perjantai 3. tammikuuta 2014

Irtaantuminen Caverionista

Sijoituspäiväkirja

Marraskuu 2013

Päätin myydä Caverionin osakkeet pitkän kurssirallin jälkeen. Hankintamenoksi Caverionin osakkeelle muodostui 22,63 % taannoisesta YIT:n osakkeen hankintahinnasta. 8,84 € hankintahinnalla Caverionin laskennalliseksi ostohinnaksi muodostui 2 € (8,84 * 0,2263). Syyt osakkeen myynnille olivat monijakoiset. Sijoitusstrategisista syistä johtuen en halunnut kasvattaa osakelukumäärää salkussani ja kurssiralli oli sopiva hetki kotiuttaa voittoja. Seuratessani rakennusmarkkinoita työn kautta erittäin läheltä, en enää uskonut kahden erillisen yhtiön luovan yhtä paljon arvoa asiakkaille. Erityisesti rakennusmarkkinoilla toimivalle yhtiölle näin hyödylliseksi, että yrityksellä on kaksi tukijalkaa tasapainottamaan suhdannevaihteluita.

Caverion toimii erittäin fragmentoituneilla ja hintakilpailuilla markkinoilla, joilla kysyntätilanne on alhainen ja laskeva. En näe, että sen suuri konsernirakenne luo kilpailukykyä lukuisten pienempien ja ketterämpien yritysten rinnalla. Nämä olivat omat henkilökohtaiset syyni toimia päinvastoin kuin suurimmat henkilöomistajat Herlin ja Ehrnroothit. YIT:n uumoiltiin lisäksi liittyvän ensi kevään osingonlaskijoiden joukkoon.

Ydinsalkkuni on vuonna 2013 supistunut huomattavasti. Abbott Laboratoriesin poistin salkustani myös jakaantumisen seurauksena ja Heinzin osti Warren Buffett. YIT:n jätän salkkuuni ainakin kevään osinkoon saakka. Yhtiökadosta huolimatta myös Metson osakkeen myyminen on toimenpidelistallani. Myyntien ja uuden pääoman seurauksena käteistasot olivat korkealla ja tämä aiheutti painetta osakeostoille. Yksittäiset osakkeiden tuotto-odotukset olivat mielestäni laskeneet arvostustasojen kohoamisen myötä.

Muutamista irtaantumisista ja salkkuun virtaavasta uudesta pääomasta (=palkkatulosta) johtuen tankkasinkin salkkuun 25 kappaletta lisää WisdomTreen kehittyville markkinoille sijoittavaa ETFää (DEM). Oston jälkeen sen osuus salkusta oli huomattava, lähes 3000 euron arvolla. Laajasti hajautettu ja kehittyvien markkinoiden osingonmaksajiin sijoittava ETF oli edelleen yksi tärkeä parkkipaikka varoille, joille en löydä heti sijoituskohdetta. Lähes 4 prosentin osinkotuotto oli hyvä takuu yhdistettynä laajaan maantieteelliseen hajautukseen.

Hiljaisen elo- ja syyskuun jälkeen vauhti kiihtyi marraskuussa. ETF:n lisäksi ostin lisää Stockmannia. Yhtiön markkina-arvo oli vajonnut historiallisen alas, osittain syystä. Myynti Suomessa ja Venäjällä osoitti kaakkoon heikentyneen kuluttajaluottamuksen seurauksena. Toisaalta yritys oli saanut investointiohjelmansa Venäjällä valmiiksi, hedelmät oli nyt poimittavana, Lindex kasvoi ja teki tulosta sekä viimeisellä kvartaalilla yrityksen kassaan kilahtaisi 24 miljoonaa euroa veronpalautuksia Ruotsin valtiolta.

Lokakuun lisäsijoitus ExxonMobiliin onnistui ajoituksellisesti erityisen hyvin. Hieman ostoni jälkeen BerkshireHathawayn kerrottiin nurkanneen yhtiöstä merkittävän osuuden ja kurssi singahti nopeasti kohti uusia huippuja. Tämä oli toinen kerta, kun Warren Buffett peesasi minua? Marraskuusta tuli lisäksi historiallinen kuukausi,ensimmäistä kertaa blogeistani kilahti tililleni käteistä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti