torstai 4. kesäkuuta 2015

Blogien seuraaminen kannattaa

Sijoituspäiväkirja

Toukokuu 2015

Aivan huhtikuun lopussa päätin myydä pienen sijoitukseni Finasta Russia Top 20 rahastoon. Sijoitin rahastoon ensimmäisen kerran joulukuussa ja jatkoin pienten erien ostoa helmikuun puoliväliin saakka. Sijoituksen arvo nousi tällä ajanjaksolla lähes 50 prosenttia, joten annualisoitu tuotto kipusi varsin kohtuulliseksi! Idea oli lainattu mukailtuna Laiska sijoittajalta. Blogien lukeminen siis kannattaa. Kiitos!

Toinen sijoitusidea, jonka otin hiljattain tarkkailuun, tuli Pikkusijoittajat blogista. Olen pidempään halunnut sijoittaa korkeaa efektiivistä osinkotuottoa maksaviin yhtiöihin. Tämän ajatuksen takana on puolestaan halu kasvattaa dollarimääräisten sijoitusten suhteellista ja absoluuttista tuottoa. Koska yksittäisen yhtiön riski leikata osingonmaksuaan on verrattain korkea, en ole halunnut ajaa tavoitetta kohti suorin sijoituksin. Laajasti hajauttava ETF on mielestäni huomattavasti turvallisempi ja helpompi vaihtoehto sijoittaa korkeaa osinkotuottoa maksaviin yhtiöihin.

Olen useasti etsinyt sopivaa ETFää löytämättä kuitenkaan sopivaa. Pikkusijoittajat kertoi sijoittaneensa tikkerillä SDIV kulkevaan Global X SuperDividend ETFään. Sen osinkotuotto on 6,3 prosenttia ja osingonmaksu kuukausittain. ETF sijoittaa 0,58 prosentin kulusuhteella noin sataan eri yhtiöön, joiden joukosta löytyy usea suomalainenkin yhtiö: Fortum, Elisa ja UPM. ETF:n korkea osingonmaksu ja kuukausittaiset maksuerät tukevat hyvin osingot uudelleen sijoittavaa strategiaa.

Lisäsin ETFän seurantalistalleni tutustuakseni siihen paremmin. Dollarit ovat tällä hetkellä tiukassa ja joudun odottamaan osingonmaksua nykyisistä sijoituksistani pystyäkseni tekemään järkevän kokoisen oston. Dollareistani toki kilpailee myös muutama muu houkutteleva sijoituskohde.

Salkun hienosäätöä

Ostin Kemiran takaisin salkkuun sen laskettua 10,5 euron tasolle. Kemira on minulle edelleen enemmän spekulatiivinen sijoitus kuin pitkän aikavälin sijoitus. Mikäli kurssi palautuu uudelleen 11-12 euron välimaastoon en jääne odottamaan ensi vuoden osinkoja. Tämän sijoituksen jälkeen minulla oli 5000-6000 euroa Nordnetissa käteistä orastavan korjausliikkeen varalle.

Käteinen poltteli salkussani. Olin pitkään seurannut muutamia amerikkalaisia vakuutusyhtiöitä: Aflac, Old Republic ja Chubb. Näistä kolmesta Old Republic oli ollut oman tarkkailulistani kärkipäässä. Koska minulla oli jälleen dollareita niukasti ja Nordnetilla oli käynnissä saksalaisten osakkeiden kampanja, vilkaisin tarkemmin kampanjayhtiötä – jälleenvakuuttaja MunichRe:tä. Kahkdeksan kappaleen hankintaan tärkeimpiä syitä oli: huipputasoltaan houkuttelevasti laskenut osakekurssi, reilu osinkotuotto ja osingonmaksun pitkä kasvuhistoria. Lisäksi saattaisin irrottautua Banco Santanderista, joka laski aiemmin voimakkaasti osinkoaan.

Ostettuani lisää BASF:ia viime syyskuussa ja tämän position avauksen myötä minun kannattanee jatkossa kiinnittää enemmän huomiota saksalaisten yhtiöiden osingonmaksun verotukseen. Thomas Brandin artikkelin mukaan liikaa perityt lähdeverot voi pyytää takaisin Saksan verottajalta vielä neljä vuotta osingonmaksun jälkeen.

Pieni korjausliike tuli vihdoin

Toukokuussa myin HKScanin osakkeet ja hankin tilalle lisää TeliaSoneraa. Tässä markkinatilanteessa takuuosingot oli tärkein syy kasvattaa positiotani. Lisäyksellä halusin myös pitää käteisen määrän hallinnassa.

Kuun puolivälin seurannassa oli huomattavaa, että pienoinen korjausliike leikkasi viisi tonnia salkkuni arvosta. Ensimmäistä kertaa seurantahistoriani aikana salkun voitto oli kasvanut kaksinumeroisin luvuin neljä kuukautta perätysten. Kuun loppua lähestyttäessä OMXH-indeksi suuntasi kuitenkin ylöspäin. Yllä oli kuitenkin aivan riittävästi, jopa liikaa, aktiviteettia yhdelle kuukaudelle.



***

Blogilista palvelu on lopettanut toimintansa. Tarinaa vaurastumisesta voit seurata myös Blogipolun kautta.

3 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että blogistani oli jotain hyötyä, ja hienosti sait rahastettua pikavoitot! Itse olen jättänyt Venäjä-sijoitukset salkkuun, ja ajattelin että sinne saavat jäädä hamaan tulevaisuuteen...

    VastaaPoista
  2. Uskon, että lisätuottoa on luvassa kärsivällisesti odottavalle. Venäjä-riskiä on salkussani kuitenkin riittävästi: Nokian Renkaat, Fortum, Kesko, YIT...

    Samaa ajatusta soveltaen olen alkanut hankkimaan Odin Offshoren osakkeita. Eiköhän tämä toimiala (öljy) palaa vielä kerran loistoonsa.

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että olet saanut virikkeitä kirjoituksistani. Itsekin lähinnä kirjoitan ja luen muiden blogeja oppimismielessä. Hyvät tärpit muualta ovat aina tervetulleita.

    VastaaPoista