perjantai 3. kesäkuuta 2016

Sijoittaminen amerikkalaisiin osinkoyhtiöihin

Tietopaketti laadukkaimpien yhtiöiden äärelle


Moni suomalainen sijoittaja, joiden kanssa olen keskustellut, viertastaa sijoittamista tutun Helsingin pörssin ulkopuolelle. Suomen osakemarkkinoilla sijoittajan ulottuvilla on kuitenkin vain hyvin rajallinen joukko osakkeita. Pitkällä aikavälillä vaarana on, että sijoitustuotot jäävät reilusti alle keskimääräisen tason, jos sijoituskohteet eivät ole kilpailukykyisiä maailmantaloudessa.

Amerikkalaisiin osakkeisiin sijoittamiselle löytyy monia syitä. Suuresta joukosta yrityksiä löytyy todellisia markkinajohtajia, laadukkaita satojen vuosien saatossa hioutuneita yhtiöitä, jotka on hinnoiteltu tehokkaasti miljoonien yksityis- ja ammattisijoittajien toimesta. Amerikkalaiset yhtiöt ovat vahvoja dynaamisella kotimarkkinallaan ja ovat laajentuneet globaalisti brändien, yritysostojen ja hyvän liikkeenjohdon avulla.

Amerikkalaisten yhtiöiden markkina-arvo edustaa yli puolta koko maailman osakkeiden arvosta. Monet amerikkalaisyhtiöt on johtavia alallaan. Kone ei ole maailman suurin eikä kannattavinkaan hissiyhtiö. Olisi siis hullua olettaa, että Suomen pörssistä löytyisi, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, parhaat yhtiöt pitkänaikavälin sijoittajalle.

Olen sijoittanut amerikkalaisiin osakkeisiin vuodesta 2009. Kokosin uuteen esitykseen "Sijoittaminen amerikkalaisiin osinkoyhtiöihin" tärkeimmät havaintoni suomalaisen sijoittajan näkökulmasta katsottuna. Esitykseen on koottu opit, kompastuskivet ja huomioon otettavat asiat, joihin olen törmännyt seitsemän vuoden aikana.

Sijoittaminen amerikkalaisiin osinkoyhtiöihin.
Esitys sopii kaikille niille, jotka ovat aloittaneet osakesijoittamisen, mutta eivät ole vielä lähteneet merta edemmäksi sijoituskohteiden etsintään. Esitys porautuu aiemmin kirjoittamani kymmenen kohdan listaa syvemmälle ja keskittyy erityisesti amerikkalaisiin osakkeisiin osinkosijoittajan näkökulmasta. Mikäli edellytät sijoituksiltasi laatua, omistajaystävällisyyttä ja tasaista osinkotuottoa, amerikkalaiset osinkoyhtiöt ovat loistava valinta.

Tuote on ostettavissa verkkokaupasta ja maksettavissa turvallisesti joko verkkopankkitunnuksilla tai luottokortilla. Esitys on pdf-muodossa ja voit lukea sen helposti vaikka älypuhelimellasi.

Verkkokauppaan tästä.

***

Hanki kaikki Tarina vaurastumisesta julkaisut pakettihintaan.

9 kommenttia:

  1. Anonyymi3.6.16

    LOL!
    Tuosta pitäisi vielä maksaa? Miksi?
    Mulla on ainakin pitkä excel-lista laatujenkkiyhtiöstä ja niiden ennustetuista tuotoista seuraavalle viidelle vuodelle.
    (oletan, että heität tämän kommentin heti roskapöntöön)

    VastaaPoista
  2. Kiitos rakentavasta kommentista! Kyllä, linkki mainitsemaasi listaan on löytynyt Resurssit alasivultani jo vuosia. Kysymys ei kuitenkaan olek listasta. Pelkästään listan perusteella sijoittamalla jää monta asiaa huomioimatta.

    Kaikki esityksessä käsitellyt asiat löytyvät varmasti Internetistä ilmaiseksi. Kuten melkeinpä mikä tahansa tieto. Esitys on tarkoitettu sijoittajalle, joka haluaa helposti, nopeasti ja edullisesti tietoiskun siitä, mitä amerikkalaisiin laatuosakkeisiin sijoitettaessa on huomioitava.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi5.6.16

    Mainitsit juuri sen tärkeimmän syyn, miksi minä en sijoita Amerikkaan. Suuret amerikkalaiset yhtiöt on hinnoiteltu tehokkaasti. Ylituottoja niistä ei saa. Sen sijaan Suomen pörssin pienten listalla eivät isot pojat pyöri. Hinnanmuodostus on heikompaa ja arvostusvirheitä löytyy joskus suuremmistakin yhtiöistä. Lisäksi kotikenttäetu. Piensijoittajalle likviditeettikin riittää.

    Myönnän kyllä, että nyt salkun kasvettua merkittäväksi minulle alkavat maistua nämä blue chipitkin. Mutta hyökkäysvaiheessa se on turhan varovaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi11.6.16

      En usko pätkääkään mainitsemaasi "ylituottoon" tai "kotikenttäetuun". Tutkit lukuja mutta kun tieto on avoimesti saatavilla niin tutkii moni muukin. Saat joskus tutkimistasi yhtiöistä "ylituottoa", jonka lasket omaksi ansioksesi vaikka loppujen lopuksi kyse on tuurista. Kun Wall Street:in menestyneimpiä sijoittajia tutkittiin tultiin loppupäätelmään, joka paremmin tunnetaan apinoiden tikanheittona. Tunnet varmaan itsekin tämän Nobel voittajan kirjan "thinking fast, thinking slow".

      Blogin kirjoittajalle onnnitelut hienosta sivustosta jota mielelläni luen.

      Poista
  4. Kyllä, tehokkaalla hinnoittelulla on heikkokin puolensa. Nopeisiin räikeästä aliarvostuksesta hyötymisen mahdollisuudet ovat vähäiset. Samalla räikeitä yliarvostusvirheitäkin on vähemmän. Sijoittaessani Suomeen olen joskus erehtynyt sijoittamaan myös ylihintaan, jolloin sijoittajat eivät ole huomioineet yhtiön liiketoimintanäkymiä tehokkaasti.

    Amerikkalaiset osinkoyhtiöt sopivat erityisen hyvin salkun vakaaksi komponentiksi, joka tuottaa tasaisen kasvavaa osinkotuloa.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi9.10.16

    Terve, mukava seurata blogiasi ja ostin ihan mielenkiinnosta esityksesi, jonka olet muuten hinnoitellut erittäin järkevästi! T. Kmasse

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitos kommentista ja palautteesta! Mukava kuulla. Se on tarkoitus.

      Internetistä tieto on joka tapauksessa löydettävissä ilmaiseksi. Tässä haluan pyytää pienen vaivan palkan tiedon jäsentämisestä vain oleelliseen ja siitä ettei sitä tarvitse metsästää erikseen.

      Lisäksi toivon, että käytännön kokemukseni antavat lisävaloa "teoriaan".

      Poista
  6. Anonyymi20.11.16

    Morjens! Ihan mielenkiinnosta myös ostin tuon pakettitajouksen, ei se kuitenkaan hinnaltaan paljoa Nordnetin palkkiota (taso 3) kalliimpi ole. Ensimmäinen 10k on jo saavutettu (2v), mutta uskon ettei sijoittamisesta liikaa varmasti tiedä ketään, ja kokemuksen/vaivannäön vinkkelistä hinta on maltillinen. Sijoituskirjat voivat kuitenkin maksaa jo useita kymppejä.

    Tsemppiä, ja lycka till tavoitteiden saavuttamisessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja ostoksesta! Ja onnea matkaan vaurastumisen tielle!

      Poista