perjantai 23. syyskuuta 2016

Jollet ole koneen omistaja, olet koneen osa

"Täytyy nostaa hattua postinkantajille, jotka selviävät eläkeikään asti" -Naapuri lenkkisaunassa

Työntekijänä olet osa koneistoa, jonka tehtävänä on tuottaa voittoa yritysten omistajille. Asuntovelka takaa motivaatiosi raahautua työpaikalle. Viikonloppuisin ja muutaman kerran vuodessa lomalla nautit ajastasi urheillen, matkustaen tai ystävien seurassa. Kulutat yritysten tuottamia palveluita tai tuotteita. Yhtiöiden kassa kilisee ja voitot valuvat yritysten omistajille.

"Koneeseen kadonnutta, ei voi takaisin saada. Kulutettu, käytetty, ruokkimaan ympyrää". -Apulanta

Nyky-yhteiskunnassa ihmiset käyvät koulut, menevät töihin, perustavat perheen, ostavat talon ja auton. He ottavat asuntolainan hankkiakseen kodin ja autolainan päästäkseen työhön ja harrastuksiin. Työ tuo tilipussin lainanmaksuun. Pankki ansaitsee koroista ja palvelumaksuista ja tilittää voitot pankin omistajille osinkoina.

Kulutusluotot ja asuntovelka on orjuuden uusi muoto. Ihmiset elävät näennäisessä vapaudessa. He saavat päättää monista asioista, mutta ovat lopulta sidottuja työhön. Ylenpalttinen kulutus saa monet usein elämään tulojensa rajoilla. Tulot saattavat vain vaivoin ylittää menot. Kun auto- ja asuntolainat on parinkymmenen vuoden jälkeen maksettu ja lapset ovat muuttaneet omilleen, monet huokaavat helpotuksesta ja kokevat, että elämä on vihdoin valmis alkamaan.

Suuri osa ihmisistä ei näe vaihtoehtoa. Periaate on kuitenkin yksinkertainen. Jokainen voi olla samanaikaisesti sekä koneen osa että koneen omistaja. Säästämällä ja sijoittamalla osan tuloistaan jokainen voi hyötyä talousjärjestelmästä, jonka tehtävänä on tuottaa voittoa omistajille. Osakkeiden ostaminen on helppoa, edullista ja palkitsevaa. Monet pitävät onnistumista mahdottomana ja säästämistä armottomana.

"Periaate on ehdoton, perustelu on aukoton, yhtälö ehkä mahdoton, Miten niin muka armoton?" -Apulanta

Sekä säästäminen että onnistuminen sijoittamisessa vaativat ajattelutavan muutosta. Orjuudesta vapautuakseen on kyseenalaistettava vallitsevia toimintamalleja. Kaikkia tuloja ei tarvitse kuluttaa. Osakkeiden omistaminen on mahdollista kaikille. Palkkatulojen rinnalla säästöt ja pääomatulot tuovat taloudellista turvaa sekä mahdollistavat nopeamman tien irti velkaorjuudesta.

Olen tärkeistä asioista tinkimättä säästänyt omista palkkatuloistani hyötyäkseni talouden aktiviteetista. Omistan kaksi sijoitusasuntoa eli vuokralaiset lyhentävät puolestani sijoitusvelkaa. Lisäksi kulujen ja verojen jälkeen vuokratulosta jää rahaa ylitse uusia sijoituksia varten. Rahoitan muiden, usein valitettavan ylenpalttista, kulutusta sijoituksillani vertaislainayhtiöiden osakkeisiin. Kasvua tavoittelevia yrityksiä rahoitan yritysluotoilla. Omistan lukuisten eri yhtiöiden osakkeita eri toimialoilta aina ravintoloista jätehuoltoon sekä alkoholi- ja tupakkatuotteista öljyntuotantoon.

Samalla olen palkansaaja ja asuntovelallinen. Teen töitä yhtiölle, jonka osakkeita omistan. Olen pankille velkaa 70 prosenttia asuntoni hankintahinnasta. Säästämisen ja sijoittamisen ansiosta voisin kuitenkin maksaa velkani pois, niin halutessani. Sijoitusten tuotot vapauttavat kuitenkin minua hiljalleen velkaorjuudesta. Osinko-, vuokra- ja korkotuloilla korvaan hiljalleen palkkatulojani, jotka tarvitsen velan maksuun ja päivittäisten kulujen kattamiseen.

Jollet ole koneen omistaja, olet koneen osa.

Rahoituslaitokset ja kaikki yritykset ovat olemassa ottakseen sinulta rahaa ja tehdäkseen voittoa omistajille. Jollet omista yrityksiä, palkkasi ja kulutuksesi valuu yritysten kautta omistajille. Aikasi kuluu työpaikalla, palavereissa, tehtaalla tai toimistolla. Työnantaja maksaa sinulle kuukauden palkan ja voit taas elää kohti seuraavaa palkkapäivää. Jokainen työläinen voi kuitenkin olla omistaja, joka hyötyy yritysten tuottamasta voitosta ja joka rahoittaa samalla yhteiskunnan toimintaa osinko- ja pääomaverojen muodossa.

Säästäminen ja sijoittaminen ei ole siis keltään pois, koska se luo toistuvaa tulovirtaa niin sijoittajalle kuin yhteiskunnalle. Se rahoittaa yritysten ja kuluttajien toimintaa tilanteissa, joissa yritys tarvitsee pääomaa toiminnan rahoittamiseen tai kasvattamiseen tai yksityishenkilö kaipaa rahoitusta elämän välttämättömyyksien (toivottavasti) hankintaan. Vähitellen, säästäminen ja sijoittaminen voi kääntää oman tilanteesi päälaelleen. Jonain päivänä ehkä huomaat rahoittavasi muiden taloutta enemmän kuin muut rahoittavat sinun.

***
Hanki Tarina vaurastumisesta -julkaisut esityspaketti ja lue miten tulet koneen osasta koneen omistajaksi.

3 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, erinomainen. Kiteytit hyvällä tavalla, kansanomaisesti, mistä omistamisessa, taloudellisessa riippumattomuudessa ja kansankapitalismissa on kyse. Yhteiskuntaluokat ovat hyvin tätä päivää. Sitä vastaan voi Suomessa lähes kuka vain taistella koulutuksella, sivistyksellä ja omistamisella.

    VastaaPoista
  2. Kirjoitit auki juuri sen, jota olen miettinyt viime aikoina! Olen nimittäin nykyään töissä pörssiyhtiössä, ja mietin kovasti, miten voisin motivoitua. Edellisessä duunissa oli tuloksen tekemisen ohella tavoitteena työntekijöiden hyvinvointi. Siihen panostettiin ihan todella. Tätä pitää vielä työstää.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Viimeaikainen mediakeskustelu säästämisen ja sijoittamisen ympärillä on ollut hupaisaa luettavaa, joten ajattelin tuoda oman näkemykseni rinnalle.

    VastaaPoista