perjantai 1. toukokuuta 2015

Kaksi myyntiä kuukaudessa

Sijoituspäiväkirja

Huhtikuu 2015

Huhtikuun puolivälissä kirjasin jälleen ylös niin sijoitussalkun kuin kokonaisvarallisuuden kehityksen. Ensimmäistä kertaa seurantahistoriani aikana salkun voitto kasvoi kaksinumeroisin luvuin neljä kuukautta perätysten. Tästä syystä enteilin huhtikuulle korjausliikettä. Osakesalkkuni ei jaksanut enää ponnistaa uudelle kymmentuhannelle, mutta kokonaisvarallisuus puolestaan 215 000 euroon.


Aivan kuun alussa tein lunastuksen DanskeInvest Eurooppa Osinko rahastosta, johon olin aloittanut kuukausittaiset merkinnät opiskeluaikana vuonna 2006. Kuukausisäästämisen olin lopettanut 2009 ja pitänyt sijoituksen tähän päivään saakka. Nyt pääsin heikosti suoriutuneesta sijoituksesta eroon hieman alle 40 prosentin tuotolla. Vuotuinen tuotto jäi siis hyvin matalaksi. Osinko-osakkeisiin sijoittamalla saan vastaavan tuoton osinkona, jonka voin sijoittaa uudelleen, ja kaupan päälle tulee mahdollinen arvonkehitys.

Korkean kulusuhteen (1,75 %) ja heikon suorituskyvyn vuoksi muinaissijoitukseni rahastoihin ovat ensimmäisenä myyntilistalla. Eurooppaan sijoittavan rahaston myynnin osalta saatoin olla hivenen edellä aikaa, koska media kirjoitti paljon eurooppalaisten osakkeiden houkuttelevuudesta.

Kurssien porhaltaessa ylöspäin on usein järkevää luopua heikoimmista sijoituksista ja yhtiöistä. Toimenpiteeni tukee tavoitettani kasvattaa kokonaisvarallisuuttani. Myynnistä vapautuneista varoista kohdennan osan osakesijoituksiin ja osan varaan tulevaan asuntosijoitukseen. Lyhennän myös sisäistä velkaani kirjaamalla osan tuottoa.fi sijoitukseksi.

Lisäsijoitukseni General Electriciin osoittautui lyhyellä aikavälillä onnistuneeksi. Yhtiö ilmoitti enteilemäni vauhdikkaan irtautumisen rahoitustoiminnoistaan. Sijoittajat kiittivät päätöksestä reilulla kurssinousulla. Myös sijoitus Matteliin olisi ollut kannattava. Yhtiön osavuosikatsaus sisälsi merkkejä yhtiön myynnin kääntymisestä tai vähintäänkin laskun hiljentymisestä. Myös Mattelin kurssi nousi voimakkaasti.

Lisää irtaantumisia alisuoriutujista

Pääsiäisviikolla myin myös Kemira sijoitukseni. Olin ostanut osaketta marraskuussa 2014 ja pienen kurssinousun ja osingon jälkeen annualisoiduksi nettotuotoksi muodostui 26 %. Viritin kurssihälytyksen 10,4 euroon, jolloin voin harkita ostavani osaketta uudelleen. Osakemyynnit eivät varsinaisesti ole osa sijoitusstrategiaani. Siitä minun on muistutettava itseäni.

Halusin kuitenkin lisätä käteisen määrää salkussani, mikäli kurssit kääntyisivät laskuun. Tulen varmastikin realisoimaan 1-2 muuta satelliittisijoitusta tämän vuoden aikana kotiuttaakseni hieman voittoja ja luopuakseni heikoista yhtiöistä hyvässä markkinatilanteessa. Myyntiin sisältyy aina riski menetetystä tuotosta tulevaisuudessa. Hyvä esimerkki löytyy esimerkiksi lokakuulta 2010.

Nostin jälleen reilun satasen pois Fixurasta. Summa ei ole suuri, mutta vähentää edelleen riskiäni suorassa vertaislainauksessa. 1200 euron sijoituksesta, jaettuna 100 euron kokoisiin lainoihin, suuri osa näyttää päätyvän luottotappioon. Kahden kolmen vuoden kokeilun jälkeen muutama laina on maksettu takaisin ennenaikaisesti ja suurta osaa muttei kaikkia on lyhennetty. Silti valtaosa voimassa olevista lainoista on päätymässä perinnän ja ulosoton kautta luottotappioksi. Valitettavasti tätä vaihtoehtoista sijoitusta ei voi kutsua menestykseksi.

4 kommenttia:

  1. Kaipa noita lainailee yleensä sellaset tyypit joiden lainanmaksu on vähän sitä sun tätä :D

    VastaaPoista
  2. Näinpä. Se ei toki tullut yllätyksenä. Yllätys on mielestäni se, kuinka suuri osuus lainoista jää lyhentämättä ja etenkin se, kuinka tehotonta perintätoimi on.

    Tämä osoittaa sen, että on tärkeää tutustua hyvin tarkasti sijoituskohteeseen. Mutta myös sijoittaa siihen vaiheittain, kunnes tietää miten sijoitus suoriutuu. Tällä tarkoitan, että 1000 euron alkusijoituksen menettäminen ei ole aivan yhtä kivulias kuin 10 000 euron menettäminen.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi21.5.15

    Hei. Oletko seurannut Sijoittaja.fin kirjoituksia vertaislainauksesta. Kyllähän tuo hieman houkuttaa kokeilla salkun osana..
    http://www.sijoittaja.fi/25224/vertaislainaus-kokemuksia/

    VastaaPoista
  4. Vilkaisin lävitse nyt. Mainoksen perusteella vaikuttaa siltä, että FellowFinancessa on mahdollista tehdä pienempiä sijoituksia yksittäisiin lainoihin. Fixuraan verrattuna tämä voi hivenen parantaa onnistumisen mahdollisuuksia pienillä summilla toimiessa.

    Tuotto vaikuttaa toki houkuttelevalta, ja toki korkeaan tuottoon liittyy tyypillisesti korkea riski.

    VastaaPoista