keskiviikko 18. elokuuta 2021

Miksi omistan tupakkayhtiöitä?

Sijoitusstrategiani yksi kulmakivistä on ostaa hyviä yhtiöitä silloin, kun ne ovat tilapäisistä syistä aliarvostettuja. Lisäksi haluan ostaa yhtiöitä, jotka maksavat kestävää osinkoa. Osinko tarjoaa kassavirtaa sillä välin, kun haasteet, sentimentti tai markkinaympäristö yhtiön osalta muuttuu. Tupakkayhtiöt, erityisesti Altria (MO), ovat olleet pitkällä aikavälilä tuottoisia osakkeita, mutta osakkeet näkivät kakkien aikojen kurssihuippunsa vuonna 2017. Tämän jälkeen osakekurssit ovat lasketelleet pomppien alaspäin.

Osinkosalkussa, pääsalkussnai, olen omistanut pienen erän PhillipMorrisin osakkeita vuodesta 2010. Tämän lisäksi olen viime aikoina tehnyt eri salkuissa sijoituksia useampaan tupakkayhtiöön: Altriaan, British American Tobaccoon (BATS) ja Imperial Brandsiin (IMB), ensimmäisen sijoituksen ollessa suurin ja viimeisen pienin. Tupakkayhtiöissä ostan ensimmäisenä korkeaa mutta suhteellisen turvallista osinkotuottoa, toiseksi mahdollista kurssinousua sijoittajasentimentin joskus muuttuessa sekä viimeisenä option vaihtoehtoisten nikotiinituotteiden myynnin kasvuun ja kannabikseen. En tiedä mikä yhtiöistä onnistuu viimeisessä, joten ammun haulikolla ja omistan pienehkön erän jokaista suurimpaa tupakkayhtiötä.

Teesit tupakkayhtiösijoitusten taustalla:

  • Tupakkayhtiöiden arvostustasot ovat matalia suhteessa kuumentuneeseen markkinaan.
  • Tupakkamyynti laskee rakenteellisesti, mutta yhtiöt kasvattavat voimakkaasti vaihtoehtoisten nikotiinituotteiden myyntiä.
  • Tupakkayhtiöt ovat kyenneet paikkaamaan laskevaa volyymia hinnankorotuksilla. Tupakkaliiketoiminta on hyvin kannattavaa ja yritykset saavuttavat korkean pääoman tuoton.
  • Edellisen ansiosta tupakkayhtiöt pystyvät sekä investoimaan tulevaisuuten että palkitsemaan omistajia suurilla osingoilla ja ostamaan takaisin omia osakkeitaan.
  • Tupakkayhtiöiden mukana saa optiona, vaikkakin vähäisen, pääsyn kasvavalle kannabistoimialalle. Kaikki neljä suurinta tupakkayhtiötä ovat tehneet sijoituksia kannabisyhtiöihin, enemmän tai vähemmän onnistuneesti.
  • Tupakkayhtiöt ovat epäsuosiossa institutionaalisten sijoittajien keskuudessa, kun ESG-ilmiö on ajanut sijoittajia myymään moraalisesti arveluttavien yhtiöiden osakkeita. Epäsuosio on joustavasti toimivalle yksityissijoittajalle usein hyvä ostopaikka.
"The art of speculation in one sense is the ability to recognize when a seeming risk is not a real risk or when a real risk is not nearly as great as the stock market anticipates." -Thomas W. Phelps

***
Haluatko rakentaa kasvavat osinkotulot? Lue Osinkosijoittamisen perusteet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti