Sijoituspäiväkirja
Helmikuu 2015
Tiistaina 2.2. tein myyntitoimeksiannon Staplesista. Olin aivan hiljattain listannut sen mahdolliseksi myyntikohteeksi. Suureksi onnekseni toimeksianto ei toteutunut. Nordnetin kaupankäyntisivu näytti tekstiä:
Virhe markkinapaikalla. Seuraavana päivänä kurssi hyppäsi 10 prosenttia
ostohuhujen puhaltaessa uudelleen vauhtia osakkeeseen. Kiitos! Päätin, että
syyt myynnille eivät muutaman päivän aikana poistuneet mihinkään ja koetin
uudelleen. Tällä kertaa myynti ei epäonnistunut. Myynnin jälkeisenä päivänä
kurssi ampui yli 10 prosenttia alaspäin. Mikä onnenkantamoinen! Onkin mielenkiintoista
seurata, mikäli fuusio toteutuu, kuinka yhtiön liiketoiminta ja osakekurssi kehittyy.
Staplesin tilalle hankin IBM:n osaketta. IBM kävi myös
lävitse toimialamurroksen aiheuttamaa alakuloa. Siirryinkö siis ojasta
allikkoon? Mielestäni en. Hyödynsin Staplesin hetkellisen ylihinnoittelun,
ostin osaketta, jolla oli vielä nousupotentiaalia ja myynnistä jäi vielä ylitse
varoja toiseen sijoitukseen. Kuten olen saattanut aikaisemminkin todeta,
sijoitan usein tilapäisissä vaikeuksissa olevien laatuyhtiöiden osakkeisiin,
joiden osingot tarjoavat turvamarginaalin ja tuoton ennen liiketoiminnan
käänteen toteutumista. Esimerkkejä (onnistuneista) sijoituksista ovat Intel,
Huhtamäki ja Vaisala.
Varautuminen vähittäiskaupan muutokseen?
Staplesin myynnin jälkeen pohdin ajatuksissani kaupan alan
divisioonani muuntamista kuluttajakaupasta b2b kaupankäyntiin. Vaikka Staplesin
liikevaihdosta merkittävä osa muodostui b2b liiketoiminnasta, oli sen menestys
silti suurilta osin riippuvainen kuluttajien ostokäyttäytymisestä. Internetin
muuttaessa vähittäiskauppaa, uskon, että b2b kauppaan keskittyvien yritysten
liiketoiminta olisi vakaamapaa ja suojatumpaa. Esimerkkinä tällaisista
yrityksistä voisi olla ruotsalainen Bufab tai vaikkapa amerikkalainen
ilmastointitarviketukku Watsco.
Tämän pohdinnan tuloksena aion lähteä
kartoittamaan sopivia ostokohteita tältä kaupan osa-alueelta. Muutaman vuoden
aikajänteellä ajatuksenani on irtautua vähittäiskaupan osakkeista, jotta en aja
niiden kanssa karille. Esimerkiksi sijoitukseni Keskoon on yksi salkkuni
suurimmista. Helmikuun toiseksi viimeisellä viikolla Bufab romahti 17
prosenttia sen julkaistua selkeästi edellisvuotta heikomman tuloksen. Kruunun
heikkous painoi yhtiön tulosta. Oliko kurssilasku ylimitoitettu?
Uusi ruotsalainen sijoitus
Toinen helmikuinen ostoni oli ruotsalaisen Systemairin
osake. Tämä osto oli puolestaan vakioluonteinen pitkänaikavälin sijoitus. 3
prosentin osinkotuotto ja 10 P/E-luku 100 kruunun kurssitasolla oli
kohtuullinen hintapyyntö. Aiemmin vuonna 2014 Anders
Oldenburg oli hankkinut osaketta Phoebus rahastoonsa. Olin tarkkaillut
yhtiötä pidempään jo tätä ennen, mutta DIBSistä vapautuneiden varojen myötä
minulla oli paine löytää kruunuille työjuhta.
Systemair on kasvanut
voimakkaasti myös yritysostojen kautta. Uskon, että fragmentoituneella
toimialalla tämä reitti voi luoda omistaja-arvoa. Pieni 900 euron toimeksianto
mahdollistaa lisäoston, mikäli kurssi laskee 80-90 kruunun tuntumaan. Etsintään jää edelleen korvaaja DIBSille: pieni mutta kohtuullista osinkoa maksava
kasvuyhtiö.
Helmikuussa osakkeiden arvo nousi enemmän kuin vauhdilla. Salkku pomppasi yli 10 000 euroa ylöspäin!
Aika Talletukset Salkku Omaisuus Indeksi Voitto
11/2014 78000 107769 176938 160,0 29769
12/2014 79000 107941 179005 158,8 28941
1/2015 79600 113706 185911 166,4 34106
2/2015 80600 125966 199715 182,9 45366
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti