torstai 28. marraskuuta 2013

15 - Oletko maksanut oppirahat?

Sijoitusvihjeet ja virheet

Laiska sijoittaja kirjoitti vastikään tunnustuksen (15.11.2013) omista oppirahoistaan. Oppirahat ja virheet kuuluvat jokaisen sijoittajan uralle. Sijoittamistakaan harvoin oppii pelkästään kirjallisuutta lukemalla vaan pikemminkin yhdistämällä teorian sekä käytännön kokemuksen ja kokeilut. Kuten sana oppiraha kuvaa on virheitä analysoitava - kerran niistä maksettuaan. Virheistä lannistuminen, poistuminen markkinoilta, on voi olla yksi sijoittajan pahimmista virheistä.

Oma sijoitusurani otti ensiaskeleen 2000-luvun teknohuuman viime metreillä ollessani vasta yläasteella. Pienillä puhdetöillä (haravoinnilla, tikkukaramellien myynnillä ja lainoittamalla kavereiden raha-automaattipelejä) olin kerryttänyt 3000 markkaa. Olin pitkään seurannut JOT Automationia. Koetin houkutella veljeäni mukaan sijoittamaan saman suuruisen summan yhtiöön. Muistaakseni kurssi oli silloin 6 euroa (osakekurssit noteerattiin euroissa). Veljeni onneksi en saanut häntä houkuteltua mukaan. Sillä välin kurssit olivat nousseet ja ostin JOT Automationia 12 euron hintaan. Lopputulos on klassinen oppitunti.

Tämä ensiaskel - tai kohdallani ehkäpä paremminkin tulojen puute - nyrjähti vuosien vetäytymiseksi osakemarkkinoilta. Sijoitustoimintaan perehtymättömät sijoittajat tyypillisesti ryntäävät markkinoille vasta, kun media on pitkällisen kurssinousun jälkeen palauttanut uskon osakesijoittamiseen. Tällöin piensijoittajien markkinoille tuoma uusi raha jaksaa nostaa osakekursseja vain lyhyen aikaa, kunnes suuret sijoittajat alkavat kotiuttaa voittojaan.

Muita omakohtaisia oppitunteja tarjoavat Nokia ja Vestas Wind Systems. Vaikka Nokian tarina on suomalaisille liian tuttu, on Nokian ja Vestasin tarina sijoituskohteina ja yrityksinä melko yhtenevä. Tuulivoimaloita valmistava Vestas kohtasi ankaran kilpailun kiinalaisten, valtion tukemien, valmistajien suunnasta. Yhtiön päämarkkinoilla Euroopassa kysyntä hiipui tämän vuosikymmenen alun molemmin puolin. Tämän lisäksi markkinoille rynnivät kiinalaiset kilpailijat sekä uudet tulokkaat. Mitkä olivatkaan sijoitusvirheeni? Ostin Vestasia laskeviin kursseihin, en tarkastellut toimialaa ja kilpailijoita, enkä myöskään pitänyt kiinni tärkeästä sijoituskriteeristäni, osingosta, jota Vestas ei maksanut lainkaan.

Tarkistuslista sijoitusvirheistä välttyäkseen:
  • Oletko muodostanut itsellesi sijoitusstrategian ja tiedostat sen edellytykset ja riskit?
  • Täyttääkö sijoituskohteesi sijoitustrategiasi mukaiset ostokriteerit?
  • Oletko perehtynyt jokaiseen sijoituskohteeseen (mukaan lukien toimialan ja kilpailijat) siinä määrin, että tiedostat yrityksen menestykseen vaikuttavat seikat?
  • Mikä on yrityksen strategia ja ymmärrätkö yrityksen liiketoimintaa? Onko yritys hiljattain muuttanut strategiaansa?
  • Mikäli virhe on tapahtunut, voitko minimoida tappiosi, hyödyntää myyntitappioiden verovähennysoikeutta ja sijoittaa rahat tuottamaan sen sijaan, että odotat vuosikausia yhtiön nousevan tuhkasta?
Tämän tarkistuslistan täyttäminen ei edellytä tuntikausien työtä, vaan ehtymätön tietolähde Internet tarjoaa nopeasti vastaukset useaan kysymykseen.

torstai 21. marraskuuta 2013

Kokonaisvarallisuus niiaa ensimmäistä kertaa

Sijoituspäiväkirja

Kesäkuu 2013

Aivan toukokuun lopusta ja kesäkuun alkuun markkinat laskettelivat alaspäin. Ennen kesälomamatkaa lisäsin salkkuun 100 kappaletta UPM:n osakkeita. Pienen korjausliikkeen alku tarjosi mahdollisuuden hankkia UPM:ää alle kahdeksalla eurolla. Kuun puoliväliin mennessä kehittyvillä markkinoilla osakkeet laskivat rajusti ja myös Suomessa osakkeet ottivat reilusti takapakkia. Esimerkiksi Vaisala tippui jälleen 22 euron tuntumasta 18 euroon. Kesäkuussa Berkshire Hathaway lunasti Heinzin osakkeeni. Heinz oli onnistunut sijoitus tuottaen nettona, verojen ja kaupankäyntikulujen jälkeen, 12 prosenttia vuodessa.

Kurssilaskussa tarjosi parempia ostopaikkoja, mutta harmittamaan jäi se, että (liian) pitkään harkitsemani satelliittisijoitusten myynnit jäivät toteuttamatta. Lähinnä olin harkinnut NesteOilin realisointia. Sen liiketoiminta oli osittain päällekkäistä UPM:än ja L&T:n kanssa, ExxonMobil oli laadukkaampi yhtiö ja riskit biodiesel hankkeiden onnistumisessa olivat suuret. Ydinsalkkua koskien pohdin Nordean myyntiä ja Western Unionin liittämistä pankki- ja vakuutusdivisioonaan. Nordea oli varsin pienellä painolla salkussa ja sen absoluuttinen osinko oli siten varsin pieni.

Kesäkuun seurannassa kokonaisvarallisuuteni laski (-1 %) ensimmäistä kertaa koko seurantahistoriani aikana (vuoden 2011 lopusta). Kesäloman alun keskeisiä johtopäätöksiä olivat: ensinnäkin ylimääräisten lainalyhennysten jäädyttäminen (vihdoin) ja likvidien varojen suuntaaminen uusiin ja vanhoihin hankkeisiin, toiseksi päästäkseni vuoden 2025 tavoitteeseeni oli uudet hankkeet laitettava rohkeasti käyntiin käsittäen ne kustannusten sijasta investointeina. Kuukausi meni pääasiassa lomaillessa Aasiassa, josta sikisi konkretiaa erääseen jo vanhaan liikeideaan.

Tein useita pieniä kertasijoituksia kehittyvien markkinoiden rahastoihin Nordnetissä erityisesti Templetonin latinalaisen Amerikan rahastoon.

Aika            Talletukset       Arvo   Omaisuus    Indeksi     Voitto
1/2013 53750 63749 96416 125,8 9999
2/2013 54750 66926 100384 130,1 12176
3/2013 56250 69755 104107 132,7 13505
4/2013 57000 69780 105366 131,3 12780
5/2013 57750 73777 110702 137,4 16027
6/2013 58500 71104 109598 131,0 12604

torstai 14. marraskuuta 2013

Arvoyhtiötä tilapäisestä kuopasta

Sijoituspäiväkirja

Toukokuu 2013

Hiljaisen huhtikuun jälkeen hankin salkkuun uutta amerikkalaista osaketta Western Unionia. Kansainvälisten maksujen välittämiseen erikoistuneen yhtiön osakekurssi oli painunut alas, yhtiön tunnusluvut olivat houkuttelevalla tasolla (P/E 9,7)  ja voimakkaasti kasvava osinkotuotto ylsi 3,2 prosenttiin. Olin hieman myöhässä oston ajoituksessa, sillä osakekurssi oli nopeasti noussut sen jälkeen, kun olin iskenyt silmäni yhtiöön. Yrityksen kassavirta oli järisyttävä ja amerikkalaiseksi yhtiön toiminta oli erittäin kansainvälistä. Western Union oli toimialallaan markkinajohtaja. Myös WU:n uhkana oli Internet ja sen myötä useat uudet kilpailijat. Tämä seikka oli yksi pääsyy virheelliseen Visan myyntiin.

