torstai 6. marraskuuta 2014

Kovin kolaus nettovarallisuuteen

Sijoituspäiväkirja

Lokakuu 2014

Nettovarallisuuteni otti kovimman kolauksen sitten seurantahistoriansa alun jälkeen. Se laski kaksi prosenttia. Suurin syy tähän oli laskevat pörssikurssit. Mikä sen parempaa. Tein parhaani koettaessani ostaa osakkeita halvalla. Välttämättä en ostanut hyvää halvalla, mutta ostin kuitenkin. Jälleen kerran yksi salkkuyhtiöistäni jakaantui. Käynnissä on varsinainen jakaantumisten muoti-ilmiö.

Lokakuussa Automatic Data Processing (ADP) yhtiö jakaantui kahteen osaan.
ADP oli ensimmäinen sijoitukseni amerikkalaisiin osakkeisiin vuoden 2010 alussa. Sijoitus on ollut hyvin onnistunut. Osakekurssi on lähes kaksinkertaistunut ja yhtiö on jakanut tasaisesti kasvavaa osinkoa. Jotta asia ei näyttäisi aivan ruusuiselta, ainoa virhe hankinnassa oli sen pienuus. Sijoitusurani alkuvaiheessa hankinnan suuruus oli kokonaiset 600 euroa. Siten kurssin kaksinkertaistuminen ei sinänsä merkitse paljoa. Mielestäni parempaa on neljän prosentin osinkotuotto ostohinnalle viiden täyden vuoden omistuksen jälkeen.

Jakaantumisessaan yhtiö irrottaa autokauppiaiden ohjelmistojen kehitykseen keskittyneen liiketoiminnan, uudella nimellä kulkevan CDK Globalin, erilleen ydinliiketoiminnasta – henkilöstöpalvelujen ulkoistuksesta. Piensijoittajalle tällainen jakaantuminen on kuitenkin ikävä siinä valossa, että irronnut liiketoiminta ja sitä kautta liiketoiminnan arvo on hyvin pieni. Yhtiön jakaantuminen irrottaa osan yhtiön sitoutuneesta pääomasta ja arvosta.

Normaalitilanteessa sijoituksen myymisestä aiheutuvat kaupankäyntikustannukset veisivät Nordnetissä kohtuuttoman osuuden jakaantuneen sijoituksen arvosta. Nordnetin amerikkalaisten osakkeiden kaupankäyntitarjous avasi kuitenkin piensijoittajalle oivan paikan irtautua ydinsalkkuun kuulumattomasta liiketoiminnasta. Painoinkin ostonappia 22.10 ja irrotin puolestani varoja täydennysostoihin.

Välihuomautuksena on todettava ja laitettava yllä kuvaamani asia mittapuuhun: CDK Globalin vuotuinen liikevaihto on 2 miljardia dollaria. Linkki kätevään laskuriin ostohintojen määrittämiseksi jakaantuneille yhtiöille löytyy Resurssit alasivulta.

Spekulatiivisia sijoituksia

Lokakuusta tuli ristiriitainen sijoituskuukausi. Irtauduttuani vihdoin Oriola-KD:sta syyskuussa, ostin salkkuuni kahta yhtiötä, joiden kurssikehitys vähintäänkin oli ollut mollivoittoista. Toinen näistä sijoituksista oli lisäosto YIT:hen. Ostokurssi oli vain hivenen päälle kuusi euroa. Kuuden euron rintama ei osoittautunut kuitenkaan tukitasoksi osakkeelle. Uutisointi Ukrainan kriisistä oli enää hyvin olematonta. Sijoitukseni laskin sen oletuksen varaan, että Venäjän talous tulisi poliittisten olosuhteiden normalisoituessa ponnahtamaan yhtä nopeasti ylös kuin se on tehnyt aina aikaisemminkin. Alemman keskikurssin myötä pääsisin irtaantumaan YIT:stä kuivin jaloin ja siirtämään varani laadukkaampiin ruotsalaisiin rakentajiin.

Osakekurssien lasketellessa voimakkaasti päätin tehdä spekulatiivisen sijoituksen Outoteciin. Olin myynyt osakkeen viimeksi hieman yli kahdeksan euron hintaan toukokuussa. Nyt kurssi oli alimmillaan sitten vuoden 2010. Hankin pienen 150 kappaleen erän hintaan 5,3 euroa. Mikäli kurssi nousisi lyhyessä ajassa euron tai puolitoista myisin osakkeet pois. Yhtiön osingonmaksukyky ei ollut parhaimmillaan, etenkin jos tuloksentekokyky laskisi kaivosalan heikossa tilanteessa.

Taskusta toiseen

Ennen CDK Globalin myyntiä ostin lisää öljynporauslauttoja vuokraavan Enscon osakkeita. Toimialan osakkeita oli yleisesti painanut öljyn hinnan lasku, huoli vuokrausasteiden laskusta ja myös liuskeöljyn nousu sijoittajien huulille. Ensco on yhä yksi toimialan laadukkaimmista yhtiöistä ja kymmenien prosenttien osakekurssin lasku tekee yhtiöstä mielestäni mielenkiintoisemman entistä mielenkiintoisemman sijoituksen. Viimeksi onnistuin vastaavanlaisessa tilanteessa ostaessani Vanquardin REIT ETFää joulukuussa 2013 toimialan niiatessa yleisesti ja pian palautuessa masennuksestaan.


Tein kirpaisevat pankkisiirrot verottajalle veromätkyistä, jotka olivat 1600 euroa. Suurin syy näihin mätkyihin oli ensimmäinen sijoitusasuntoni. Erilliselle Säästöpankin tililleni oli kertynyt puolessatoista vuodessa sopivasti käteistä mätkyjen maksun tukemiseksi. Siirsin vuokratililtä 400 euroa joulukuun erän maksua varten. Osakesalkkuani ja ajoittaisia hajatelmia sijoittamisesta voit seurata Shareville palvelusta.


2 kommenttia:

  1. Anonyymi10.11.14

    Kirjoitit:

    "Osakekurssi on lähes kaksinkertaistunut ja yhtiö on jakanut tasaisesti kasvavaa osinkoa. Jotta asia ei näyttäisi aivan ruusuiselta, ainoa virhe hankinnassa oli sen pienuus. Sijoitusurani alkuvaiheessa hankinnan suuruus oli kokonaiset 600 euroa. Siten kurssin kaksinkertaistuminen ei sinänsä merkitse paljoa. Mielestäni parempaa on neljän prosentin osinkotuotto ostohinnalle viiden täyden vuoden omistuksen jälkeen."

    Eli mielestäsi 120e osinkotuotto on parempi asia kuin 600e tuotto arvonnoususta? Tuskin sentään tuota tarkoitit, vai mitähän en tässä nyt tajua?

    VastaaPoista
  2. Moi, hyvä kysymys. Pahoittelut epäselvästä ilmauksesta. Tällä tarkoitan sitä, että arvostan enemmän osinkoa kuin arvonnousua. Toki myymällä osakkeet saisin "voittona" usean vuoden osingot, mutta luopuisin kassavirrasta. Ostohetkellä yhtiö maksoi nettona 2,8 % osinkotuottoa ostohinnalle, mutta vuosien kuluessa osinkotuotto on noussut neljään prosenttiin.

    600 euron arvonnousu lämmittää vasta myydessä ja silloin on keksittävä uusi sijoituskohde. Nautin mieluummin osinkotuotosta ja ostan yhtiötä lisää, mikäli kurssi laskee.

    Ei välttämättä pettämätöntä logiikkaa. Mielelläni kuulen vastakkaisia mielipiteitä/strategioita: esim. myisinkö osakkeet ja etsisin 4 % osinkotuottoa maksavan sijoituskohteen. Näin absoluuttinen osinkotuotto olisi korkeampi (likimääräisesti (600+(600*0,7))*0,04 vs. (600*0,04).

    VastaaPoista