torstai 28. huhtikuuta 2016

Osinkojuhlat ja työläisten juhlapäivä

Keväisin suomalaiset yhtiöt maksavat osinkonsa. Ilmiötä on mediassa kutsuttu yleisesti osinkojuhlaksi. Osingoista on kirjoitettu melko kielteiseen sävyyn. Mielestäni julkisessa keskustelussa on jälleen unohtunut yksityissijoittajat ja kansankapitalismi, jota Henri Elo on kirjoituksissaan nostanut usein esiin.

Vaikka yksityissijoittajat omistavat vain pienen osan kotimaisista pörssiyhtiöistä, on kansankapitalismilla merkittävä vaikutus verokertymään. Suomessa osakkeita omistaa 800 000 kotitaloutta, kun taas Ruotsissa vastaava luku on yli kolminkertainen - väkiluvun ollessa kaksinkertainen. Valtio kerää osinkoveroja 370 miljoonaa euroa veroja kotitalouksien osinkotuloista. Julkisessa keskustelussa tätä kuvataan sanoin "vain" ja "jos kaikki maksaisivat valtio keräisi moninkertaisen määrän".

Maksettuani ensin palkkatuloistani lähes puolet veroa, olen säästänyt osakkeisiin. Tämän jälkeen maksoin vuonna 2015 osingoista veroa Suomen valtiolle lähes 850 euroa . Tänä vuonna summa yltänee 1000 euron tietämille. Summalla maksaa opiskelijalle kahden kuukauden opintotuen. Valtio ja tulonsiirtojen kautta vähempiosaiset kansalaiset hyötyvät säästäväisyydestäni ja yritysten menestyksestä. Olen työläinen, omistaja ja veronmaksaja - yksi henkilö.

En halua ottaa tässä kirjoituksessa kantaa mahdolliseen veronkiertoon, hallintarekisteriin tai suuromistajien verovapauteen. En kuitenkaan malta olla kommentoimatta AY-liikkeiden pörssiomistuksia ja niiden verovapautta yleishyödyllisinä järjestöinä. Järjestöillä on mittavat pörssiomistukset suomalaisissa yhtiöissä ja nostavat osinkoja yleishyödylliseen käyttöön. Samanaikaisesti järjestöt kritisoivat yrityksiä osingonmaksusta. Osingoista tehdään tehokkaasti pirua, joka irvailee suomalaiselle työläiselle. Ongelma on mielestäni pikemminkin se, että kaksi kolmannesta Helsingin pörssin yhtiöistä on ulkomaalaisomistuksessa.

Kansankapitalismi voisi olla yksi osa ratkaisua Suomen talousvaikeuksiin. Vaikka kulutus pitää talouden rattaita pyörimässä, työllistää ja tuo verotuloja arvonlisäverotuksen kautta, hyötyisivät niin valtio kuin kuluttajat säästäväisyydestä ja sen mahdollistamista osinkotuloista.  Ilman osinkoja puuttuisi merkittävä määrä veroeuroja, moni stipendi jäisi rahoittamatta ja paljon kulttuuria tukematta. Ilman osinkoja monen piensijoittajan säästöjä nakertaisi inflaatio ja varautuminen eläkepäiviin voisi olla vajavaista.

Kansankapitalismissa työläiset voisivat olla vappumarssilla yritysten työntekijä-omistajia - tuotantotekijöitä kahdella tapaa. Työläisilläkin voisi olla yli 12 palkkapäivää vuodessa.

Mukavaa vappua!

6 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! On aika outoa, jos työläiset protestoivat firman osingonjakoa, vaikka voisivat itse ostaa työnantajansa osaketta ja päästä osingolle työnsä hedelmistä. Osinko on kaikille omistajille sama. Veroetuihin en minäkään tässä ota kantaa.

    Mitenkähän toimisi, jos firma antaisi kourallisen omia osakkeitaan työntekijöille esim. vuosibonuksena? Vähän samaan tapaan, kuin joistain firmoista saa ilmaisia kulttuuriseteleitä tms. niin saisikin osakkeita. Paranisiko työmoraali?

    T: Ananas
    Yksinhuoltajan selviytymisopas

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Olet oikeassa, työnantajan osakkeisiin ei kuitenkaan välttämättä kannata liian suuresti sijoittaa. Silloin on kaikki riskit yhdessä ruudussa.