Western Unionin hankinta oli merkki salkkuani kohtaavasta laajemmasta haasteesta. Eri osakkeita oli salkussa 36 (ydinsalkku) + 9 (satelliitit) + 5 (ETF). Uusia yhtiöitä oli tullut jakaantumisten seurauksena salkkuun: Abbott Laboratories oli jakaantunut sekä YIT ja Metso suunnittelivat jakaantumista. Näiden lisäksi omistuksia oli viidessä rahastossa, joihin olin tehnyt pieniä kertasijoituksia ajallisesti hajauttaen. Western Unionille ei ollut oikeastaan enää paikkaa salkussa. Divisioonarakenteen yksi tarkoitus oli pitää salkku sille tarkoitetussa rajoissa.

Toukokuussa ajatuksiini heräsi muutaman satelliittisijoituksen realisointi. Tieto ja NesteOil olivat myyntiä ajatellen houkuttelevalla tasolla. Dow Jones oli jälleen Yhdysvalloissa puhkaissut uuden ennätyksen sitten vuoden 1999 puhkaissen 15 000 pisteen rajan. Euroopassa kurssit olivat korkeimmillaan sitten vuoden 2008.


Toukokuussa varmistin vuokralaisen ensimmäiseen sijoitusasuntooni syyskuusta lähtien. Vaimean alun jälkeen sijoitusasunto näyttäisi saaneen myönteisen alun. Kerrytin myös nopeasti lisävaroja toisen sijoitusasunnon hankintaa varten. Omarahoitusosuuden kerryttäminen tarjosi hetken pienentää velkapääomaa, tarkkailla markkinoita ja kartoittaa sopivia kohteita. Aikaa tulisi käyttää myös sopivan rahoituksen etsintään.

- - - 
11/2013: Hankin WU:ta kurssiin 15,58. Siitä osakekurssi on noussut mukavasti 19 dollariin. Laadukkaan yhtiön kurssia tilapäisesti painaneet maakohtaiset vaikeudet Meksikossa osoittautuivat ohimeneviksi ja arvosijoittajalle erinomaiseksi ostopaikaksi.

torstai 7. marraskuuta 2013

Sijoitu Lidlin lähelle

Vaurastumisen vauhtipyörät

Sijoitusvihjeessä numero 6 tarkastelin kustannuksia hyvin yleisellä tasolla. Tänään ajaessani kahden kauppakassin kera lähikaupastamme Lidlistä kotiin totesin mielessäi, että olen onnellisesti asunut kaksi kertaa Lidlin välittömässä läheisyydessä. Useissa eri tutkimuksissa Lidl on todettu edullisimmaksi paikaksi tehdä ruokaostoksia. En ole itse tehnyt asiasta tilastointia, mutta kerta toisensa jälkeen hämmästelen kuinka ruokakassin hinta kohoaa muissa ruokakaupoissa aina totuttua korkeammaksi. Toki tämä ilmiö on mammonaa Keskon osakkeenomistajille ja vähittäiskaupan tavoitetila.

Hankkiessani nykyistä omistusasuntoani yksi päätökseeni vaikuttava tekijä oli Lidlin läheisyys. En ole katunut. Lidl on sekä parantanut valikoimaansa että kohentanut mielikuvaansa erittäin onnistuneella markkinoinnilla. Hankimme edelleen kuukausittaiset ruokaostoksemme 100 € per henki. Ylijäämä jää säästöön ja sijoitettavaksi. Lidl onkin vielä yksi tärkeimpiä vaurastumisen vauhtipyöriäni.

Kolme nyrkkisääntöä kurinalaiselle säästäjälle matkalla kohti taloudellista riippumattomuutta:
  1. Mitä Lidlistä ei saa, sitä ei tarvitse. Laaja valikoima ohjaa tekemään runsaampia ostoksia.
  2. Älä totuttaudu liian hyvään. Valio ja kaksi suurinta ruokakauppaa pystyvät pitämään yllä massiivista mediamainontaa vain korkeiden hintojen ansiosta.
  3. Bonus: Lidlin Colasta saa riittävän hyvää rommikolaa. Osta hyvä rommi esimerkiksi lentokentän tax-freestä Saksasta. Lidlistä saa myös Pepsiä edullisesti.
Olet onnistunut, kun kumppanisi tiedustelee, voisimmeko käydä Citymarketissa hieman useammin. 

