sunnuntai 30. elokuuta 2020

Kaksi sijoitusta pienyhtiöihin elokuussa

Sijoituspäiväkirja 

Elokuu 2020

Ostin hyvin pienen 100 kappaleen erän lisää Fondiaa, joka laski elokuun aikana lähelle seitsemää euroa. Fondiaan liittyy useita kysymysmerkkejä aina johdon kyvykkyydestä sisäisiin haasteisiin. Kuten yleensä, maantieteellinen laajentuminen Baltiaan ja Ruotsiin voi osoittautua yhtiölle kalliimmaksi ja aikaavievemmäksi kuin yrityksen johto ja sijoittajat odottavat. Kuun loppupuolella vähävaihtoinen osake osake pomppasi päiväselti yli 8,5 euroon, mutta päätyi lopulta 8 euron alapuolelle. Vaikka Fondian liikevaihto hivenen laski vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla, sijoittajat palkitsivat  yhtiötä parantuneesta kannattavuudesta. 

Ostin elokuussa myös ruotsalaista Christian Berneriä, joka on Pohjoismaissa toimiva teknisten tuotteiden jakelija. Valtaosa sen liikevaihdosta tulee Ruotsista. Tunsin yhtiön jo työni puolesta, mutta tutustuin yhtiöön sijoituskohteena tarkemmin vasta etsittyäni sijoituskriteerit täyttävää kohdetta Ruotsista. Vuosien ajan tasaisena pysynyt liikevaihtokehitys on kääntynyt parin viimeisen vuoden aikana kasvuun. Se on lisäksi tehnyt muutaman yritysoston vauhdittaakseen positiivista kehitystä.

Yhtiön liiketoimintamalli jakelijana on kevyt ja Christian Bernerin ROE onkin ollu yli 20 prosenttia jokaisena vuonna viimeisen viiden vuoden ajan, korkeimmillaan 43 % vuonna 2018. Jakelijaksi myös liiketulosprosentti on ollut kohtuullinen, viimeisen viiden vuoden ajan keskimäärin 6,5 prosenttia. Näin ollen Christian Berner on ollut myös hyvä osingonmaksaja. Kirjoitushetken osakekurssilla (22 SEK) laskettuna, yhtiö maksaa noin 2,7 prosentin osinkotuoton. Koronaepidemiaan vedoten yhtiö maksaa aiempaa pienemmän osingon viime vuoden hyvästä tuloksesta. Useiden teknisen alan tuotteiden valmistamiseen tai jakeluun keskittyviin yrityksiin sijoittavien ruotsalaisten yhtiöiden osakekurssit ovat ottaneet yli 100 % pompun koronapohjista, Christian Berner ei ole ainakaan vielä.

Elokuussa menin myymään heinäkuussa hankkimani Terveystalon osakkeet. Tein sen hieman liian aikaisin 9,5 euron tuntumassa. Osake kävi kyllä hakemassa vauhtia hieman alempaa, mutta jatkoi matkaansa pitkälle yli 10 euron. Taas jäi hieman tuottoja pöydälle, mutta tällä hetkellä pidän mieluusti käteistä tilillä ja kotiutan joidenkin yhtiöiden kohdalla kurssivoittoja hintaheiluntaa hyödyntäen. Elokuun puolivälin seurannassa salkkuni arvo kohosi 254 000 euroon ja kokonaisvarallisuuden arvo 463 000 euroon. Molemmat ovat kehittyneet myönteisesti viimeisen viiden kuukauden ajan aina maaliskuun seurannan romahduksesta lähtien.  

***
Terävöitä osakesijoittamistasi, lue Vaurastumisen välineet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti