan lyhennys) ja perintö.
Velat ei sisällä: Taloyhtiölaina(t).
Olen kyllä hiukkasen eri mieltä tuosta lainanlyhennyksestäsi; menetät mahdollisuuden sijoittaa kerralla 7000€ jos vaikka osakkeet rojahtavat 20% vuoden sisällä. Tässä tapauksessa opportunity cost on todella iso sinulle.
VastaaPoistaMoi, totta. Voin kuitenkin aina nostaa uutta velkaa. Lisäksi minulla on hätärahastossani n. 20 000 euroa käteistä.
PoistaHmm... eikö BN olisi kuitenkin ollut tuottavampi vaihtoehto?
VastaaPoistaMinulla on kymmeniä tuhansia euroja BN:ssä, ja en viitsi sinne enempää varastoida.
Poista