lauantai 6. joulukuuta 2014

Kaksi spekulatiivista ostosta

Sijoituspäiväkirja

Marraskuu 2014

Hivenen myöhässä, osakekurssien käännyttyä jo nousuun, tein kaksi ostoa samana marraskuun kolmantena päivänä. Kotimainen hankintani oli Kemira, jota ostin 100 kappaletta. Yhtiön kurssi oli sahannut pitkään täpärästi 10 euron yläpuolella, selvästi aiemman 12 euron kurssitason alapuolella. Yhtiö on kärsinyt uudelleenjärjestelyistä sekä osakekurssi näistä seuranneista tulosvaroituksista. Hankintani perustui siihen näkemykseen, että yhtiö palaa kannattavan kasvun uralle valituilla liiketoiminta-alueilla, joilla sillä on jo nyt vahva asema. Tämän tulisi tapahtua tarkemman fokuksen mahdollistamana ja alemman kustannustason ansiosta. Toivon, että Kemira kykenee luomaan samankaltaisen tarinan kuin Huhtamäki. Muutamia yhteneviä tunnusmerkkejä on ilmassa.

Tällä hetkellä en kuitenkaan näe Kemiran kuuluvan ydinsalkkuuni. Mikäli osingonjako pysyy nykyisellä tasolla, olen valmis odottamaan muutaman vuoden parinkymmenen prosentin kurssinousua luopuakseni omistuksesta. Kemianalan ydinsijoitukseni on saksalainen BASF, jolta Kemira itse asiassa osti hiljattain paperiteollisuudelle kemikaaleja toimittavan liiketoiminnan. Kaupan tuomat synergiaedut tulisivat yhtiön näkemyksen mukaan toteutua vuoteen 2016 mennessä. Ostokseni henkistä oikeutusta vahvisti Inderesin Kemiralle antama ostosuositus. Kurssitason kohentumista odotellessa nautin viiden prosentin osinkotuotosta.

Ruotsalainen hankinta oli pääomasijoittaja Ratos. Suomalaisille yhtiö saattaa olla tuttu sen ostettua Sanomalta Finnkino-liiketoiminnan. Kun Sanoma myi elokuvateatterit strategiaan kuulumattomana, tuottavat ne Ratokselle voittoa joka kvartaali. Tutustuin yhtiöön vertaillessani aiemmin Panostajan ruotsalaisia serkuksia. Ratos ei kuitenkaan ollut mukana alkuperäisessä vertailussani, koska huomioni kiinnittyi siihen jälkikäteen.

Ratos omistaa useita (17 kpl) erilaisia yhtiöitä eikä yhdistävää tekijää niinkään niiden välillä ole. Yhtiö hankkii, kehittää ja myy yrityksiä. Omistusten arvonkehitys on pääasiallinen tuotonlähde. Ratoksen taustajoukoissa suomalaisina toimivat Bertel Paulig ja Peter Seligson. Yhtiön osakekurssi on kärsinyt heikentyneestä tuloksesta ja sen alla olevien yhtiöiden heikosta suorituskyvystä. Kemiran tapaan en toistaiseksi näe Ratosta ydinsijoituksena. Myös Ratoksen kohdalla olen valmis odottamaan kurssitason palautumista ja keräämään kruunumääräiset osingot. Mikäli yhtiö säilyttää osingonmaksunsa viimevuotisella tasolla, muodostuu osinkotuotoksi kuusi prosenttia. Kolmannen kvartaalin aikana yhtiö teki kaksi voitollista exitiä ja kassavarat olivat korkealla tasolla.

5 kommenttia:

  1. Viimeisintä ruotsalaista keskustelua Ratoksesta voi lukea täältä: http://40procent20ar.blogspot.dk/2014/11/ratos-varderingsexperiment.html

    VastaaPoista
  2. Anonyymi8.12.14

    Itse olen ollut Ratoksessa yli 8 vuotta. Yhtiön onnenpäivät alkoivat pitkälti toistakymmentä vuotta sitten, kun Arne Karlsson tuli ruoriin ja teki firmasta aidon noteeratun private Equity -firman. Sukufirma edelleen, Söderbergien säätiöt suurimmat. Kaksi serkusta istuu hallituksessa. Nyt Arne hpj., toimari Susanna Campell pitkäiaikainen ratoslainen. Salkkua en pysty tarkemmin analysoimaan, viimeksi on kutenkin puhuttu tuosta norjalaisesta öljyhuoltofirmasta, joka ostettiin juuri ennen öljyn hinnan laskua. Lisäksi R:n oli myytävä markkinoille etuoikeutettuja osakkeita, jotka näkyvät olevan Ruotsissa jonkunlainen pikkumuoti. Paljon on Arnen ja Susannan porukoilla vielä tekemistä, mutta itse aion vielä varmaan lisätä salkkuuni jos tuossa alle 50 SEKn pysyy. Viinaa ja viiniä myyvät myös ja sitten on kaikenlaista, esim. nuo onnettomat Jötulin kaminat. Samapa tuo, salkkuni on on niin levinnyt että sinne kyllä esim. 600 kappeletta vielä Ratosia mahtuu. - Ja sitten keväällä yhtiökokoukseen, hyvät tunnelmat siellä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista! Muutama öljyalan omistus tulee varmasti rasittamaan kokonaisuutta, mikäli öljyn hinnan alakulo jatkuu pidempään. Jotul on kyllä tunnettu brändi, mutta valuraudan muovaaminen ei ole kääntynyt tukevaksi tulokseksi. Toivottavasti kurssi palautuu ja yhtiö kykenee säilyttämään osingonmaksukykynsä.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi9.12.14

    Kummallista miten ajatukset saattavat mennä samaan suuntaan! - Olin nimittäin itse pohtinut Kemiraa pitkään ja eilen maanantaina sitten ostin pienen määrän, 300 kappaletta. (Kemian teollisuutta on minulla vähän.)
    Muuten Suomi-salkkuni hyvin perusmallinen:
    Sampo, Metso, Valmet, Wärtsilä, Huhtamäki, Fortum, SSAB (raskaasti mulla tappiolla, mutta luotan Industrivärdeniin!) sekä Olvi, joka on taas on pienen salkkuni helmi, siinä olen ollut muistaakseni vuodesta 2000.

    VastaaPoista
  5. Toivotaan, että Kemira liikahtaisi pitkästä aikaa johonkin suuntaan ja mieluummin siihen parempaan!

    VastaaPoista