torstai 27. marraskuuta 2014

Yksi ennustus osuu aina oikeaan

Vuodesta 2012 salkussani ollut ruotsalainen pienyhtiö DIBS poistuu salkustani, mikäli pohjoismaisen Netsin ostotarjous menee lävitse. Yhtiön kolme suurinta osakkeenomistajaa (lähes klomannes äänivallasta) ovat hyväksyneet ostotarjouksen ja siksi on epätodennäköistä, ettei kauppa toteutuisi. Itse olen hyväksynyt ostotarjouksen haikeasti, mutta ylpeänä siitä, että ainakin yksi ennustukseni viidestäkymmenestä osuu enemmän kuin oikeaan.

Kirjoitin maaliskuussa 2012 yhtiöstä seuraavasti:
”Uutena sijoituskohteena tutkin ruotsalaista DIBS Payment Servicesiä. Internet kaupankäynnin maksujärjestelmiin erikoistuneen pienyrityksen kasvuhistoria ja näkymät, yhtiön osinkotuotto (4,5 %), Internetkaupan kasvutrendi sekä houkutteleva arvostustaso houkuttelivat sijoittamaan osakkeeseen. Vahva markkina-asema Pohjoismaissa tekivät lisäksi yhtiöstä mahdollisen ostokohteen toimialalla, jonne useat kansainväliset yritykset pyrkivät. Ostin osaketta 19.3.”

Analyysini meni siltä osin väärin, että ajattelin ostavan osapuolen olevan jokin kansainvälinen suuryhtiö, joka haluaa ostaa markkina-aseman pohjoismaisilta markkinoilta. Myös Netsin ostotarjous tuo mukavan tuoton: lähes 800 euroa arvonnousuna sekä 100 euroa netto-osinkoina kolmelta vuodelta. Odotan yhtiön poistumista pörssistä ostotarjouksen kautta, koska jo toteutuneet kaupankäyntikulut tämän sijoituksen osalta olivat kohtuuttoman suuret.

Onnistuneen sijoituksen lisäksi tein DIBSin kohdalla myös sijoitusvirheen. Ensimmäisen oston olin tehnyt 45,7 kruunun hintaan 150 kappaleesta. Toukokuussa 2013 koetin tehdä lisäoston 200 kappaleesta 38,6 kruunun hintaan. Koska pienyhtiön kaupankäyntivolyymit olivat pienet, vain 50 kappaleen erä siirtyi omistukseeni asettamallani kauppahinnalla. Harmi, sillä Netsin lunastushinta on lähes kaksinkertainen (ja jouduin maksamaan 86 kruunua kaupankäyntipalkkiota)! Tämän virheen jälkeen olen tehnyt erityisesti pienyhtiöiden osalta kauppaa joko päivän hintaan tai asettamalla Fill or kill erityisehdon toimeksiannollle.

DIBSin poistuminen salkustani johtaa uudelleenjärjestelyihin ”monialayhtiössäni”. Lakkautan tietoliikenne ja media divisioonan siirtämällä TeliaSoneran uuteen tietoliikenne ja internet divisioonaan, jossa seurana ovat F-Secure ja Nordnet. Olinkin itse asiassa ajatellutt joko F-Securen tai DIBSin myyntiä tämän toimenpiteen toteuttamiseksi. F-Secure oli puolestaan laskenut voimakkaasti Facebook hypen tuotua  odotettua vähemmän myyntieuroja. Murheenkryynini Sanoma puolestaan siirtyy satelliittisalkkuun, jossa yhtiöllä ei ole lopulta kuin yksi mahdollinen kohtalo: myynti.

Hiljattain 2,33 euron hintaan myymäni Oriola-KD:n osake oli puolestaan noussut 3 euroon Venäjän liiketoimintojen myyntihuhujen siivittämänä. Kun juuri olin ehtinyt korostamaan alisuoritujista irtaantumisen tärkeyttä, voi tästä lääketukkurista kehkeytyä hyvä defensiivinen sijoitus. Harmi,sillä viimeisen kurssinousun avulla olisin päässyt irtaantumaan Oriolasta pienellä voitolla. Nyt nappiennustusta himmentää kehno myynti. Pian päädyn ahvenanmaalaiseen sijoitusstrategian kananttajaksi.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi29.11.14

    Pidähän varasi päivänhintaisten kauppojen kanssa. Jos pienessä yhtiössä sattuu vastapuolena olemaan robotteja, laita voi hävitä kesken kaupanteon ja pääset kurssimuutosten kärkipaikalle. Eikä muutos silloin ole sinulle edullinen.

    VastaaPoista
  2. Moi! Hyvä huomio. Onko päässyt sattumaan kohdalle? En ole osannut tuota ottaa huomioon, mutta sinänsä mahdollinen vaara. Kaupankäyntieräni ollessa pienet ei robotit pääse yhdellä ryöstöllä rikastumaan, mutta niiden ansainta ymmärtääkseni perustuukin pieniin marginaaleihin.

    VastaaPoista