Sijoitusvihjeet ja -virheet
Vuodesta 2010 olen sijoittanut amerikkalaisiin osakkeisiin. Tutustuin ensikertaa amerikkalaisiin sijoitusblogeihin ja osakkeisiin työskenneltyäni amerikkalaisessa yrityksessä. Tilipussi ei ollut suuri, mutta sen seurauksena tuli tutustuttua markkinoihin Atlantin toisella puolen. Tuntipalkka on sittemmin kohentunut sijoitustuottojen ansiosta. Muun muassa silloisen työnantajan osake on tarjonnut vakaan tuoton.Viiden vuoden aikana olen oppinut amerikkalaisten osakkeiden erityispiirteistä ja sijoittaminen toisaalle on vaikuttanut positiivisesti sijoitustuloksiin. Tällä hetkellä minulla on sijoitettuna amerikkalaisiin osakkeisiin 38 % arvopaperisijoituksista. Seuraavaksi pyrin listaamaan muutamia asioita, joita amerikkalaisiin osakkeisiin sijoittamista harkitsevan on hyvä tiedostaa.
- Yhdysvalloista löytyy todellisia markkinajohtajia. Tämä on tärkeä syy sijoittaa uudelle mantereelle. Esimerkiksi Suomessa ylistetty Kone ei ole markkinajohtaja hisseissä, se on pikemminkin United Technologiesin omistama Otis. NesteOil on vähäpätöinen öljynjalostaja, jonka liikevaihto on 3 prosenttia ExxonMobilin liikevaihdosta. Amerikkalaiset yhtiöt ovat lisäksi usein hyvin omistajalähtöisiä ja siten miellyttäviä sijoituskohteita.
- Amerikkalaiset yhtiöt maksavat osinkonsa eri tavalla. Tyypillisesti osingonmaksu tapahtuu neljännesvuosittain. Tämä tasaa osinkovirtaa kevään sijasta koko vuodelle. Toinen poikkeama on se, että efektiivinen osinkotuotto on tyypillisesti matalampi kuin suomalaisten osakkeiden. Sen sijaan useat amerikkalaiset yhtiöt pyrkivät korottamaan osinkoaan vuosittain sekä ostavat merkittävän määrän omia osakkeita takaisin sijoittajilta. Näin suhteellinen omistusosuutesi yhtiöstä kasvaa ja yhtiön osakekohtainen tulos kohenee.
- Amerikkalaisista yhtiöistä löytyy paljon tietoa. Useasti ulkomaille sijoittamisen esteeksi mainitaan informaation saatavuus. Tänä päivänä koen, että amerikkalaisista osakkeista löytyy enemmän kuin riittävästi tietoa, joskus jopa liikaa. Suomalaisista osakkeista on puolestaan vaikea löytää laadukasta analyysiä. Resurssit alasivulta löytyy useita työkaluja sijoittamiseen valtameren toiselle puolelle.
- Valitettavasti sijoittajan avainluvut ovat Nordnetissa saatavilla vain pohjoismaisille osakkeille. joten sijoittajan on poimittava eri lähteistä päätöksentekoa varten. Lynxin kautta sijoittaja voi hankkia Reutersin tietopalvelun 7 dollarin kuukausihintaan, jolloin kattava data on helposti saatavilla.
- Kaupankäyntipalkkiot. Mikäli sijoitat Nordentin kautta, ainakin vielä kaupankäyntipalkkiot ovat piensijoittajalle kohtuuttoman korkeat. Sijoittamalla esimerkiksi Lynxin kautta voi sijoittaja säästää merkittävästi kaupankäyntikuluissa ja pitää niiden osuuden siedettävällä tasolla.
- Koska teen verrattain pieniä toimeksiantoja ajallisen hajautuksen mahdollistamiseksi, maksan noin 20 dollaria per kauppa Nordnetissä. Sijoittamalla Lynxin kautta amerikkalaisiin osakkeisiin alusta lähtien olisin säästänyt noin 650 dollaria kaupankäyntikuluissa. Piensijoittajalle minimipalkkion merkitys on siis suuri.
- Lynx tarjoaa kaupat 5 dollarin hintaan. Tällä hetkellä Lynx tarjoaa uusille asiakkaille 250 euron edestä kaupankäyntiä veloituksetta toukokuun loppuun saakka.
- Säilytyspalkkiot. Ennen sijoittamista amerikkalaisiin osakkeisiin kivijalkapankkien kautta, on tärkeä varmistaa, millaisia säilytyspalkkioita pankkisi perii ulkomaisten osakkeiden säilytyksestä. Lynxillä kaikkien osakkeiden säilyttäminen on ilmaista.
- MLP, REIT, mREIT, preferred stocks. Yhdysvalloista löytyy monia erilaisia sijoitusinstrumentteja, jotka poikkeavat merkittävästi kotimaisista arvopapereista. Osakkeiden osinkotuotot voivat olla erittäin houkuttelevia, mutta korkea tuotto tuo myös korkean riskin. Näistä neljästä olen itse sijoittanut REIT-yhtiöihin sekä etuoikeutettuihin osakkeisiin ETF:ien kautta. ETF:ien kautta juuri siksi, etten kykene erottamaan mikä toimialan yhtiöistä on toista parempi sijoituskohde. Lisäksi ETF:ien kautta verokohtelu on selkeä, kun yksittäisiin osakkeisiin sijoittava voi kohdata yllätyksiä.
- Lynx tuo sijoittajan ulottuville kaikki mahdolliset instrumentit mitä voit kuvitella, kerran tai kaksi on minulla jäänyt houkutteleva ETF ostamatta sen puuttuessa entisen osakevälittäjäni valikoimasta.
- Valuuttamuutokset. Dollarin ja euron vaihtokurssi vaikuttaa voimakkaasti sijoitustesi kirjanpidolliseen arvoon. Omassa sijoitustoiminnassani pyrin kiinnittämään ainoastaan huomiota osakkeen arvoon paikallisessa valuutassa, koska vaihdan dollarit takaisin euroiksi vasta kun valuuttakurssi on minulle suotuisa. Vuonna 2014 salkkutuotosta suuri osa muodostui dollarin vahvistumisesta euroa vasten. Osinkokertymää seuratessani käytän aina vuoden viimeisen päivän kurssia dollarimääräisten osinkojen kääntämiseksi euroiksi. Vuoden keskikurssi saattaisi olla tähän tarkoitukseen parempi.
- Valuutanvaihtokulut. Totuuden nimissä minun on myönnettävä, että vasta viime aikoina olen miettinyt valuutanvaihtokulujen merkitystä. Ne jäävät helposti piiloon, kun myynti- ja valuuttakurssin ero otetaan huomioon tai välittäjä myöntää valuutanvaihdolle markkinahintaa kehnomman kurssin.
- Nordnetilla valuutanvaihto maksaa 0,075 %. Lynxillä 0.00001 % 4 dollaria ollessa minimiveloitus. Siten Lynxillä tulee vaihtaa yli 5333 dollaria, jotta valuutanvaihto tulee edullisemmaksi. Tässä en ole ottanut huomioon mahdollista mark-upia. Usein huomaan, että Nordnetillä toteutunut valuuttakurssi on harvoin samalla tasolla kuin sitä syöttäessä.
- Ennokonpidätykset. Nordnet ja Lynx pidättävät verosopimuksen mukaisesti 15 % ennakonpidätystä amerikkalaisista osingoista. Poikkeuksena on esimerkiksi Ensco, joka yhtiönä on rekisteröity Iso-Britanniaan. Nordnet ei pidätä Enscon maksamasta osingosta veroa. Sijoittaessaan amerikkalaisiin osakkeisiin on suomalaisen sijoittajan oltava tietoinen millaiset veroseuraamukset ovat edessä verovuoden päätyttyä. Toisaalta pienempi ennakonpidätys on ilmaista lainaa verottajalta. Verovuoden päätteeksi on oltava valmius maksaa jäljelle jäänyt osinkovero. Tavallaan sijoittaja saa tällä tapaa verottajalta ilmaisen lainan.
- Veroilmoitus. Sijoittaessa amerikkalaisiin osakkeisiin on oltava tarkkana veroilmoituksen kanssa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa listattujen kolmannessa maassa päätoimipaikkaa pitävien yhtiöiden osingot eivät siirry Nordnetin kautta veroilmoituksella. Lynx ei ilmoita kokonaisuudessaan tietoja Suomen verottajalle. Kaupankäyntikuluja kaihtava sijoittaja voi kuitenkin päästä kohtuulliselle tuntiansioille tekemällä ilmoituksen itse. Se on verokarhun nettipalvelussa yllättävän kätevää.
Vaikka amerikkalaisiin osakkeisiin sijoittavan on otettava huomioon useita asioita, uskon, että kapitalismin kehdossa rahat nukkuvat yönsä levollisesti.
Mitä muita asioita amerikkalaisiin osakkeisiin sijoittavan on otettava huomioon?
Katso myös:
Sijoittaminen amerikkalaisiin osinkoyhtiöihin
Nordnet ilmoittaa, että valuutanvaihtokulu olisi 0.075%, mutta tuo on pelkkää p*****. Todellisuudessa tuo on enemmänkin 0.1%, joskus jopa 0.15%. Olen itse käsitellyt aihetta omassa blogissani, koska en ole ollenkaan tyytyväinen Nordnetin piilokuluihin. Kannattaa siis olla erityisen tarkka Nordnetin valuutanvaihtokuluissa, soittaa heille ja vaatia korvausta heti jos kulut vaikuttavat poikkeavan isoilta.
VastaaPoistaKiitos kommentista! Tämä vahvistanee epäilyksiäni. Nordnetin läpinäkyvyys propagandakampanja ei ole ottanut tähän tietääkseni kantaa, vaikka ovat perustaneet kirjoituksessani mainitun sivuston, jossa "pureudutaan" kaupankäyntikuluihin.
VastaaPoista0,075 % on heidän mukaansa kulu silloin, kun asiakkaalla on valuuttatili avoinna. Tärkeä kysymys on, mikä on Nordnetin käyttämä valuuttakurssi suhteessa viralliseen kurssiin?
Toki on aina muistettava kurssia verratessa, että Nordnet toteuttaa valuutanvaihdot kolme kertaa päivässä, jolloin valuuttakurssi on muuttunut toteutushetken ja "syöttöhetken" välissä. En ole kuitenkaan verrannut, kuinka lähellä valuuttakurssit ovat virallisia valuuttakursseja.
Osakkeenomistajana on toki miellyttävää, että yhtiöllä on tällainen tuottoisa tuotealue. Huolestuttavaa olisi se, että ansainta perustuu asiakkaiden väheksyntään, kuten taannoinen hinnankorotus.
Itse olen vaihtanut 30 000 euroa dollareiksi, joten prosenttien suuruinen mark-up valuuttakurssissa alkaa jo vaikuttamaan.