Vaurastumisen komponenteista - tulot, menot, sijoituksille saatava tuotto - menoja on tiettyyn rajaan saakka helpoin kontrolloida. Ne ovat lähes yksinomaan jokaisen henkilökohtaisesti päätettävissä.

Lue myös muut säästämisaiheiset kirjoitukseni:
Parturituolissa ulkomailla
Älä asu aivan äveriäästi
Senteistä kolmeen metriin

perjantai 1. marraskuuta 2013

Kesävuokralainen sijoitusasuntoon

Sijoituspäiväkirja

Huhtikuu 2013

Uusien ansaintamallien hidas (osittain tarkoituksellinen) kehitys sekä osakkeiden korkeahko hinnoittelu kehottivat entisestään lisäämään ajankäyttöä osakesijoittamisen sijasta muihin ansaintamalleihin. Huhtikuun tavoitteeksi asetin henkilöhaastattelun kirjoittamisen ensimmäiseen blogiini. Tämä tulisi lisäämään blogin lisäarvoa, uskottavuutta ja saattaa tieto blogista haastateltavan verkostoon. Samoin uusien vauhtipyörien käynnistäminen olisi tärkeää, koska ansainnan kehittyminen ottaisi väistämättä oman aikansa.

Suureksi helpotuksekseni huhtikuussa hallitus ryhtyi perumaan päätöksiään osinkoverotuksen suhteen. Ehdin jo hieman opiskelemaan sijoitusten tekemistä osakeyhtiön tai sijoituskuoren kautta. Poliitikkojen ailahtelevaisuus on myös hyvä muistutus siitä, että on tärkeää sijoittaa eri omaisuuslajeihin ja tehdä työtä myös ei-pääomasidonnaisten ansaintamallien eteen. Huhtikuussa en tehnyt yhtään osakesijoitusta ja Nordnetin tilille olikin kertynyt 4200 euron käteispositio.

Aivan huhtikuun lopussa löysin vihdoin vuokralaisen ensimmäiseen sijoitusasuntooni. Kevään vuokra-asuntomarkkinat vaikuttivat hiljaiselta ja parhainta mahdollista vuokraajaa ei löytynyt. Sain kuin sainkin toukokuun puolivälistä elokuun loppuun vuokralaisen, jonka avulla vähintäänkin vältyin kokonaiselta tyhjältä kuukaudelta. Syksyllä vuokramarkkinat olisivat todennäköisesti vilkkaammat. Huhtikuun aikana talletin Nordnetin säästötilille 800 euroa seuraavaa sijoitusasuntoa varten.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Oston paikka Western Unionissa

Huhtikuussa 2013 salkkuun hankkimani Western Union julkisti juuri kolmannen kvartaalin tuloksensa ja osake on parhaillaan voimakkaassa laskussa Yhdysvalloissa. Yhtiö järjesti toisen yllätyksen tälle vuodelle. Ensimmäisen kohdalla hankin avauserän salkkuuni. Silloin voimakkaan laskun taustalla oli yksittäisen maan, Meksikon, vaikeudet. Nyt yhtiö ilmoitti, että rahoitusalan sääntelytoimenpiteet lisäävät sen investointitarpeita kahtena seuraavana vuonna.

Tein pika-analyysin yhtiön tilanteesta ja viimeisestä kehityksestä. Mikäli sääntelyn aiheuttama investointitarve on suhteellisen lyhytkestoinen, kaksi vuotta, luo se alalle pikemminkin kilpailun rajoitteita ja sitä kautta kannattavampaa liiketoimintaa kuin pysyvämpää kannattavuuden heikentymistä. Yhtiön internetliiketoiminta kasvaa voimakkaasti ja se yhdistelee taitavasti niin sähköistä kuin perinteistä jakelukanavaa. Yhtiö on markkinajohtaja ja osingonjakosuhde on hieman yli 30 %. Ostin osaketta lisää salkkuuni 80 kappaletta noin 1300 dollarilla.

