lauantai 30. maaliskuuta 2013

1 - Miten toimin syklin pohjalla

Kun osakemarkkinat lähtevät laskuun, on tärkeää olla oma sijoitusstrategia kirkkaana mielessä. Itselleni olen luonut muutamia muistisääntöjä sijoitustulosten parantamiseksi:
  1. Ennen laskumarkkinaa, syklin huipulla, pienennän kertasijoitusten suuruutta ja harvennan tekemiäni sijoituksia. Ensinnäkin, tällä toimenpiteellä kerrytän varoja laskumarkkinaa varten. Toiseksi, näin myös välttyy paremmin ostamasta osakkeita kalliilla hinnalla.
  2. Kun osakkeiden hinnat lähtevät laskuun, ostan osakkeita hajautetusti sijoittaen useisiin osakkeisiin. Tämä takaa sen, että voin poimia salkkuun laatuosakkeita useaan kertaan alamäen aikana. On erittäin vaikeaa tehdä jokaista osakeostoa syklin pohjalla. 
  3. Pyrin välttämään saman osakkeen ostamista lyhyellä aikavälillä useasti. Mikäli osakkeet ovat laskumarkkinassa, silloin kyseistä osaketta luonnollisesti voi ostaa keskipitkällä aikavälillä entistäkin edullisemmin. Olen useasti sortunut virheeseen, jossa ostan laskevaa osaketta lisää pian edellisen oston jälkeen.
  4. Tarttuminen putoavaan puukkoon on psykologisesti äärimmäisen vaikeaa. Ylituottoihin yltävät sijoittajat ostavat osakkeita kuitenkin silloin, kun muut myyvät. Laskumarkkinan aikana ei tule pienentää osakeostoja vaan pikemminkin kasvattaa niitä, jotta keskihintasi kunkin osakkeen kohdalla laskee. Tämä tekniikka tunnetaan nimellä dollar-cost-averaging.
  5. Laskumarkkinan aikana on tärkeä kiinnittää suuri huomio yhtiöiden laatuun ja syklisyyteen. Rakennusalan ja raskaan teollisuuden osakkeet tapaavat laskea ensimmäisten joukossa. Näitä voit poimia salkkuusi ensimmäisenä. Valitse kuitenkin kestomenestyjiä, joiden osakekurssit kärsivät yleisestä pessimismistä.
  6. Toimiessaan kurinalaisesti piensijoittajalla on parhaimmat mahdollisuudet selvitä voittajana laskumarkkinasta, esimerkiksi: piensijoittaja voi lisätä pääomaa sijoitussalkkuunsa, kun ammattilaisten osakerahastoista yleensä virta on yleensä ulos ja piensijoittaja voi ottaa näkemystä haluamallaan tavalla, kun rahastoja pidättelevät erilaiset säännöt.
  7. Neuvottele osakevälittäjäsi tai pankkisi kanssa mahdollinen sijoituslaina valmiiksi, jotta voit nopeasti alkaa hyödyntämään alhaisempaa hintatasoa, jos käteiskassa pääsee ehtymään.
Käytännön kokemuksia virheistä ja opeista syklin pohjalla voit lukea tästä.

(*julkaistu 30.3.2014, päivitetty 2.1.2015)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti