keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Käteisen keruuta huhtikuussa

Sijoituspäiväkirja


Huhtikuu 2016

Huhtikuussa päätin hivenen rauhoittaa osakeostoja. Kurssit olivat elpyneet alkuvuoden laskusta. Odotin pomppivan menon jatkuvan ja halusin palauttaa hieman lisää käteistä osakesalkkuni sivutaskuun. Perinteisestihän sijoittajia kehotetaan poistumaan osakemarkkinoilta toukokuussa. Ehkäpä tänäkin vuonna uusia ostopaikkoja avautuisi kesän kynnyksellä.

Suuri osa kotimaisista yhtiöistä maksoivat huhtikuussa osinkonsa. Lukuisten osingonkasvattajien vastapainoksi muutamia leikkaajiakin osui joukkoon. Esimerkiksi F-Secure pienensi osinkoaan viime vuotiselta lähes ennätyskorkealta tasolta ja Rapala jatkoi osingonleikkauksien sarjaansa. Yli kahdeksan prosentin osinkotuottoa keskiostohinnalleni maksoivat Tieto, Kesko, NesteOil ja UPM-Kymmene. Osinkosijoittamisen mukavuutta parhaimmillaan.

Salkussani oli pitkään levännyt Ruotsin kruunuja, joita olin vaihtanut kohtuullisen hyvällä vaihtokurssilla. Harkitsin ensin sijoittavani Alfa Lavaliin, mutta päätin vielä olla lisäämättä altistumistani öljy- ja meriteollisuudesta riippuvaisiin yhtiöihin. Sen sijaan tein lisäoston nettikasinoyhtiö Betssoniin. Sen kurssi oli laskenut vuoden alusta parikymmentä prosenttia ja osinkotuotto oli siten kohonnut neljän prosentin tuntumaan. Kurssilaskusta huolimatta yhtiön liiketoiminta kehittyi mielestäni erittäin myönteisesti: voimakkaasti kasvava liikevaihto (+23 % / 2015) ja kasvava tulos (+8 %). Ostoksellani sain vielä toukokuussa maksettavan osingon.

Varallisuusseurannassani huomioin tänä päivänä myös yritykseni. Arvostan yhtiön kassasta ainoastaan 10 %, jotta yrityksen tulot ja menot eivät heittele seurantaa suuresti suuntaan taikka toiseen. Halusin ottaa tämän mukaan seurantaan, jotta patistaisin itseäni lisätulojen etsintään sekä niiden – merkittävien sellaisten – ilmaantuessa varallisuusseurantani ottaisi lisätulot vähitellen huomioon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti