lauantai 26. joulukuuta 2020

Varallisuus kasvoi 78k euroa

Tämä on kahdeksas kerta kun teen katsauksen varallisuuteni kehitykseen kalenterivuoden aikana. Linkit aikaisempiin katsauksiin löytyy selaimen oikeasta laidasta tunnuslukujen kohdalta ja omaisuus sarakkeesta. Kirjoitukset ovat noudattaneet samaa kaavaa usean vuoden ajan. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on havainnollistaa lukijoille ja itselleni karkeasti, miten ja mihin lähteisiin varallisuuteni kasvu on perustunut ja mihin säästöni ovat suuntautuneet.

Vuoden 2020 aikana talletin osakesalkkuun (20 000 €) huomattavasti enemmän kuin keskimäärin (12 500 €). Osa näistä varoista tuli erityisesti viime vuodelta, jolloin keskeytin talletukset osakesalkkuuni useiden kuukausien ajaksi. Ihan hyvin ajoitettu. Silti käteisvarani kasvoivat vuonna 2020. Palkasta laitoin säästöjä osakkeiden lisäksi myös käteiseen ja vaihtoehtoisiin sijoituksiin. Tällä hetkellä säästötahti huitelee 2500 euron luokassa per kuukausi eli päänvaivaa rahojen sijoittamiseksi riittää. Osingot kasvattivat omaisuuttani edellisvuotta vähemmän, tämä oli historiallista.Koronan takia moni salkkuyhtiöni jätti osingot maksamatta.

Talletusten lisäys +20 000 €
Käteisen lisäys +6500 €
Osingot +5500 €
Arvon muutos  +22 000 €
Korkotulot +2000 €
Asunnot  0 €
Lainanlyhennykset +7000 €
Vaihtoehtoiset sijoitukset +15 000 €

Varallisuuden kasvu noin 78 000 €

Talletusten lisäys = uusi pääoma osakesalkkuun
Käteisen lisäys = käteisen lisäys talletustileille
Osingot = osingot osakesijoituksista 2020
Arvon muutos = osakkeiden arvonnousu 2020 vs. 2019
Korkotulot = korot tai osingot vaihtoehtoisista sijoituksista (S-osuudet, vertaislainaus, muut korkotulot)
Asunnot = oma pääoma uuteen sijoitusasuntoon
Lainanlyhennykset = lainanlyhennykset omistusasunnosta ja sijoitusasunnoista
Vaihtoehtoiset sijoitukset = sijoitukset osakemarkkinoiden ulkopuolelle, arvonmuutoksia ei kirjata

Varallisuuden kehitys

Vuonna 2020 varallisuuteni ylsi 519 000 euroon. Tavoitteeksi olin asettanut 480 000 euroa. Edellisvuonna varallisuuteni oli 440 000 euroa. Osakemarkkinoiden toivuttua voimakkaasti koronakriisistä varallisuuteni kasvu ylsi lähes samoihin lukemiin kuin viime vuonna. Vuonna 2019 varallisuuden kasvua tuki edellisvuoden tapaan osingot, lainanlyhennykset sekä tekemäni vaihtoehtoiset sijoitukset, joka sai uutta pääomaa sijoituksella kotimaiseen metsärahastoon.

Varallisuuteni kehitystä leimaavat seuraavat suunnat:. Lainat lyhenevät muutaman vuoden takaiseen nähden hitaasti, koska haluan pitää yllä pienen velkavivun. Voisin hyvin ottaa lisää velkaa, koska nykyinen saldoni on vain 162 000 euroa ja olen maksanut asuntosijoituksistani 40 %. Vaihtoehtoiset sijoitukset tulevat kasvamaan, koska kirjaan niihin amerikkalaiset spekulatiiviset sijoitukset, joita teen Degirossa pääsalkkuni ulkopuolella sekä Nordeaan perustamani salkun, jossa pyrin tekemään osinkosijoituksia eri strategialla kuin pääsalkussa: painotan infrastruktuuria, kiinteistöjä, rahoitusta, yhdyskuntapalveluja sekä muita monopolimaisessa asemassa olevia yhtiöitä. Ensimmäisen kanssa harjoittelen vielä ja jälkimmäistä olen kasvattanut melko voimakkaasti vuoden 2020 aikana.

Vuoden lopussa varallisuuteni jakauma oli seuraava: osakkeet 58 %, asunnot 23 %, vaihtoehtoiset sijoitukset 16 % ja käteinen 3 %. Viime vuoteen nähden, johtuen pitkälti osakkeiden hintojen noususta, asuntojen suhteelliset osuus laski. Kuten viime vuonna vaihtoehtoisten ja käteisen suhteellinen osuus kasvoi molemmilla yhden prosenttiyksikön verran. Tässä kirjoituksessa raportoituun varallisuuteen en laske mukaan hätärahastoani (noin 28 000 euroa), vuokra-asuntojen tuottamaa ylijäämää (noin 18 000 euroa) enkä perintönä saamiani varoja.

***
Laita oma varallisuutesi kasvuun, lue Vaurastumisen välineet.

1 kommentti:

  1. Anonyymi26.12.20

    120k täällä, josta 80k arvonnousua ja loput säästöjä.

    Salkkua myllättiin oikein urakalla, kun vanhan talouden velkaisia ja nollakasvuisia osakkeita tuli lapattua salkusta ulos. Tilalle tuli tankattua sitten teknoja, joilla on lupaava tulevaisuus. Esim. Handelsbanken ja Nokian Renkaat pihalle ja tilalle Mercadolibreä ja PayPalia.

    VastaaPoista