sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Rahan tekeminen rahalla on volyymibisnestä

Jos aikoo elättää itsensä koroilla, osingoilla tai muilla sijoitustuotoilla, tarvitaan pääomaa. Paljon pääomaa. Kuinka paljon pääomaa tarvitsee, riippuu luonnollisesti siitä, kuinka paljon rahaa tarvitsee elämiseen ja millaisen tuoton pääomalle saa. Taloudellinen riippumattomuus ja sijoittaminen ylipäätään on ollut alati voimakkaammin esillä mediassa, mikä on hyvä Suomen lottokansalle. Kannustamista säästämiseen ja sijoittamiseen ei Suomessa ole liikaa. Siihen tämäkin blogi pyrkii. Sen sijaan, rikastuminen sijoittamisella on äärimmäisen vaikeaa, koska rahan tekeminen rahalla on volyymibisnestä. Korko tai tuotto kun lasketaan aina omistusosuudelle, mitattiin sitä joko osakkeiden lukumäärällä tai sijoitetulla pääomalla.

Osakkeiden ja omistusosuuksien ostamiseen tarvitaan pääomaa. Pääoman kerryttäminen palkkatyössä on hidasta. Minulla kesti yli kahdeksan vuotta säästää 100 000 euroa osakkeisiin. Säästin siis, ja säästän edelleen, hieman yli 1000 euroa kuukaudessa osakkeisiin. Osingot ja realisoidut arvonnousut ovat auttaneet kasvattamaan sijoitettua pääomaa vuosi vuodelta voimakkaammin. Tappiot ovat tuoneet harmittavia, tosin pitkällä sijoitusuralla väistämättömiä, taka-askelia. Voittojen ja tappioiden erotuksesta en ole tehnyt täydellistä kirjanpitoa, koska sijoittamiseni nojaa osinkoihin, mutta silmämääräisesti arvioituna olen kuitenkin selkeästi voitolla.

Osinkoja salkkuuni on kertynyt ennakonpidätysten jälkeen noin 30 000 euroa aloitettuani sijoittamisen vuoden 2007 lopussa. Sijoittamalla osingot uudelleen olen kiihdyttänyt pääoman kasvua. Pääoman kasvattaminen arvonnousuilla, myymällä osakkeita korkeampaan hintaan kuin on ne hankkinut, on haastavaa. Sijoittajan, mukaanlukien itseni, taipumuksena on myydä kurssivoittajat liian aikaisin ja pitää kurssihäviäjät liian pitkään. Pienellä pääomalla sijoitettaessa niin osingot kuin arvonnousut jäävät pieneksi. Kolmen prosentin osinko tai arvonnousu tuhannen euron sijoitukselle on kolmekymppiä, ja siitä verot pois.

Olen itse arvioinut tarvitsevani elämiseen noin 1500 euroa kuukaudessa. Pärjäisin sillä nipin napin Suomessakin, mutta edullisemmat kustannukset esimerkiksi Aasiassa tai Etelä-Amerikassa tarjoaisivat joustoa kulubudjettiin. 1500 euroa kuukaudessa tarkoittaa vuositasolla 18 000 euroa. Jos saisin pääomalleni nettona 4 prosentin tuoton, tarvitsisin 450 000 euroa pääomaa [18 000/0,04]. Neljän prosentin tuotto nettona on suhteellisen suuri. Tätä kirjoitettaessa Helsingin pörssin keskimääräinen osinkotuotto ennen veroja on 3,3 prosenttia. Saadakseni neljän prosentin nettotuoton minun tulisi löytää yhtiöitä, jotka maksavat noin 5,4 prosentin efektiivistä osinkotuottoa. 

Jos yleistämme voimakkaasti, mitä pienempi tuotto sitä vähäriskisempänä sitä voi pitää. Pienempi tuotto korreloi matalampaa riskiä. Tätä yleistystä ei voi kuitenkaan ulottaa niin sanottuihin kasvuyhtiöihin, jotka eivät tyypillisesti maksa osinkoa lainkaan. Tavoitellessaan korkeaa osinkotuottoa voi sijoittaja sortua laittamaan rahansa yhtiöihin tai sijoituksiin, joissa sijoitushetken odotettu tuotto ei toteudukaan, yhtiö leikkaa osinkoa tai korot jäävät maksamatta. Tämän vuoksi korkeamman tuoton etsimiseen liittyy riski niin pääoman menetykselle kuin osinko- ja korkotulojen heikentymiselle.

Pienelle pääomalle on siis vaikea saada absoluuttisesti korkeaa tuottoa ja korkean tuoton metsästämiseen liittyy korkea riski. Elinkustannuksiakaan ei voi eikä kannata painaa minimiin. Jossakin on asuttava sekä hyvä ruoka, liikunta ja matkustaminen pitävät mielen virkeänä. Vaikka rahan tekeminen rahalla on volyymibisnestä, ei keskipalkansaajankaan kannata lannistua. Puolen miljoonan euron potin kerryttäminen on mahdollista, kun sille antaa riittävästi aikaa ja vaivaa.

Pääoman kasvattamisen keinoja ovat säästämisen aikainen aloittaminen ja varojen sijoittaminen laadukkaisiin kohteisiin. Säästämällä ei kuitenkaan suuria pääomia kerrytetä, vaan suuri säästöaste suurista tuloista on luonnollisesti palkansaajalle paras yhdistelmä  ja lähtökohta vaurastumiselle. Kehitä siis itseäsi ja siten uraasi. Tee töitä ahkerasti edetäksesi. Käytä muiden rahoja oman vaurastumisesi vauhdittamiseksi ottamalla velkavipua sijoituksiasi vastaan. Yrittämällä ja yrityskaupoilla voi saada kasaan huomattavan potin ja sille sievoiset tuotot. Ennemmin tai myöhemmin perintö saattaa ikävällä tavalla yllättäen kasvattaa varallisuuttasi.

Etevä keskittyy tekemisessään vain yhteen asiaan ja tekee sen hyvin. Kerryttää hieman pääomaa ja tekee muutaman onnistuneen sijoituksen moninkertaistaen rahansa tai luo bisneksen, joka myynnistä saa suuren alkupääoman sijoituksilleen. Hienoa! Toiset, kuten minä olen alati ampunut haulikolla: tehnyt paljon töitä, säästänyt reilusti, hajauttanut sijoittamisessa laajasti, suunnitellut yritysideoita ja toteuttanut välttävästi. Yli kymmenen vuoden jälkeen minulla alkaa kuitenkin hiljalleen olla sijoituksistani ulottuvilla kassavirta, jolla voin elämääni rahoittaa. Pitkällä ajalla pienestäkin volyymistä syntyy iso potti.

***
Miten laittaa oma vaurastuminen vauhtiin? Lue Vaurastumisen välineet.

7 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus. Itse olen samalla tiellä. Tällä hetkellä tavoitteena 500 Keuron salkku, joka riittäisi suunnilleen tuohon mainitsemaasi taloudelliseen riippumattomuuteen.

    Näissä laskelmissa on aina pieni ongelma, nimittäin inflaatiokorjaus tuppaa unohtumaan. Eli vaikka tänään 1500 e/kk on sinulle (ja minulle) riittävä kuukausittainen nettotulo, niin 1500 euron arvo ei ole parin kymmenen vuoden päästä läheskään sama. Inflaatiota on vaikea ennustaa, mutta jonkinlainen inflaatiokorjaus kannattanee laskelmiin tehdä. Esim 2000 e/kk 2% inflaatiokorjauksella on 14 vuoden päästä n. 1500. Eli tarvitaan joka tapauksessa selkeästi suurempi euromääräinen kuukausisumma kun puhutaan ihan lähivuosia kaukaisemmasta tulevaisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Hyvä kommentti. Siksi itse toki tuskin koskaan lakkaan lisäämästä uutta pääomaa sijoituksiini. Uusi pääoma voi tulla yritystoiminnasta, osingoista tai työnteosta, mutta inflaation takia on tärkeä jatkaa sijoittamista, jos ja kun elelee koroilla.

      Poista
  2. Mielenkiintoista! Itse keräsin vuonna 2018 verojen jälkeen reilun 5000€ osingon noin 168k € salkulla. Tavoitteeni on päästä tuohon sinun 6k€ osinkomäärään tänä vuonna. Mitä tulee inflaatioon, niin itse lähden siitä olettamasta, että yritykset yleisesti myös nostavat osinkoa yli ajan tulevaisuudessakin vähintään yleisen inflaation verran. Toki tuo 1500€/kk on laskennallisesti mielestäni vähän ja edellyttää mm. velatonta asuntoa toimiakseen. Mikä taas helposti nuoremmalla sijoittajalla osaltaan jo siirtää "oravanpyörästä" hyppäämisen ajankohtaa pidemmälle tulevaisuuteen näinä 25 vuoden asuntolainojen aikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kyllä, osinkojen kasvu on myös vastine inflaatiolle. Tosin omaan salkkuuni, huonojen osakevalintojen vuoksi, on osunut aina vuosittain osingonleikkaajia ja -jäädyttäjiä. Huonojen sijoituspäätöstön vuoksi salkkuni tarvitsee aina hieman uutta pääomaa. :)

      Pohdiskelen itsekin vielä onko 1500 euroa/kk turhan vähän. Passiivisten tulojen kasvattaminen tuosta merkittävästi ottaisi kuitenkin monta vuotta ja keskeisin kysymykseni on, maltanko odottaa?

      Itselläni ei ole velatonta asuntoa, vaan aion vuokrata oman asuntoni ja asua sitten vuokralla. Ei aivan nollasummapeliä, jos vuokrataso on toisaalla edullisempi. Lainajärjestelyjeni vuoksi omistusasuntonikin tulisi tuottaa hyvää kassavirtaa vuokrattuna.

      Poista
  3. Samat suunnitelmat itsellä ja myös muutto halvempaan maahan (Thaimaa) auttaa kummasti taloudellisen riipumatomuuteen pääsemiseen. Siellä saa vuokrattua kämpän n:200 eurolla ja ei ole rahat kiinni kivessä, niin kuin täällä pohjolassa on tapana.

    Olen itse laskenut, että minulla menee vielä n:5-7 vuotta, kun olen valmis hyppäämään pois oravanpyörästä. Silloin salkun koko pitäis olla n:500-600k ja jonkun verran vielä käteistäkin pahan päivän varalle. Onnea kaikille kanssasijoittajille!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja onnea matkaan! Nähdään Thaimaassa, itse ajattelin vain piipahtaa siellä muutamaksi kuukaudeksi.

      Poista
  4. Anonyymi25.2.19

    Kryptovaluuttoja kannattaa myös tutkia. Voivat vielä yllättää iloisesti.

    VastaaPoista