perjantai 4. elokuuta 2017

Mikä olisi seuraava isompi liike?

Taktiset toimenpiteet suoritettu

Vuoden alussa asettamani taktiset toimenpiteet olen jo laittanut täytäntöön. Tein ensimmäiset sijoitukset osakeyhtiön kautta ja eipä aikaakaan, kun sääntelyä purkavat viranomaiset ilmoittivat vaativansa niin sanotun LEI-tunnuksen osakkeilla kauppaa käyviltä osakeyhtiöiltä. Nordnet ottikin pian asiasta yhteyttä viestikeskuksen kautta. LEI-tunnuksen hankinta maksaa noin 150 euroa ja ylläpito noin 70 euroa vuodessa plus alvi, laskutuslisät ja niiden alvit!

Osakeyhtiöni tase on pieni ja siten myös sijoitustuotot, joten nykyisillä luvuilla sijoittaminen osakeyhtiön kautta ei jatkossa enää kannata. En tiedä, kuinka pitkälle tulevaisuuteen asian suhteen pitäisi katsoa. En ole vielä päättänyt mitä tehdä. Hyvät ajatukset ovat tervetulleita!

Kesän alkupuolella kilpailutin kaikki lainani uudelleen ja vapautin 270 euroa kassavirtaa lainalyhennyksistä sijoituksia varten. Ensialkuun saatan kuitenkin pitää vapautuneen kassavirran käteisenä. Pelkästään Norwegian Bankin talletustilin korko tekee kannattavaksi vähentää lainalyhennyksiä ja pitää rahat käteisenä pientä mutta korkokuluja suurempaa tuottoa ansaiten. Minulla on kuitenkin tuttuun tapaan meneillään muutama uusi kokeilu, jotka ovat oman kirjoituksen arvoisia.

Puolikas sijoitusasunto hankittu

Huhtikuussa ostimme yhdessä veljeni kanssa sijoitusasunnon puoliksi. Tai tarkalleen ottaen omistan asunnosta 51 %. Asuntoa en olisi hankkinut, ellei kohdalle olisi tullut hyvää tilaisuutta. Pelkään liiaksi kerrostalobunkkereiden korjausvelkaa ja vallitsevaa hintatasoa.  Ainakin omalla kohdallani asuntojen vuokrattavuus vaikuttaa heikentyneen parin viime vuoden aikana Uudenmaan ympäristökunnissa. Ilman riittävän  turvamarginaalia en mielelläni Suomen asuntomarkkinoille sijoita.

Mitä seuraavaksi?

Koska järjestelin puolikkaan sijoitusasunnon rahoituksen osaksi muuta rahoitustani, minulla on Nordnetin 50 000 euron lainalimiitti jälleen täysin käytössäni. Lisäksi minulla ja veljelläni on yhden asunnon osakekirja käytettävissä lainavakuudeksi. Samanaikaisesti käteistä kertyy säästämisen ja aiempaa pienempien lainalyhennysten seurauksena. Olemassa olevaa velkaa minulla on osakesijoitusteni verran ja asunnoista olen maksanut kolmanneksen. Pelivaraa siis olisi ja Nordnetin lainalimiitin ansiosta pystyy nopeisiinkin liikkeisiin.

Ajatuksissani ovat olleet seuraavat mahdollisuudet - sijoitan yhä kassavirta edellä:
  • Asuntosijoitus ulkomaille. Olen satunnaisesti seurannut Prahan asuntomarkkinaa ja tutustunut Budapestiin. Prahassa olen käynyt muutamaa asuntoa katsomassa. Molempiin olisi ollut hyvä lähteä mukaan vuosi kaksi sitten. Pitäisi mennä vielä idempään.
  • Autotalli tai vastaava. En ole seurannut juurikaan markkinoita, joten minun täytyisi tutustua markkinaan syvällisemmin. Tutustuminen sekä vuokraamisen vaivannäön ja tuoton suhde ovat pidätelleet minua tästä. Ei työtä, ei tuottoa.
  • Yritys tai nettisivu. Olen jopa katsellut myytävinä olevia yrityksiä tai nettisivuja liiketoimintana. Nämä eivät luonnollisestikaan olisi välttämättä pelkkiä sijoituksia vaan palkkatyön vaihtoa johonkin omaan. Järkevän oloista ei ole pienellä ajankäytöllä tupsahtanut kohdalle ja harva myy tuottavaa sekä helppohoitoista liiketoimintaa. Parhaat tilaisuudet luonnollisesti liikkuvat jossain aivan muualla kuin yleisillä palstoilla.
Suuremmat liikkeet on hyvä punnita tarkkaan ja on myös tärkeä pohtia minkä asioiden tutkimiseen niukan vapaa-ajan käyttää. Ajatuksia riittää ja kypsyttelen niitä seuraavaksi kesälomalla. 

Mikäli jollakulla on myytävää tai ostettavaa mielessä näiden kolmen tai jonkin aivan muun mahdollisuuden saralla, aina sopii laittaa viestiä osoitteeseen tarinavaurastumisesta at gmail.com!

Prahan Kruunuhaassa remontoidaan arvo-asuntoja. Tsekin asuntoja voi tarkastella esimerkiksi srealizy.cz tai bezrealitky.cz sivustoilta. Prahan asuntohinnat ovat nousseet lähes kaksinumeroisin prosenttiluvuin - ehkäpä näköpiirissä on myrskyä?

***
Hanki Vaurastumisen välineet -julkaisupaketti ja seuraa ripeästi perässä!

4 kommenttia:

  1. "Pelkästään Norwegian Bankin talletustilin korko tekee kannattavaksi vähentää lainalyhennyksiä" Samaa olen itse tehnyt. On hyvä pitää käteistä ostopaikkoja varten. Norwegianissa häiritsee ainoastaan se, että rahat tulevat vasta seuraavana pankkipäivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kyllä, pienetkin pennoset kannattaa kerätä, vaikka tällä tempauksella ei suuria euroja pienellä pääomalla pääse tekemään.

      Poista
  2. Tein jo Norwegian bankin tilihakemuksen mutta tunnistautuminen jäi tekemättä. Onko oikeasti luotettava juttu? Paljonko maksaa tilille korkoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1,75 % miinus verot. 1.1. tuli viime vuodelta korot tilille. Loput syytä arvioida itse. Yhtenä pankin omistajana oli muistaakseni Goldman Sachs.

      Poista