torstai 26. syyskuuta 2013

12 vuotta tavoitteeseen

(26.9.2013)
Tavoitteenani on saavuttaa taloudellinen riippumattomuus vuoteen 2025 mennessä, jolloin täytän 40 vuotta. Mitä riippumattomuus tarkoittaa minulle? Se tarkoittaa, että minun ei vuoden 2025 jälkeen tarvitse mennä palkkatyöhön maksaakseni elinkustannuksia (esimerkiksi asuminen, ruoka, liikkuminen). Tämän tilan aion saavuttaa osinko- ja vuokratuloilla, sekä liiketoimilla, jotka eivät vaadi täysipainoista panostani ja ovat paikasta ja ajasta riippumattomia.

Kahdentoista vuoden matkalle lähden seuraavanlaisesta taloudellisesta asemasta: 80 000 Nordnet salkussa, 4000 euroa rahastoissa, 32 000 euroa sitoutuneena asuntojen arvoon sekä 7 000 euroa vara/asuntorahastossa. Näiden lisäksi varallisuuteni lasken heikossa tilanteessa oleva vertaislainauskokeilu sekä liian pitkään käynnistysvaiheessa olleet liiketoimintahankkeet, joihin minulla on säästettynä alkupääoma.

Viisi vuotta sitten osakesijoittamista aloittaessani en olisi uskonut, että ostamani osakkeet tuottavat osinkoina kohtuullisen kuukausipalkan verran. Vielä on kuitenkin luotava 11 kuukauden palkka 12 vuodessa. Sijoittamalla tavoittelemani 12 000 euroa vuodessa kykenen keskimäärin luomaan 400 euroa osinkotuloa. Uuden pääoman lisäksi osinkojen kasvu, osinkojen uudelleensijoittaminen ja voitot satelliittisijoituksilla tulevat kasvattamaan osinkotuloja. Tällä hetkellä kun on vaikea löytää hyviä yhtiöitä kohtuulliseen hintaan. Salkkuuni onkin kertynyt yli 5000 euroa käteistä odottamaan parempia ostopaikkoja.

Vaurastumisen vauhdittamiseksi pyrin kehittämään uusia vauhtipyöriä. Asuntosijoittaminen tuo velkavivun osaksi välineistöä. Suunnittelen ja valmistelen toisen sijoitusasunnon hankintaa, mutta pääosan ajastani koetan keskittää sellaisten vauhtipyörien kehittämiseen, jotka eivät ole pääomaintensiivisiä. Näissä hankkeissa myös pääoman menetykset ovat mahdollisia ja hyväksyttäviä. Jos et veikkaa, et voi voittaa.

Osakesijoittamiseen tällä hetkellä käyttämäni varat eivät tule riittämään taloudellisen riippumattomuuden tavoitteen saavuttamiseksi. Jatkossa minun on pidettävä kustannustaso alhaisena, pyrittävä saavuttamaan yleistä tasoa nopeampi palkkakehitys ja tienaamaan päivärahoja sekä kehittämään uusia lähteitä uuden pääoman luomiseksi.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi4.10.13

    Eikö pelota yhtään, että nordnet menee nurin? Talletussuoja on vain 25k euroon asti?

    VastaaPoista
  2. Moi, minulla oli aikaisemmin arvo-osuustili myös Etradella, kunnes se lopetti toimintansa Suomessa. Tämän olin tehnyt lähinnä vastalauseena Nordnetin taanoiselle hinnankorotukselle ja myös hajauttaakseni riskiä. Mielestäni huolesi ei kuitenkaan ole kovin suuri. Vuodesta 2011 lähtien talletussuoja on yhteiseurooppalainen ja suuruudeltaan 100 000 euroa (lähde: http://talletussuoja.fi/pankkiluettelo/ulkomaiset_pankit/Sivut/default.aspx). Osakkeet eivät kuitenkaan kuulu talletussuojan piiriin. Osakkeet pysyvät sijoittajan omistuksessa, vaikka osakevälitystä tarjoava pankki menisi konkurssiin. Enemmän seuraan Nordetiä sijoituskohteena ja sen liiketoiminta kehittyy yhä varsin myönteiseen suuntaan.

    VastaaPoista