keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Uusi sijoitus Knowit - ruotsalainen nörttitalo

Ostin pienen erän ruotsalaisen Knowit:in osakkeita etsiessäni kruunuille kotia. Pääasiassa IT-konsultointia (66 %) tekevä yhtiö toimii Ruotsissa (64 %) ja muissa Pohjoismaissa. IT-konsultoinnin lisäksi muita palveluita ovat liikkeenjohdon konsultointi (11 %) ja design&digital (23 %) Suurin asiakasryhmä yhtiölle on julkinen hallinto, joka tuo 34 prosenttia liikevaihdosta. Yhtiö työllistää noin 1800 henkeä ja teki vuonna 2014 liikevaihtoa noin 200 miljoonaa euroa.

Alun perin, noin puoli vuotta sitten, tutustuin yhtiöön huomatessani sen rahastoyhtiö Dividend Housen sijoituskohteena. Sittemmin pienyhtiörahasto on nostanut yhtiön suurimmaksi sijoituskohteeksi. 4-5 vuoden aikajänteellä yhtiön kannattavuuskehitys on ollut alamäessä, mutta alkuvuodesta (Q1-Q3) yhtiön tulos kasvoi yli 50 % edellisvuoteen nähden. Samoin EBITA marginaali nousi 5,7 prosentista 7,3 prosenttiin.

Yhtiön liikevaihto oli myös hyvässä 8,5 prosentin kasvussa. Yhtiö kasvaa myös yritysostoin hankittuaan viisi eri yhtiöitä viimeisen 12 kuukauden aikana. Velkaantuneisuusasteen ollessa 50 % tietämillä, yhtiöllä on parannettavaa pääoman tuoton suhteen joka nousi tarkastelukaudella 5,4 prosentista 7,9 prosenttiin. 

Yhtiön kymmenen suurinta omistajaa ovat pääasiassa rahastoyhtiöitä, joten yhtiö on varmasti myynnissä, jos jokin kansainvälisistä konsultointiyhtiöistä haluaa vahvistaa jalansijaansa Pohjoismaissa. Sitä odotellessa yhtiö maksaa 5,8 prosentin efektiivistä osinkotuottoa vuoden 2015 osingolla laskettuna. P/E luku on 14. Vaikka P/B luku ei konsulttiyhtiölle ole merkityksellinen, on sekin varsin alhainen 1,3.

IT ja digitalisointi (digital&design) liiketoimintojen trendit tulevat olemaan yhtiön puolella pitkään. Syvää kilpailuetua toimialalta on kuitenkin melko vaikea löytää. Konsultointi on työvoimavaltaista liiketoimintaa. Yhtiö on ollut markkinoilla vuodesta 1990 ja se on voittanut palkintoja asiakastöistään ja tunnustettu houkuttelevuudestaan työnantajana. IT-projektien rinnalle yritys pystyy myös ristiinmyymään liikkeenjohdon konsultointia.

Ostin Knowit:ia ydinsalkkuuni, vaikka sille ei siellä varsinaisesti vielä paikkaa olekaan. Palvelu- ja teknologia divisioonat ovat täynnä. IBM ja YUM Brands ovat kuitenkin molemmat lankulla. YUM Brands tekee ensi vuoden aikana spin-offin Kiinan toiminnoistaan ja IBM käy läpi muodonmuutostaan. Näin Knowitille voi löytyä pysyvä paikka salkusta, jos yhtiön kannattavuus jatkaa kohentumistaan.

***
Ensimmäinen Tarina vaurastumisesta -tuote saatavilla oluttuopin hinnalla! Katso verkkokaupasta ja hanki pukinkonttiin vaikka puolisollesi jollet itsellesi!

3 kommenttia:

  1. Anonyymi16.12.15

    Mitäs jos olen jo ylittänyt tuon 100.000€ moninkertaisesti? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa tuotteen silti ostaa. :)

      Poista
  2. Aika hyvä veto noi tuotteet. Kerro sit vuoden pääst miten menee kaupaks. Pitäs iteki vähä tsempata nii pääsis sen satkun yli, nii vois iteki harkita konsultoinnin tarjoamista... nyt ei oikee oo viel uskottavia neuvoja =)

    VastaaPoista