    Henkilöstölle suunnatut osakkeet ovat toki käytössä monessa yrityksessä. Olen ehkäpä havainnut, että "vastikkeetta" annetut osakkeet eivät toimi aivan yhtä motivoivasti kuin omalla tienatulla rahalla ostetut. Vaikka rahat lopulta tulevatkin samasta lähteestä.

    Tärkein viesti lienee kuitenkin se, että jos kansankapitalismi olisi yleisempää, herättäisivät osingot vähemmän porua ja kaikki hyötyisivät.

    VastaaPoista
  3. Tämä kansankapitalismi on kyllä ristiriitainen juttu. Totta, aika monella olisi mahdollisuus sijoittaa osakkeisiin, mutta pienituloisimmille tai kovin velkaantuneille taas ei. Eli kuitenkin osa kansasta jäisi kuitenkin kansankapitalismin ulkopuolelle.

    Sinänsä kyllä kansan laajempi osakeomistus voisi yhdistää työnantajia ja työntekijöitä, oltaisiin enemmmän samassa veneessä. Nykyinen vastakkainasettelu ei lupaa hyvää pitkässä juoksussa. Sekä tietty oikeasti turvata niitä eläkepäiviä jne.

    Toisaalta täytyy muistaa, että esim. satakunta UPM:n osaketta ei tee minusta juuri lainkaan tasa-arvoisempaa Nallen ja muiden suursijoittajien kanssa. Kansankapitalismilla ("ollaan kaikki samassa osinkoveneessä") voidaan myös yrittää häivyttää isompi tasa-arvo-ongelma. Varallisuuserot kun ovat Suomessa huomattavasti tuloeroja suurempia.

    VastaaPoista
  4. Kiitos hyvästä kommentista.

    En itse kuitenkaan suostu allekirjoittamaan pienituloisten mahdottomuutta sijoittaa osakkeisiin. Olen sijoittanut 1000 euron bruttotuloilla osakkeisiin. Kyse on valinnoista. Jos uuden plasmatelevision ja Netflixin sijasta toinen valitsee kansankapitalismin, on se mielestäni pitkällä aikavälillä hyödyllisempää: verotuloja syntyy valtiolle toistuvasti eikä osinovirrat valu valtiomme rajojen ulkopuolelle.

    Satakunta UPM:n osaketta ei vielä kesää tee. Itse ostin UPM:n osaketta 80 kappaletta vuonna 2009. Tänä päivänä omistan kokonaiset 230 kappaletta. Olen saanut osinkoja nettona 580 euroa ja valtio on saanut 180 euroa.

    En valitettavasti ymmärrä miten olet Nallea vähemmän tasa-arvoisempi?

    VastaaPoista
  5. Valintoja ovat kyllä ja olen samaa mieltä, että paljon useammalla olisi varaa sijoittaa kuin mitä oikeasti tapahtuu. Mutta on aina se joukko jolla ei oikeasti ole siihen mahdollisuutta esim. ylivelkaantuneet. Nimeääkö heidät sitten marginaaliksi vai ei, onko oma vika vai ei, on mielipidekysymys.

    Nalle-vertauksella tarkoitin sitä, että esim. minä (n. 100 kpl UPM:ää) ja Nalle eletään ihan eri todellisuuksissa tässä maailmassa. Niputtamalla pien- ja suursijoittajat samaan "osinkoveneeseen" voidaan helposti perustella esim. pääomatuloveron laskemista, joka helpottaisi kuitenkin lähinnä näitä suursijoittajia.

    Välillä ehdolla ollut pienten osinkotulojen verohelpotus tai -vapaus olisi kyllä minusta hyvä juttu. Se edistäisi kansankapitalismia nimenomaan piensijoittajien näkökulmasta.

    VastaaPoista
  6. Olet oikeassa jokainen varmasti seilaa omassa osinkoveneessään. Kansa on kuitenkin valinnut lainsäätäjänsä, jotka edustavat kansaa eduskunnassa. Suurimmalla osaa kansanedustajista vaikuttaa olevan melko vähäpätöinen osakesalkku, joten voi kysyä ymmärtävätkö he todella mistä osingoissa ja osinkoverotuksessa on kysymys. Piensijoittajien verohelpotusta ei ole kuulunut.

    Valinnoista kommentoisin sen verran vielä, että se joka aktiivisesti päättää käyttää varansa muuten kuin säästämällä, ei ole liiaksi syytä valittaa osingoista. Niiden saaja rahoittaa ne työpäaikat, joilla kulutusta ylläpidetään.

    VastaaPoista