torstai 30. tammikuuta 2014

Tarina siirtyy tähän päivään

Tarina vaurastumisesta siirtyy tähän päivään. Maaliskuussa 2013 aloitin julkaisemaan alunperin itseäni varten tarkoitettuja kirjoituksia osakesijoituksieni kehityksestä ja suunnitelmista sekä yksittäisten sijoitusten syistä. Kirjoitukset ovat olleet hyvä keino palata myöhemmin kunkin tapahtuman syihin ja arvioida päätösten onnistumista.

Ryhdyttyäni julkaisemaan kirjoituksia Internetissä on blogi paremmin sitouttanut itseäni tekemiini päätöksiin. Mikäli tavoitteeni olisivat vain omassa tiedossani, olisi selittely ja syiden etsiminen huomattavasti helpompaa. Esimerkiksi lisätulojen luominen on pitkään ollut piikki lihassa ja vihdoin olen ottanut tärkeitä askeleita toimeenpanemiseksi.

Sijoituspäiväkirjani, jota pidän kuukausittain, palaa vihdoin menneisyydestä tähän päivään. Tammikuun sijoitustapahtumat julkaisen helmikuussa. Osakesijoittaminen on jatkuvaa oppimista ja pyrin edelleen kirjoituksillani sijoitusvihjeistä ja virheistä painamaan mieleeni asiat, joita tulee välttää tai monistaa.

Blogi on myös erinomainen keino suunnata omaa ajankäyttöä haluttuun suuntaan. Jatkossa haluan kirjoittaa entistä enemmän tulojen lisäämisestä ja tehdä myös työtä sen eteen käytännössä. Edelleen, suomalaisessa veroympäristössä, nykyisessä yleisen palkkakehityksen ympäristössä sekä osake- ja asuntomarkkinoiden tilanteessa on vaikea tavoitella taloudellista riippumattomuutta ilman merkittävää tulojen lisäämistä.

Asuntosijoittamisen ilmiön kuumentumista kuvastaa hyvin se, että blogin suosituimpia kirjoituksia ovat erityisesti asuntosijoittamista käsittelevät kirjoitukset.


2 kommenttia:

  1. Anonyymi4.2.14

    Eipä näytä kommentteja tulevan? Itse olen mielenkiinnolla lukenut tekstejäsi ja ne ovat mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja.

    Itse lukeudun myös samaan sijoittaja kategoriaan mutta olen erittäin paljon jäljessä sinua.

    Toivon ettet lopeta kirjoittamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinun kommentistasi. Mukava kuulla, että omakohtaisista kokemuksista on lukijoille hyötyä. Onnea matkallesi!

      Poista