torstai 24. lokakuuta 2013

Luukku, laukku ja salkku

Sijoituspäiväkirja

Maaliskuu 2013

Aivan maaliskuun alussa tein ostotoimeksiannon Sanomasta. Houkuttelevaksi noussut osinkotuotto ja lyöty osakekurssi tarjosivat mahdollisuuden sekä alentaa keskihintaa että kasvattaa absoluuttista tuottoa osingoista. Sanoman pitkänaikavälin näkymät eivät kuitenkaan ole kovinkaan houkuttelevat. Mikäli yhtiö onnistuu ponnistamaan media-alan murroksesta takaisin kasvuun ja yhtiön liiketoimintamyynnit ja –ostot osoittautuvat onnistuneiksi on osakkeella hyvä mahdollisuus suureen nousuun.

Maaliskuussa otin merkittävän askeleen uuteen omaisuusluokkaan. Löysin vihdoin sopivan sijoitusasunnon. Tein ensimmäisellä näytöllä heti tarjouksen. Asunnon pyyntihinta oli 69 000 euroa ja tarjosin 66 000 euroa. Myyjä hyväksyi tarjouksen ja kaupat tehtiin 21.3. Huhtikuussa alkaa heti vuokralaisen etsintä ja muiden käytännön asioiden junailu. Varainsiirtovero asunnosta on pelkästään 1320 euroa (varainsiirtovero nousi maaliskuun alusta 2 prosenttiin). Danske Bankin palvelukyvyn heikentyminen oli nähtävissä ja parhaimman laintarjouksen antoikin Säästöpankki 2 % marginaalilla, joka oli hulppeassa nousussa. Marginaalien nousu saattaisi tehdä asuntosijoittamisesta kannattamatonta pitkässä juoksussa.

Tätä kirjoittaessani istun Heathrowin lentokentällä. Tein investoinnin matkustamokokoiseen matkalaukkuun. Yli 300 euron laukulle näen jatkossa käyttöä ja päivärahoilla laukku tulee nopeasti maksettua. Samalla mieleeni hiipi ajatus uusien osakesijoitusten jarruttamisesta. Kurssit olivat erityisesti Yhdysvalloissa historiallisen korkealla. Osinkojen jälkeen kotiuttaisin voitot muutamista satelliittisijoituksista (esimerkiksi Tieto. NesteOil ja Cramo). Todennäköisesti jälleen olisi aika kerätä käteistä varautua kurssien laskuun ja hyödyntää hyvät ostopaikat aiempia vuosia paremmin. Ainoa huoli oli kuitenkin absoluuttisen osinkotuoton suuruus ja kasvun hiipuminen. Myös vara- ja asuntosijoitusrahasto tulisi kerryttää uudelleen sijoitusasunnon hankinnan jälkeen.

Maaliskuussa Suomen hallitukselta tuli jälleen ikäviä yllätyksiä. Osinkojen osittainen verovapaus tulisi poistumaan 2014. Verojen kiristyminen tulisi heikentämään sijoitusstrategian toimivuutta, tulosta ja mielekkyyttä. Päätös sai kovaa kritiikkiä niin lehdistöltä, oppositiolta kuin piensijoittajien etuja ajavilta järjestöiltä. Tosin aivan liian myöhään!

Vielä kuun loppupuolella törmäsin maksuliikenteeseen keskittyneen Western Union yhtiöön. Siinä oli ydinsalkkuun soveltuvan osakkeen piirteitä. Yhtiö oli vastaavassa tilanteessa kuin Visa, jonka oston ajoittamisessa onnistuin täydellisesti ja epäonnistuin myynnin ajoittamisessa . Kurssi oli laskenut tilapäisten maakohtaisten ongelmien vuoksi, osinkotuotto oli amerikkalaiseen tasoon hyvä ja toimialalla oli hyvät kasvunäkymät.

Aika           Talletukset      Arvo     Omaisuus    Indeksi    Voitto
1/2013 53750 63749 96416 125,8 9999
2/2013 54750 66926 100384 130,1 12176
3/2013 56250 69755 104107 132,7 13505